Näytetään tekstit, joissa on tunniste sandpaint. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sandpaint. Näytä kaikki tekstit

03 lokakuuta 2013

Hiekkamaalipinta / sand painting

Yritetään hieman koota asiaa yhdelle sivulle, tätä kun on käsitelty niin monessa postauksessa tässäkin blogissa.
Täällä vanha ohje vuodelta 2010: https://dognet.fi/agi/kontaktien_karhennus/

Puomin kunnostus -sivulla selostusta vanhan maalin poistamisesta nestekaasutoholla. Vanhasta pinnasta rapsutetaan kaikki irtoava ja hiotaan vikakohdat esim. kulmahiomakoneen lamellilaikalla karheaksi, jotta uusi maali tarttuu paremmin.

Paineilmavehkeistä on tässä hommassa iso apu: ensin levitetään pintaan ruiskulla ohut kerros maalia niin, että se on selkeästi märkä. Maalina käytän Miranolia, joka kuivuu riittävän nopeasti ja pystyy sitomaan hiekkapartikkelit hyvin alustaansa.

Sen jälkeen suihkutetaan hiekkapuhalluslaitteella pintaan hienoa kvartsihiekkaa (noin 0.5-1.5 mm). Jos maalia on sopiva kerros, hiekka lähes häviää maalikerroksen sisään.

Sitten levitetään uusi kerros maalia, jolla mahdollinen hiekan väri saadaan peittoon. Käytössäni oleva hiekkapuhalluslaite on jonkun paineilmasetin mukana tullut hyvin halpa laite, joka soveltuu varsin heikosti hiekkapuhallukseen, mutta levittää hyvin hiekan.



Toistetaan maali-hiekkaprosessi, kunnes pinta on tasainen. Jos pinnassa on viiltoja ja kolhuja tai ruuvinkoloja, niihin voi ripotella kevyesti hiekkaa, ja suihkuttaa maalia perään, toistetaan tarvittaessa.

Hiekkaa pitää levittää hyvin maltillisesti kerrallaan, sillä se paakkuuntuu helposti eikä paksua kerrosta saa millään tasoitettua.

Maalia pitää käyttää hyvin maltillisesti senkin vuoksi, että hyvin hiekoitetun pinnan saa liukkaaksi peittämällä hiekan maalikerrokseen, jolloin karhennuksesta ei ole mitään hyötyä. Tähän olen sortunut joskus itsekin ja tätä näkee myös tuolla agilitymaailmassa liikkuessaa.

Maalattaessa ns. alkydimaalilla (Miranol) on maalaus syytä suorittaa sisätiloissa tai pilvipoudalla, sillä aurinkoisella kelillä maali kuivuu liian nopeasti.

Muistan vuoden 2010 heinäkuussa, kun kunnostin seuran puomia ja vuosisadan helle sattui juuri sopivasti kohdalle. Maali olisi 35°C lämpötilassa kuivunut hyvinkin nopeasti, ellei olisi ollut niin vietävän kostea ilma.

Mikäli käytössä ei ole paineilmaa, olen itse joskus tehnyt niin, että olen siveltimellä levitän pintaan ohuen maalikerroksen ja heti perään marketin talousosastolta saatavalla siivilällä ripottelen pintaan hiekan. Tätä menetelmää hidastaa se, että maalin pitää saada kuivua, ennen kuin uutta maalikerrosta voi siveltimellä levittää.

Puomin listoina olen käyttänyt filmivaneria, jota en ole aiemmin maalannut, mutta listojen pinta on kulunut huonon näköiseksi, joten sipaisin nekin nauhahiomakoneella ja annoin maalin peittää listat.

12.7.2012

Miranolin sävy, signaalinpunainen 0274 pääsi eilen loppumaan ja kun tänään sain uuden annoksen maalia, sain viimeisteltyä hiekkamaalipinnan. Tällä tavoin pieninä kerroksina annostellen pinnasta tulee oikein kestävä ja siisti ja ennen kaikkea, se ei ole liukas.
Mainittakoon vielä, että tämän puomin lappeen pinta on filmivaneria, joka on hyvin säänkestävää.

11 toukokuuta 2013

Rouheprojekti

Rouhekuormani KAgilitylta, Eestistä saapui ja heti innostuin pinnoittamaan.

