Näytetään tekstit, joissa on tunniste agilityrata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agilityrata. Näytä kaikki tekstit

28 kesäkuuta 2020

Cherrylle 1. luokan agilitykisoista luokanvaihtoon oikeuttava OIVA -tulos

Cherry (Haloilmiön Kaunotar) kävi tänään kuittaamassa mediluokassa kolmannen ykkösluokan agilitynollansa.

Kilpaileminenhan me aloitettiin jo viime syyskuussa, ensimmäinen nolla tuli heti ensimmäisestä startista, toinen sitten viikkoa myöhemmin  -pikkumaksiluokassa! Kilpailun järjestäjät hieman mokasivat mittaustilanteessa ja kisasin kolme starttia pikkumakseissa.

Sen jälkeen kisattiin parilla paikkakunnalla ja pienillä virheillä suoritus aina jotenkin meni mönkään -kuten tänäänkin pari ensimmäistä rataa.

Kolmannella mentiin jo varsin mallikasta rataa ja kahden agilityradan nollan jälkeen saatiin Lappeenrannasta vihdoin nollatulos hyppyradaltakin OIVA:n kera.

Varsin kovatasoiset kipailut, viimeisellä hyppyradalle ei alle 5m/s etenemällä palkintosijoille päässyt.

Seuraavaksi sitten kakkosluokassa. 

19 lokakuuta 2015

Neljän kisastartin päivä ja analyysia alustoista.


Kävimme shetlanninlammaskoira Timmyn kanssa kilpailemassa lauantaina 17.10.2015 Jyväskylässä Jari Suomalaisen radoilla.
Teimme tuplanollan ja yhden tavallisen. Ei ollenkaan pöllömpi kisarupeama.

Tarjolla oli Jari Suomalaisen ratoja, alkuun hyppyrata, välissä kaksi agilityrataa ja lopuksi hyppyrata.

Tulokset: http://www.jatti.fi/joomla/tulokset/2015/20151017.html

Aloitimme hyppyrata C:llä, joka oli varsin suoraviivaista tykitystä, jossa ei niinkään ratkaise koiran nopeat kääntymiset vaan nopeus suoralla.
Etenemämme oli meille melko hyvä 4.7 m/s ja sijoittuminen 38 kisaajan joukossa ihan ok.

Vaikka monet moittivat Jattilan alustaa liian kovaksi, se on meille lähes ihanteellinen, koska koen sen ainakin itse hyvin rullaavaksi eikä koirillani ole koskaan ollut ongelmia esim. liukastumisten muodossa.

Sunnuntaina toki nilkoissa tuntui, että edellisenä päivänä on kilpailtu, mutta en mielestäni laittaisi siltä pelkästään kovan alustan syyksi: kun katselee lauantain ratojen pituuksia, tulee pelkästään koiran suoritukselle mittaa lähes 700 metriä ja lisäksi lenkkeilimme todella pitkiä lämmittelyitä ja jäähdyttelyitä.

Panin merkille ensimmäisellä radalla sen, että koirani takajalat napsahtelivat kevyesti rimoihin ja koira selkeästi kokosi itseään pitkien suorien hyppyihin. Olen tämän asian huomannut aiemminkin, kun koira joutuu tavallaan totuttautumaan uuteen alustaan.
Muilla radoilla koiran meno oli jo huomattavasti sulavampaa.

Kisa B oli agilityrata, jossa oli jo hieman enemmän kiemuraa ja  koirakot pääsivät testaamaan putki-puomi -erotteluaan. Etenemämme oli jälleen siedettävä ja pääsimme näyttämään osaamistamme lyhyitten kaarrosten muodossa.


Kisa A agility olisi ollut meille taas sopiva pyörittely, mutta ohjasin keinun oikealta ja aliarvioin koiran nopeuden putkella, joten en ehtinyt ohjaamaan hyppyä 9 niistolla, kuten olin suunnitellut ja koira hyppäsi esteen väärästä suunnasta.

Hyppyrata D oli osin pitkää suoraa, mutta mahtui radalle takaakiertoakin ja päivän ainut välistäveto. Paransimme jälleen suoritustamme ja sijoitus viidenneksi oli kovassa seurassa oikein hyvä.
Etenemämme 4.95 on parasta, mitä Timmy on agilitykisoissa koskaan saavuttanut.

Täytyy antaa koiralleni Timmylle iso tunnustus jaksamisesta: viime keväänä koira hyytyi täysin jo kolmella radalla, nyt kisakaverini vain paransi suoritustaan kisojen vanhetessa.

Myöskin aikaisemmin koiran hyppäämiseen liittynyt rimojen pudottelu on lokakuussa aloittamallamme kisakaudella jäänyt toistaiseksi kokonaan pois: olemme kilpailleet seitsemän starttia, yhtään riman pudotusta ei ole tapahtunut.

