09 maaliskuuta 2014
CV päivitetty
Sain CV:n päivitettyä hieman luettavampaan muotoon kuin mitä tuolla profiilissa näkyi.
Sivupalkista löytyy.
Vähäniityn koulutus 8.3.2014
Shetlanninlammaskoira Shaun ja Timmy viettivät naistenpäivää mieliharrastuksessaan JoA.n hallilla.
Sari Vähäniitty oli laatinut melko dynaamisen radan, jossa ei meille -ainakaan paperilla- juuri mitään ylitsepääsemättömiä sudenkuoppia ollut.
Lähdössä kellotimme hypyn 2 suoritusta joko kauemman siivekkeen kautta kiertäen tai sitten niistolla lyhyempää kautta. Matkaahan kauemman siivekkeen kautta tuli lähes kaksi metriä enemmän, mutta koira sai pidettyä paremman vauhdin yllä.
Melko yllättäen kumpikin koira suoritti hypyn niistolla lähes puoli sekuntia nopeammin. Se on melko paljon muutaman metrin matkalla!.
Kokeilimme niistoa vs. kierto myös hypylle 10 siten, että ohjasin hypyn 9 numeropuolelta ja niistin 10:n ja vaihtoehtoisesti kymppi takaakierto-päällejuoksu+twisti. Yllättäen tässä ei kuitenkaan kummallakaan koiralla juuri tullut eroa suoritusaikaan.
Hypyn 9 voi suorittaa myös toiselta puolen ja tehdä hypyn jälkeen esim. sokkarin tai sylikäännöksen.
Hypyllä 5 on syytä tehdä tiukka päällejuoksu.
Kepeille viennissä testasimme kahta eri tapaa. Riippuen koiran osaamisesta, kepeillä voi ohjata ulkokautta tai niistäen, jolloin kierretään hyppy 16 kentän puolellta.
Hypylle 20 testasimme lähetystä taakse ja niistoa sekä tiukkaa sylikäännöstä. Sylkkärin voi tehdä myös laajemmalla kaarroksella linjaten -tämä olisi pitänyt kellottaa.
23:lle voi tehdä sokkarin, joka lähtee rakentumaan (=valmis) jo ennen hyppyä. Greg Derretin tyyliin voi tehdä myös ns. lead-out-pivot -ohjauksen, jossa koira otetaan hypyn 23 takaa vastaan vasemmalla kädellä siten, että jalkaterät osoittavat 24:lle. Kun koira on lukinnut hypyn 23, lähdetään liikkeelle vaihtaen samalla ohjaus oikealle kädelle. Putki ohitetaan siis vasemmalta.
Koiraa kutsutaan putkelta.
Putki 27 kokeiltiin kahdella tavalla: lähetys kaukaa hypyltä 26 jakierto putken ulkokautta, jolloin koira näkee ohjaajan jalat ja osaa kääntyä oikeaan suuntaan putkelta.
Toinen vaihtoehto olisi pakkovalssi ja koiran kutsuminen putkelta. Suosin itse ensimmäistä vaihtoehtoa, joka on spontaanimpi vaihtoehto.

Putkimuistipeliä II
Torstain treeniryhmä sai testattavakseen vanhan oman, edellisen treeniryhmän modifioidun hyppyradan, johon oli lisätty kontaktiesteet.
Eihän tällaisen radan suorittaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatii ohjaajalta tarkkuutta, koska esim. putkihässäkässä on paljon vaihtoehtoja, jotka koira voi valita.
Jälleen piti muistuttaa keinu- ja pöytäjarrusta.
On sekin melko yleinen kommentti, että "ei me pöytää olla juuri treenattu". Pöytä on kuitenkin niitä esteitä, joka on helppo rakentaa ja joka kannattaa pihalla olla seisomassa vaikka työpöytänä.
Radasta oli osalle treenaajista myös hieman simppelimpikin vaihtoehto.
.

