Teräksen soveltuvuus agilityesteisiin

Galican -puomi kävi vierihoidossa.

Olin hieman yllättynyt Galican Base -puomin  valmistusmateriaalista: galvanoitu teräs on kyllä kestävää ja alumiiniin verrattuna edullista, mutta sillä on haittapuolensa.

Teräs on raskasta materiaalia ja pitkillä jänneväleillä materiaalin oma massa muodostuu taakaksi, kuten kuvassa näkyy: lape taipuu.

Kontaktiesteissä lappeen taipuminen on hieman epätoivottavaa: jos lappeessa on kaarta, se muodostuu hyppyrimäeksi ja alkaa ohjata koiran liikerataa.

2007 seuramme raskas a-este oli taipunut lappeestaan ja eräässä epävirallisessa kilpailussa kaksi koiraa otti vauhdikkaan ilmalennon lähestymislappeelta suoraan alastulolappeen kontaktipinnalle.
Tuon kisan jälkeen estettä ei enää käytetty. 

Joskus viisitoista vuotta sitten vielä harjoitellessani (teen sitä toki yhä) agilityesteiden valmistusta,  kokeilin valmistaa keinun lappeen sivut teräksestä. Pian totesin, että lape painuu heti kaarelle, joten se keinu ei ikinä edes valmistunut..

 

Agimet a-esteen uusi elämä

Seuran ylijäämähuutokaupasta tarttui mukaani 12 vuotta seuralla ollut Agimet a-este. Ensimmäinen alumiinirakenteinen ja kumirouhepintainen este, mitä seuralla on ollut.

Ensimmäinen homma oli pesu ja heti seuraavaksi pyörästön suunnittelu, koska yksin isolla kentällä estettä on ikävän raskasta muuten siirrellä. Uusi valmistajan pyörästö maksaa 310€, joten päätin tehdä sen itse. Osien kaupan hinta on noin 30-40 euroa, tosin suurin osa pyöriä lukuunottamatta oli kotona valmiina.

Muutaman vuoden kivituhkakerros pinnassa.

Hallissa käytetty suola on hieman aiheuttanut korroosiata, mutta koska rakenne on lähes täysin alumiinia, on rakenne virheetön. Täytyy antaa valmistajalle pisteet rakenteen tukevuudesta, ei paljoa heilu eikä huovu, vaikka esteessä ei normaalisti ole kuin pikkituki keskellä. Smart ja Galican ovat paljon huterampia. Ainoa huono puoli Agimetissa on se, että sitä ei voi laskea alas.

Liuottimen käytin kaliumhydroksidia, että varmasti pinttymät irtoavat pinnasta. Sata litraa meni painepesurin läpi ja vieläkin on tomua pinnassa. Sateita odotellessa. Kumirouhepinta on osin repeillyt, mutta sen verran vähän, että korjaaminen aiheuttaa "kosmeettisia vaurioit"

Pyöriä suunnittelemaan, jonkin aikaa piti toteutusta miettiä.
Valmistajan käyttämän muovilaakerisen ruohonleikkurin pyörän sijaan käytän Motonetin kalustepyörää, hintaa vitosen kappale, mutta hinta/laatusuhde erinomainen: akseli on neulalaakeroitu ja pyörä kestää 150 kilon kuorman. Nykyään akselipultinkin saa mukaan.
Kääntöpöytä on jostakin vanhasta kalustepyörästä ylijäämä, sopii oikein hyvin tarkoitukseeni.

Ensimmäiset mallaukset toisesta pyöräparista, toiseen päähän tulee siis kääntyvä pari ja toiseen kiinteä. Akseli on 25 mm terästä, vipuvarsi 20 mm

Osat pohjustin sinkkimaalilla. pintamaalina on Normadur HS65

Tuki nojaa kuljetusasennossa poikkipienaan. Kuvassa näkyvä ketju korvaa alkuperäisen metallituen, joka on jälkitoimituksessa.

Lepoasento. Tuki tasittuu vivun taakse. Vipuvarren mitta on sen verran sopiva, että pyörästöä on kevyt kääntää, ei tarvita avustajaa, kuten valmistajan omassa ratkaisussa. 

Akselin päätylaakerien kiinnitys.

Akselien päätylaakerointi.

