Näytetään tekstit, joissa on tunniste jump grid. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jump grid. Näytä kaikki tekstit

22 lokakuuta 2016

Sammyn hyppyneliö ja boksitreeni

Sammy täytti 21.10.2016 11 kuukautta ja sen kunniaksi treenasimme hieman hyppyneliötä, joka on Sammylle aivan uusi tuttavuus. Olen tuon itsenkin unohtanut pitköksi aikaa, kunnes muistin, että sehän on oikein oiva esteharjoitus.



Teimme myös hieman boksitreeniä, totesin, että Sammyn ensimmäisestä boksitreenistä on aikaa seitsemän kuukautta. Hiljaa hyvä tulee.




21 syyskuuta 2014

A-esteen juoksukontaktin workshop käynnissä

A-esteen kontaktiopetuksen boksimenetelmässä edettiin eilen jo toiseen vaiheeseen, jossa otettiin käyttöön hyppymatriisi.

Viime kerralla tutustuttiin boksin perusopetukseen ja osallistujille jäi kotiläksyksi boksin kouluttaminen ensin häiriöttömässä ympäristössä ja sitten esim. kotipihalla.

Kaikki osallistujat olivat edistyneet harjoituksessaan ja nyt simuloitiin a-esteen loikan simuloinnilla käyttäen apuna kahta matalaa hyppyä.

Seuraavalla kerralla treenaamme matalaa a-estettä.