Nollatulos on saatu kuudesta kisasta, mukana on yksi tripla ja yksi tupla sekä nollavoitto, joten ensi kesän molempiin arvokisoihin puuttuu vain yksi agilityradan nolla.

METKalla sunnuntaina 18.8.2015


Sunnuntaiaamuksi suuntasimme Kuopion Koirakeskus METKAlle. Halusin testata uuden hallin alustan ennen mahdollista kilpailemista.

Alusta vaikutti oikein hyvälle: korkkitäytteinen keinonurmi on verraten pitkänukkaista verrattuna esim. Jyväskylän hallin hiekkatekonurmeen ja aluksi tuo tuntuikin hieman tahmealta, mutta lopun perin se alkoi rullata ihan mukavasti.
Avainsana lienee se, että maton alle ei ole asennettu joustoa, vaan jouston tekee itse nurminukka ja joustava korkki. Suoraan maton alla on betonilattia.

METKAn naapurissa Hukka-hallissa on käsittääkseni routamattoa nurmen alla kaikkiaan 20 mm, mikä tekee alustan hyvin pehmeäksi ja omaan jalkaan se on hyvinkin raskaan oloinen. Nukka on kuitenkin pitkää, koska täytettä on käytetty niukasti. Myöskään koirani eivät ole siellä edenneet kovin hyvin.

Joittenkin mielestä jousto on hyväksi, mutta tähän voi verrata (kääntäen) auton jousitusta: rättisitikallakin voidaan ajaa rallia, mutta vain riittävän jämäkällä jousituksella varustettu auto pysyy kiinni tiessä ja etenee vauhdikkaasti.

Liian joustavalla alustalla koira ei myöskään saa voimaa ponnistukseensa ja esim. hypyltä alastulo voi rasittaa koiran jalkoja, koska koira ei pääse riittävän nopeasti kokoamaan itseään hypyn jälkeen.

Ehdottoman hyvä puoli korkkitäytteisessä nurmessa on sen ekologisuus ja terveellisyys. Kaikkein ikävintä pitkällä aikavälillä on altistuminen halliolosuhteissa hiekkatäytteisen nurmen tai kivituhkan mikropölyyn.
Tokihan meillä Suomessa on ulkokenttiä ja katupölyä esiintyy kuivina vuodenaikoina, mutta ulkona kosteus ja sade sitovat pölyä tehokkaasti, toisin kuin kuivissa ja lämmitetyissä halleissa, joissa voi olla todella kuiva ilma.

Myöskin kumirouhetäytteisten mattojen terveysongelmista on tehty tutkimuksia ja tulokset eivät ole kovin hyviä.

Kaatumisia


Tähän päivään mennessä olen kilpaillut noin 960 virallista agilitystarttia. Olen kaatunutvain kerran, tämä tapahtui Eckerö -hallissa 2009, kun liukastuin rouhetäytteisellä keinonurmella. Jalkinevalintani oli silloin täysin soveltumaton, enhän juurikaan tuolloin ollut tottunut kilpailemaan nurmella, vaan maneeseissa ja kivituhkalla, jossa pärjää erilaisella jalkineella.
Sen jälkeen olen kilpaillut oikeastaan vain Inov X-Talon 212 -jalkineilla.

Erilaisia alustoja on tullut nähtyä ja koettua. Kivituhkalla ja maneeseissa ei yleensä kaatumisia tarvitse pelätä.

Maaliskuussa kilpailin kahdella koiralla Oulun Animagilla ja liukastelin siellä itse -kuitenkaan kaatumatta ja niin teki koirakin.
Elokuussa vierailimme Turussa ATT -areenalla. Seurakaveri kertoi kaatuneensa hiekkatekonurmella. Hieman naureskelin asialle, kunnes tuli meidän vuoromme suorittaa: ensimmäisellä ratasuorituksella koira kaatui seitsemänne esteen jälkeisessä kaarroksessa, minkä jälkeen se luonnollisesti hieman alkoi varoa liikkumistaan, koska pito oli sille hieman heikko. Jonkin aikaa myöhemmin liukastuin ja kaaduin itsekin.

Saimme tältä reissulta terveiset, että koirallani on hyppäämisen kanssa ongelmia. Vaikea tuota on kieltääkään: kyllä itsekin varoisin, jos tuntee raajoissaan heikosti pitävän alustan aiheuttaman liukastumisvaaran.
Ajan mittaan koira ja ohjaaja varmasti tottuisivat alustaan, mutta koiralle se oli ensimmäinen kerta ja itsellekin vasta toinen vierailu siinä mestassa.

 Toimivaksi osoittautuneita keinonurmia olen kokeillut ainakin Lappeenrannassa, Lempäälässä ja Haukiputaalla. Lempäälän ongelma marraskuun kelillä oli se, että kun pressuhallia alettiin lämmittää, välikattoon kondensoitunut kosteus laskeutui pisaroina nurmen pintaan liukastaen sen.