Päätylaakerin voitelin avohammaspyörärasvalla, suojaa myös korroosiolta

Este kävi pihassa pesussa edellisen kerran keväällä 2012

Kontaktien värjäystä

Uusi väri kontakteihin- mikä jottei. 
Lähti idea siitä, kun totesin, että minulla ei ole juuri koskaan ollut keltaista väriä kontaktiesteessä ja tänäänkin totesin, että kylläpä on koiralle outo väri. 

Aiemmin keinu oli puna-musta-puna ja kuin myös a-este. Nyt a-este on puna-musta-keltainen.

Cherry ensimmäistä kertaa a-esteellä

13 kuukauden ikäinen Cherry ensimmäistä kertaa matalalla a-esteellä. Hieman tahtoo vielä vire nousta ja virheen todennäköisyys kasvaa.

 

Kymmenen vuotta systemaattisia juoksukontakteja

28.1.2009 tein ensimmäiset kirjaukset systemaattisesta agilityn juoksukontaktin opetusmenetelmästä. Tein tuosta ensin harjoitustyön Suomen Eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssille, mutta en arvannut sen jäävän elämään näin pitkäksi aikaa.

Nyt on seitsemäs oma koira tuota tekniikkaa opettelemassa ja lukuisat muutkin ovat tuon kautta oppia saaneet.

Koulutussuunnitelma

Sammyn hyppyneliö ja boksitreeni

Sammy täytti 21.10.2016 11 kuukautta ja sen kunniaksi treenasimme hieman hyppyneliötä, joka on Sammylle aivan uusi tuttavuus. Olen tuon itsenkin unohtanut pitköksi aikaa, kunnes muistin, että sehän on oikein oiva esteharjoitus.

Teimme myös hieman boksitreeniä, totesin, että Sammyn ensimmäisestä boksitreenistä on aikaa seitsemän kuukautta. Hiljaa hyvä tulee.

Rhean matalan a-esteen treenit

Rhea on edistynyt a-esteen treenissään todella mallikkaasti ja suorittaa estettä innokkaasti. Hyvän pohjatyön merkitys korostuu tässäkin harjoituksessa, ollaanhan tätä kokonaisuutta jauhettukin jo puolisen vuotta.
Tästä on hyvä jatkaa.

Rhean ensimmäinen boksitreeni ulkona.

Shetlanninlammaskoira Rhean (Ardiente Reaccion Quimica) kanssa on muutaman kerran totuteltu boksiin sisätiloissa, häiriöttömässä ympäristössä, nyt mentiin ensimmäistä kertaa ulos. Rhealla on tänääm ikää 4 kk 26 päivää.

Saimme liitettyä mukaan samalla arvokasta paikallaan pysymisharjoitusta.
Fokusointia ei vielä saatu tähän suoritukseen kunnolla liitettyä, mutta sekin tulee mukaan, kunhan saamme ensin vahvistettua paikallaan pysymistä. Ensin kestoa ja sitten etäisyyttä.

Tällaisia nuoria yksilöitä on kiitollinen kouluttaa, kun ne omaksuvat oppimansa niin nopeasti ja kun niille antaa hieman ajateltavaa rauhoittumista vaativan treenin myötä, jää riekkuminen ja paikkojen tuhoaminenkin vähemmälle. Tällaisessa treenissä koira ei edes mene rikki, koska fyysinen liike on sitä samaa, mitä se luonnostaan tekee esim. juostessaan.

Rhea kävi aamulla kaksi melko pitkää lenkkiä ensin aamun lehden haussa ja sitten metsässä ja kun pentu tuli takaisin lenkiltä, se ei ollut nahoissaan pysyä lenkillä hankkimansa energialatauksen jälkeen!

A-esteen juoksukontaktin workshop käynnissä

A-esteen kontaktiopetuksen boksimenetelmässä edettiin eilen jo toiseen vaiheeseen, jossa otettiin käyttöön hyppymatriisi.

Viime kerralla tutustuttiin boksin perusopetukseen ja osallistujille jäi kotiläksyksi boksin kouluttaminen ensin häiriöttömässä ympäristössä ja sitten esim. kotipihalla.

Kaikki osallistujat olivat edistyneet harjoituksessaan ja nyt simuloitiin a-esteen loikan simuloinnilla käyttäen apuna kahta matalaa hyppyä.

Seuraavalla kerralla treenaamme matalaa a-estettä.

A-esteen juoksukontaktin koulutussarja syys-lokakuussa

Tarjolla a-esteen juoksukontaktin koulutusta.

Kyseessä on ns. Sandersin menetelmä, joka perustuu amerikkalaisen agilitykouluttajan Rachel Sandersin DVD:hen "Reliable Running A-frames".