Tunnisteet:
a-este,
a-frame,
agility,
dogwalk,
dw,
hyppy,
jump,
juoksukontakti,
pituushyppy,
puomi,
putki,
pöytä,
rengas,
tunneli
03 maaliskuuta 2014
Erään rallatteluradan analysointia
Torstain treenattavien ryhmän edistyneemmillä oli sellainen rallattelurata, jonka testasin ennen ryhmäläisiä parilla sheltilläni. Kommentit, kuten "en jaksa juosta" kuittasin niin, että olinhan minäkin testannut radan kahdella koiralla ennen teitä, joten kyllä nuoremmillakin jaloilla pitäisi jaksaa.
Muutama kommentti:
lähdössä kannattaa ottaa hieman etumatkaa, koska koiralla on melko suora linja kohti nelosta, jonne olisi hyvä ehtiä ohjaamaan.
Ohjaamisessa takaakiertoon on tärkeä oma liike, jonka pitäisi suuntautua kohti siivekettä, liian aikainen sivuliike kohti viitosta vie koiran väärälle puolen estettä.
Viitosen jälkeen on hyvä tehdä sokkari/edestä leikkaus, jossa ohjaajan oikea käsi jää "odottamaan" ja ohjaamaan koiran ja osoittamaan hypyn, koska kohti kuutosta suuntautuva ohjaajan liike vie koiran ohjaajan mukana ohi viitosen. Mikään kovin kiirehän tuossa ei ole.
Kasille jarrutus ajoissa, koska puomi voi houkutella eikä koira tiedä yhtään, mikä on seuraava este. Vastaanoton voi tehdä muurilta myös vastaanottovalssilla.
Olisi hyvä jos koiran saa lähetettyä kympille niin etäältä, että ehtii itse hyvissä ajoin sokkarille yhdentoista jälkeen. Sokkari tulisi suorittaa niin, että ohjaajalla on katsekontakti koiraan ja oman liikkeen tulisi suuntautua hieman kohti 12:a -useimmiten askel riittää.
Houkutuksena on putki a-esteen alla, joten koiran huomiota kannattaa herätellä ennen kympin suorittamista.
Hypylle 14 nopea koira vaatii vippauksen taakse, nopea ohjaaja, jolla on etumatkaa, ehtii tuohon tekemään sokkarin ja takaakierron. Vippauksia kannattaa harjoitella paljon, jotta suorituksen saa automaatiotasolle, jotta kaarroksesta saa riittävän pienen ja koira ei hyppää väärältä puolelta. Itsellä on vippaukseen käytössä myös oma verbaalinen käskynsä.
Kahdeksallatoista on hyvä olla niistämässä ja ohjaamassa oikeaan päähän putkea blokaten samalla väärän pään. Jos on nopea juoksukontakti, kuten toisella sheltilläni, jäin suosiolla 18:n kentän puolelle ja ohjasin koiran sylikäännöllä putkeen.
Koira on hyvä ottaa kirsusta putkelta kiinni, niin ei ole sillekään epäselvää, minne mennään. Voi myös odottaa sen verran, että voi olla varma koiran näkevän ohjaajan jalat ja niitten suunta.
Hypylle 21 osoittautui usealla koiralla nopeimmaksi vaihtoehdoksi putkeen ohjaamiseen ohjaajan jääminen "a-esteen puolelle" kuin että vetäisi koiran hypyltä, jolloin a-este avautuu suoritettavaksi ja ohjaajan oma liike vie koiran pitkään kaarrokseen 21:llä.
Putkelta putkeen on melko suora linja, mutta kannattaa käyttää vaivaa muurille ohjaamiseen, koska se ei ole ihan linjalla. Loppu on irrottelua varten.
Radasta on myös versio "kehittyviä" ohjaajia varten:
Tunnisteet:
a-este,
a-frame,
agility,
collapsed tunnel,
collapsible tire,
dog walk,
dogwalk,
flat tunnel,
keinu,
muuri,
okseri,
pituus,
pussi,
putki,
see-saw,
tunneli,
wall
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)