Vasta rakentamani keinusai ensin toimia testiesteenä.

Pinta on syytä karhentaa huolella, sillä sileään pintaan ei mikään maali tai liima tartu.

Filmivanerihan on alun perin suunniteltu valumuottien valmistukseen ja pinta on kyllästetty hartsilla, jotta betoni ei tarttuisi siihen. Tämä luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että liimojen ja maalien tarttuvuus on heikko, ellei pintaa jollakin tavalla käsitellä. Käytännössä pinta voidaan rikkoa, eli karhentaa riittävän syvälle. Käsittääkseni ei juuri haittaa, vaikka filmipinta rikkoutuu kokonaan, sillä päälle tuleva liima suojaa pintaa kosteudelta.

Karhennuksessa käytin nauhahiomakonetta ja 40-karkeuden hiomapaperia. Filmipinta on melko kovaa ainetta, joten kannattaa käyttää tehokkaita työkaluja. Myös esim. kulmahiomakoneen lamellilaikka toimii.

Kuvassa näkyy myös kontaktipinnan rajaan multityökalulla sahattu viiva, joka auttaa rajaamaan eri rouhevärien alueet.

Valitettavasti minulla on hyvin vähän kuvia itse rouheen levityksestä, koska kuvien ottaminen lkumikäsineet kädessä on hieman hankalaa, mutta Youtubesta löytyy useampiakin videoita esimerkiksi hakusanalla "rubberizing contacts", kuinka homma pääpiirteissään toimii.

Rouheen levittämisessä on monta tapaa, kuten rouheen ja liiman voi sekoittaa massaksi tai sitten levittää liima rampille ja ripotella rouhe tasaisesti päälle. Edellisessä menetelmässä on helpompi saada pitävä ja vahva pinta, mutta tämä tapa syö liimaa todella paljon. Toisekseen, kerroksesta on ehkä hankala saada tasapaksuinen.


Ripottelumenetelmässä periaate on peittää pinta hyvin ohuella rouhekerroksella, sillä rampin pinnalle levitettävä liimakerros ei voi olla niin paksu, että se pystyisi peittämään enempää kuin yhden kerroksen rouhetta. sen vuoksi ripottelumenetelmässä pitää olla hyvin tarkka, että joka kohtaan tulee varmasti liimaa riittävästi ja rouhetta joka kohtaan. Ripottelumenetelmässä selvitään hyvin pienelläkin liiman kulutuksella, joten rautakaupasta ostettu kolmen vartin purkki esim. Cascol -uretaaniliimaa riittää hyvin pitkälle.

Aikaisemmin testasin rouheen kiinnittämistä kyseisellä liimalla ja se toimi tarkoituksessaan erinomaisesti.

KAgilityn liima on ilmeisimmin uretaanipohjaista, koska hieman hämärien, suusta suuhun kiertäneiden  asennusohjeiden mukaan rouheen levityksen jälkeen pinta pitää kastella -uretaanin kuivuminenhan perustuu tietyllä tavalla kosteuden haihduttamiseen.

Levitystä helpottaa, jos rampin rajaa laudoilla. Laudat on syytä irrottaa melko pian levityksen jälkeen, sillä reunojen väliin valunut liima saattaa vaikeuttaa lautojen irrottamista pinnan kuivuttua.

Keinun rampin päällystin siis liiman ja rouheen seoksella. Seos valmistetaan kulhossa sekoittaen kumihansikkaat kädessä rouhetta ja liimaa niin paljon, että jokainen rouhepartikkeli varmasti saa liimasta osansa.

Jenkkivideolla laudat asetettiin tasaisesti, muutama milli rampin yläpuolelle siten, että linjalaudalla saattoi liipata kerroksen tasaiseksi. Totesin, että laudan pitäisi olla todella suora ja ramppikaan ei koskaan ole luotisuora ja lisäksi pitäisi olla muutama kaveri passaamassa lautoja vaateriin.
Ramppien päihin kiinnitin myös rampin levyisen laudan käyttäen viimeistelynaulainta.