Menetelmän perusteella tekemästäni koulutussuunnitelmasta löytyy dokumentaatiota tästä linkistä.

Koulutus käsittää kolme puolentoista tunnin treenikertaa (lauantai 6.9., 20.9. ja 4.10. klo 12-13.30)
Kurssille otetaan viisi koirakkoa.

Kouluttaja Jari Lukkarinen. Koulutus pidetään kouluttajan treenikentällä Hammaslahdessa.

Koulutussarjan hinta on 50€, joka sisältää koulutussuunnitelmassa mainitun PVC -muovisen koulutusboksin. Ilman boksia hinta on 30€.

1. treenikerralla treenataan perusteet (ground work), joilla koulutettava treenaa itsenäisesti kotioloissa boksin hakemisen ja suorittamisen
2. treenikerralla opitaan perusteet hyppymatriisin (jump grid) suorittamisesta
3. treenikerralla siirretään tekniikka matalalle a-esteelle ja siitä vähitellen täyskorkealle.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: jari.lukkarinen ät gmail.com


-----------------------------------

Kun itse 2009 aloin kouluttaa omaa, 8-vuotiasta koiraani tähän menetelmään, oli koirallani hieman epämääräinen 2on2off ja kontaktivirheitä tuli kisoissa vaihtelevasti. Noin kuukauden harjoittelulla olin saanut koirani opetettua juoksukontaktille ja koira oli täysin pois oppinut vanhasta menetelmästä.

Innostuin kouluttamaan myös perheen kaksi muuta koiraa, joista nämä jälkimmäiset oppivat huomattavasti nopeammin kuin ensimmäinen, koska ohjaajalle oli kehittynyt rutiini kouluttamiseen. 

2102 koulutin sitten nuorimman koiramme suoraan tämän tekniikan osaajaksi ja tämä oli luonnollisesti kaikkein helpoin tapaus, koska vanhaa oppimishistoriaa ei ollut rasitteena.

Näinä viitenä oppivuotenani olen kilpaillut yli kolmesataa virallista agilitystarttia, kontaktivirheitä on kisoissa tullut neljällä koiralla yhteensä kaikkiaan ehkä pari-kolme.

Suoritus on täysin spontaani ja osittain siksi nopea. Kolmanneksi vanhimmalle koirallemme olen mitannut sähköisellä ajanotolla toistuvia noin sekunnin mittaisia estesuorituksia.

Suorituksen spontaanius antaa ohjaajalle lisää mahdollisuuksia ohjaamiseen ja sijoittumiseen vapaasti radalla, koska itse estesuoritus ei edellytä ohjaajalta erillistä ohjaamista tai vapautuskäskyä.

Ehkä suurin etu tekniikasta varsinkin raskasrakenteisilla koirilla on se, että koiran tuki- ja liikuntaelimistö ei rasitu suorituksessa niin paljoa kuin pysäytystä edellyttävässä tekniikassa.

Uusi kisakelpoinen keinu

Melko monta keinua on tullut agilityurani aikana valmistettua, mutta nyt alkoivat palaset loksahdella paikoilleen ratkaisujen suhteen.

Keinun jalkaosan valmistin ensin, ainoa oikea materiaali siihen on teräs, jolloin siitä saadaan riittävän painava ja tukeva.

Lappeen päällys on 6.5 mm filmivaneria, joka toimii hyvänä alustana kumirouhepinnoitteelle. 

Lappeen sivut ovat 20x40 mm alumiiniputkea ja 10 mm vaneria, jotka on liimattu yhteen pitkältä sivultaan. Alumiiniprofiili tuo rakenteeseen riittävää jäykkyyttä ja vaneri absorboi maahan osuvissa iskuissa aiheutuvia värähtelyjä.

Jalustassa on 160x40 ns kovapyörät, joitten sokalla tapahtuva lukitus käyttöasentoon ei ole vielä aivan sellainen, kuin olisin halunnut: eilen toteutin erääseen toiseen jalustaan paremman systeemin jonka aion soveltaa myös tähän, hieman paremmaksi modifioituna tietysti.  Otan sitten hieman yksityiskohtaisempia kuvia.

Koirien mielestä kumirouhe pinnoite tuntuu ainakin ahteriin oikein mukavalle.

Kumirouhepinnan kiinnipysymisen varmistin maalaamalla pinnan Normadur 65 HS 2-komponentti uretaanimaalilla.

