29 marraskuuta 2014

Valmentajakurssilla

Valmentajakurssin 2. jakson aloitus oli tyhjentävää Marko Malvelan tykitystä modernista ja postmodernista valmentamisesta. Koulussa olisi kannattanut olla hereillä koulun filosofian tunnilla -jos sitä olisi ylipäätään opetettu silloin,, kun kävin kouluja.

Asiat varmaan siitä hiljalleen loksahtelevat paikoilleen tai sitten löydän sieltä punaisen langan, jota lähden seurailemaan.

23 marraskuuta 2014

Boksitreeniä ja tokon alkeita

Tänään yhdistettiin boksitreeniin hieman sivulletuloa, paikallaan pysymistä ja fokusointia.

Vapautettaessa koira etupalkalle/targetille, on syytä pitää huolta, että koira vapautetaan liikkeeseen vasta kun koiran katse on targetissa.


Loikittuaan boksin yli pari kertaa, laitoin tulopuolen reunaan hieman korotusta, mikä korjasi ongelman.


Rhea (Ardiente Reaccion Quimica), ikää 5 kk 9 päivää


09 marraskuuta 2014

Rhean ensimmäinen boksitreeni ulkona.

Shetlanninlammaskoira Rhean (Ardiente Reaccion Quimica) kanssa on muutaman kerran totuteltu boksiin sisätiloissa, häiriöttömässä ympäristössä, nyt mentiin ensimmäistä kertaa ulos. Rhealla on tänääm ikää 4 kk 26 päivää.

Saimme liitettyä mukaan samalla arvokasta paikallaan pysymisharjoitusta.
Fokusointia ei vielä saatu tähän suoritukseen kunnolla liitettyä, mutta sekin tulee mukaan, kunhan saamme ensin vahvistettua paikallaan pysymistä. Ensin kestoa ja sitten etäisyyttä.



Tällaisia nuoria yksilöitä on kiitollinen kouluttaa, kun ne omaksuvat oppimansa niin nopeasti ja kun niille antaa hieman ajateltavaa rauhoittumista vaativan treenin myötä, jää riekkuminen ja paikkojen tuhoaminenkin vähemmälle. Tällaisessa treenissä koira ei edes mene rikki, koska fyysinen liike on sitä samaa, mitä se luonnostaan tekee esim. juostessaan.

Rhea kävi aamulla kaksi melko pitkää lenkkiä ensin aamun lehden haussa ja sitten metsässä ja kun pentu tuli takaisin lenkiltä, se ei ollut nahoissaan pysyä lenkillä hankkimansa energialatauksen jälkeen!