Kontaktipinnan ja päävärin rajaamiseen voidaan käyttää rampin levyistä pellinpalaa. Massan levityksessä hyvänä apuna on muurauskauha, joka on syytä olla sivuiltaan melko suora, jotta sillä on hyvä painella reunat tasaiseksi. Massa painellaan kauhalla tasaiseksi. Massan levitystä helpottaa hieman, jos sivelee rampin pinnan ensin ohuella liimakerroksella.   

Tasoitettu pinta näyttää melko siistiltä. seuraavaksi pinta kostutetaan tasaisesti, mutta ei lotrata veden kanssa, sillä se liottaa liiman, joka valuu sitten reunoja myöten pois.

Laudat poistetaan ja kaikki reunoille valunut liima on syytä pyyhkiä pois ennen liiman kuivumista, koska liiman kuivuttua sen poistaminen on hyvin hankalaa.


Liiman kuivuessa massa ei ole syytä mennä enää koskettelemaan, sillä pinta tavallaan rikkoontuu eikä ole sen jälkeen enää tasaisen näköinen.



Lopputulokseen olen tyytyväinen. Rouhekerros on melko paksu ja liiman elastisuuden takia pinta on melko pehmeä, eli hyvin ystävällinen koiran tassuille.
Tuollainen puurunkoinen keinu ei myöskään lyö juurikaan takaisin, joten pikkukoiratkin kiittävät.  



A-esteen pinnoituksesta

A-esteen pintakerros on alkanut osin rapistua, joten on aika päällystää se uudelleen. Rampin vaneri on normaalia sekavaneria, joten hieman mietityttää, miten se käyttäytyy liiman kanssa. En yleensä käytä perusvaneria kontaktiesteissä mutta olin siinä uskossa, että maali pysyy siinä paremmin, koska se pystyy imeytymään pinnoittamattomaan vaneriin paremmin -erehdyin.
Filmivaneri on ehdottomasti parempi valinta sään armoille joutuviin esteisiin, koska se on jo valmistusvaiheessa suunniteltu toimimaan kosteissa olosuhteissa.

Irtoavan hiekkamaalikerroksen voi poistaa monella tavalla, yksi tehokkaimmista on kaasutoho. Ihan kaikkea maalia ei tarvitsekaan irrottaa, koska kiinni oleva maalikerros toimii hyväna pohjusteena liimalle. Hieman sama kuin auton ylimaalauksessa: ei ole syytä poistaa vanhaa, mutta ehjää maalikerrosta kokonaan, vaan karhentaa se, koska se toimii hyvänä pohjamaalina.

Tohon jälkeen irtomaalin saa pois esimerkiksi kulmahiomakoneen pyöröteräsharjalla. Samalla on syytä uusia rikkoutuneet listat. Omani ovat ehjät, koska ne ovat filmivaneria ja koska se on kiinnitetty rosteriruuveilla, ei kiinnityksen pitävyydestä tarvitse huolehtia.

A-esteen päällystin ripottelemalla. Reunoja en rajannut laudoilla, koska a-esteen leveys tekee rajaamisesta hieman haastavan. Liimaa on helppo levittää muovilastalla ja kumihansikkailla. Jälleen kerran kannattaa varmistaa, että liimaa todellakin on joka paikassa. Liimaa ei kannata säästellä.
Kuivuttuaan rouhepintaa on melko hankala paikata niin, ettei paikattu kohta erotu. Uretaaniliima jälkeenpäin levitettynä erottuu vaaleampana.

Rouhetta kannattaa levittää pintaan reilu kerros, koska rouhetta irtoaa pinnasta joka tapauksessa liiman kuivuttua. Kun liima on kuivaa, ylimääräinen rouhe harjataan katuharjalla talteen. Itse käytin lisäksi paineilmaa. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastella, pitää suorittaa paikkausta.

Joittenkin suositusten mukaan kuivuneen kerroksen päälle voi levittää polyuretaanilakan. Näin tein myös itse, tosin punaiseen osaan käytin uretaanipohjaista Nor-maalin työkonemaalia, joka ainakin kalusteisiin tartuu todella tiukkaan. Kontaktiosaan levitin ruiskulla saman valmistajan 2-komponentti uretaanilakan.  

Lopputulos vaikutti tässä vaiheessa onnistuneelta, aika näyttää, miten pinta kestää kulutusta. Pito on ainakin hyvä.