Samalla maalasin uudelleen myös a-esteen kumirouhepinnan. Tuollaiseen epätasaiseen pintaan saa menemään tuhottoman paljon maalia, mutta tuollainen työkonemaali on halvempaa kuin rautakaupan alkydimaali ja tarttuvuus on huomattavasti parempi.

Rouhepinnan maalaus vaatii ehdottomasti ruiskun.

Rantapallo lensi kentälle

Treeniryhmämme viimeinen treeni oli eilen, kiitos Ilona Ukkoselle koutsauksesta.

Kesäloman kunniaksi lensi virtuaalinen rantapallo kentälle.

Saimme suoritettavaksemme pari radanpätkää, näennäisesti helpon oloisia, mutta tarkkuutta vaativaa ohjausta edellytettiin, jotta sai radat kunnialla läpi.

Oman ryhmän tokavikat treenit

Utriaisen Heidi oli saapunut korvaavana kouluttajana koutsaamaan kolmosluokan tasoista maanantairyhmäämme.

Itse olin varustautunut jakamaan oman vuoroni kahden koiran kanssa, mutta suoritusaikaa oli sen verran niukasti, että tein "virallisen" osuuden yhdellä koiralla ja kun ihailijat olivat lähteneet kotiin kaivoin autosta nopeamman koiran ja kokeilin Heidin ystävällisellä avustuksella toisenkin koiran kanssa nollana läpi -metodilla.

Hypyllä viisi kokeiltiin ekaksi saksalaista, vaihtoehtona oli pakkovalssi. Kello kertoisi, kumpi on nopeampi. Saksalaisessa on vaarana, että ohjaaja jää tupeksimaan koiran liikeradalle.

Lähetys kasille pitää olla voimakas, että saa etumatkaa 10-11 väliin, jonne kokeilin sekä valssia että hirttoa. Molemmat toimivat.

Jännä huomata, että putkella koira menettää hetkeksi ohjaajan, joten sitä kannattaa kutsua, vaikka paikka on helpon oloinen.

12 hypyllä pitää lähettää rohkeasti, että saa etumatkaa a-esteelle.

Kepeille kokeilin pääosin niistoa vasemmalta puolelta, jota on muistaakseni joskus treenattukin. Niisto edellyttää etumatkaa ja tilan jättämistä koiralle. Pitää myös malttaa odottaa, että koira tulee käteen.
Varmimmin toimisi sylkkäri-takaaleikkaus, mutta valitsimme ensin tuon mukavuusalueemme ulkopuolella olevan ohjauksen.

17 tehtiin sekä kulkemalla hypyn ja putken välistä, että leieröimällä putki. Yllättäen molemmat toimivat kummallakin. Hyvä, että työkalupakissa on tavaraa.


20 tehtiin sekä takaaleikkaus-sokkarilla että tuplasokkarilla.

Lopussa ei ihmeitä ollut, 27:n jälkeen kannattaa varmistaa, että koira tulee mukana maaliin saakka.

Kiitokset.

Putkimuistipeliä II

Torstain treeniryhmä sai testattavakseen vanhan oman, edellisen treeniryhmän modifioidun hyppyradan, johon oli lisätty kontaktiesteet.

Eihän tällaisen radan suorittaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatii ohjaajalta tarkkuutta, koska esim. putkihässäkässä  on paljon vaihtoehtoja, jotka koira voi valita.

Jälleen piti muistuttaa keinu- ja pöytäjarrusta.

On sekin melko yleinen kommentti, että "ei me pöytää olla juuri treenattu". Pöytä on kuitenkin niitä esteitä, joka on helppo rakentaa ja joka kannattaa pihalla olla seisomassa vaikka työpöytänä.

Radasta oli osalle treenaajista myös hieman simppelimpikin vaihtoehto.

.

Erään rallatteluradan analysointia

Torstain treenattavien ryhmän edistyneemmillä oli sellainen rallattelurata, jonka testasin ennen ryhmäläisiä parilla sheltilläni. Kommentit, kuten "en jaksa juosta" kuittasin niin, että olinhan minäkin testannut radan kahdella koiralla ennen teitä, joten kyllä nuoremmillakin jaloilla pitäisi jaksaa.

Muutama kommentti:
lähdössä kannattaa ottaa hieman etumatkaa, koska koiralla on melko suora linja kohti nelosta, jonne olisi hyvä ehtiä ohjaamaan.
Ohjaamisessa takaakiertoon on tärkeä oma liike, jonka pitäisi suuntautua kohti siivekettä, liian aikainen sivuliike kohti viitosta vie koiran väärälle puolen estettä.

Viitosen jälkeen on hyvä tehdä sokkari/edestä leikkaus, jossa ohjaajan oikea käsi jää "odottamaan" ja ohjaamaan koiran ja osoittamaan hypyn, koska kohti kuutosta suuntautuva ohjaajan liike vie koiran ohjaajan mukana ohi viitosen. Mikään kovin kiirehän tuossa ei ole.

Kasille jarrutus ajoissa, koska puomi voi houkutella eikä koira tiedä yhtään, mikä on seuraava este. Vastaanoton voi tehdä muurilta myös vastaanottovalssilla.

Olisi hyvä jos koiran saa lähetettyä kympille niin etäältä, että ehtii itse hyvissä ajoin sokkarille yhdentoista jälkeen. Sokkari tulisi suorittaa niin, että ohjaajalla on katsekontakti koiraan ja oman liikkeen tulisi suuntautua hieman kohti 12:a -useimmiten askel riittää.
Houkutuksena on putki a-esteen alla, joten koiran huomiota kannattaa herätellä ennen kympin suorittamista.

Hypylle 14 nopea koira vaatii vippauksen taakse, nopea ohjaaja, jolla on etumatkaa, ehtii tuohon tekemään sokkarin ja takaakierron. Vippauksia kannattaa harjoitella paljon, jotta suorituksen saa automaatiotasolle, jotta kaarroksesta saa riittävän pienen ja koira ei hyppää väärältä puolelta. Itsellä on vippaukseen käytössä myös oma verbaalinen käskynsä.

Kahdeksallatoista on hyvä olla niistämässä ja ohjaamassa oikeaan päähän putkea blokaten samalla väärän pään. Jos on nopea juoksukontakti, kuten toisella sheltilläni, jäin suosiolla 18:n kentän puolelle ja ohjasin koiran sylikäännöllä putkeen.

Koira on hyvä ottaa kirsusta putkelta kiinni, niin ei ole sillekään epäselvää, minne mennään. Voi myös odottaa sen verran, että voi olla varma koiran näkevän ohjaajan jalat ja niitten suunta.

Hypylle 21 osoittautui usealla koiralla nopeimmaksi vaihtoehdoksi putkeen ohjaamiseen ohjaajan jääminen "a-esteen puolelle" kuin että vetäisi koiran hypyltä, jolloin a-este avautuu suoritettavaksi ja ohjaajan oma liike vie koiran pitkään kaarrokseen 21:llä.

Putkelta putkeen on melko suora linja, mutta kannattaa käyttää vaivaa muurille ohjaamiseen, koska se ei ole ihan linjalla. Loppu on irrottelua varten.

Radasta on myös versio "kehittyviä" ohjaajia varten:

Puomin kontaktin boksimenetelmä

Puomin kontaktisuorituksen boksimenetelmän koulutussuunnitelmaa sain noin kolmen kuukauden treenauksen jälkeen harsittua hieman kokoon.
Treeni on vielä kesken ja sen vuoksi suunnitelmassa on vasta ensimmäistä vaihetta näkyvillä, koska en voi olla varma, miten pitkälle taaksepäin joutuu palaamaan opetuksessa. Tähän mennessä on näyttänyt hyvältä.

Hiekkamaalipinta / sand painting

Yritetään hieman koota asiaa yhdelle sivulle, tätä kun on käsitelty niin monessa postauksessa tässäkin blogissa.
Täällä vanha ohje vuodelta 2010: https://dognet.fi/agi/kontaktien_karhennus/

Puomin kunnostus -sivulla selostusta vanhan maalin poistamisesta nestekaasutoholla. Vanhasta pinnasta rapsutetaan kaikki irtoava ja hiotaan vikakohdat esim. kulmahiomakoneen lamellilaikalla karheaksi, jotta uusi maali tarttuu paremmin.

Paineilmavehkeistä on tässä hommassa iso apu: ensin levitetään pintaan ruiskulla ohut kerros maalia niin, että se on selkeästi märkä. Maalina käytän Miranolia, joka kuivuu riittävän nopeasti ja pystyy sitomaan hiekkapartikkelit hyvin alustaansa.

Sen jälkeen suihkutetaan hiekkapuhalluslaitteella pintaan hienoa kvartsihiekkaa (noin 0.5-1.5 mm). Jos maalia on sopiva kerros, hiekka lähes häviää maalikerroksen sisään.

Sitten levitetään uusi kerros maalia, jolla mahdollinen hiekan väri saadaan peittoon. Käytössäni oleva hiekkapuhalluslaite on jonkun paineilmasetin mukana tullut hyvin halpa laite, joka soveltuu varsin heikosti hiekkapuhallukseen, mutta levittää hyvin hiekan.



Toistetaan maali-hiekkaprosessi, kunnes pinta on tasainen. Jos pinnassa on viiltoja ja kolhuja tai ruuvinkoloja, niihin voi ripotella kevyesti hiekkaa, ja suihkuttaa maalia perään, toistetaan tarvittaessa.

Hiekkaa pitää levittää hyvin maltillisesti kerrallaan, sillä se paakkuuntuu helposti eikä paksua kerrosta saa millään tasoitettua.

Maalia pitää käyttää hyvin maltillisesti senkin vuoksi, että hyvin hiekoitetun pinnan saa liukkaaksi peittämällä hiekan maalikerrokseen, jolloin karhennuksesta ei ole mitään hyötyä. Tähän olen sortunut joskus itsekin ja tätä näkee myös tuolla agilitymaailmassa liikkuessaa.

Maalattaessa ns. alkydimaalilla (Miranol) on maalaus syytä suorittaa sisätiloissa tai pilvipoudalla, sillä aurinkoisella kelillä maali kuivuu liian nopeasti.

Muistan vuoden 2010 heinäkuussa, kun kunnostin seuran puomia ja vuosisadan helle sattui juuri sopivasti kohdalle. Maali olisi 35°C lämpötilassa kuivunut hyvinkin nopeasti, ellei olisi ollut niin vietävän kostea ilma.

Mikäli käytössä ei ole paineilmaa, olen itse joskus tehnyt niin, että olen siveltimellä levitän pintaan ohuen maalikerroksen ja heti perään marketin talousosastolta saatavalla siivilällä ripottelen pintaan hiekan. Tätä menetelmää hidastaa se, että maalin pitää saada kuivua, ennen kuin uutta maalikerrosta voi siveltimellä levittää.

Puomin listoina olen käyttänyt filmivaneria, jota en ole aiemmin maalannut, mutta listojen pinta on kulunut huonon näköiseksi, joten sipaisin nekin nauhahiomakoneella ja annoin maalin peittää listat.

12.7.2012

Miranolin sävy, signaalinpunainen 0274 pääsi eilen loppumaan ja kun tänään sain uuden annoksen maalia, sain viimeisteltyä hiekkamaalipinnan. Tällä tavoin pieninä kerroksina annostellen pinnasta tulee oikein kestävä ja siisti ja ennen kaikkea, se ei ole liukas.
Mainittakoon vielä, että tämän puomin lappeen pinta on filmivaneria, joka on hyvin säänkestävää.

Spontaaneja esteitä

Maanantain treeniryhmälle tarjosin kotona testatun, mutta pienemmälle radalle lyhennetyn version ratatreenistä.


Monessa kohtaa toimii sokkari, ja spontaanista esteosaamisesta on hyötyä kepeillä ja keinulla.

Kontaktiharjoite a-esteelle

A-esteen boxikontaktia varten tarvittavan laatikon voi helposti valmistaa itsekin, tai laitta kepo/kety tuottavaan työhön.
Työseloste

Rouheprojekti

Rouhekuormani KAgilitylta, Eestistä saapui ja heti innostuin pinnoittamaan.

Vasta rakentamani keinusai ensin toimia testiesteenä.

Pinta on syytä karhentaa huolella, sillä sileään pintaan ei mikään maali tai liima tartu.

Filmivanerihan on alun perin suunniteltu valumuottien valmistukseen ja pinta on kyllästetty hartsilla, jotta betoni ei tarttuisi siihen. Tämä luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että liimojen ja maalien tarttuvuus on heikko, ellei pintaa jollakin tavalla käsitellä. Käytännössä pinta voidaan rikkoa, eli karhentaa riittävän syvälle. Käsittääkseni ei juuri haittaa, vaikka filmipinta rikkoutuu kokonaan, sillä päälle tuleva liima suojaa pintaa kosteudelta.

Karhennuksessa käytin nauhahiomakonetta ja 40-karkeuden hiomapaperia. Filmipinta on melko kovaa ainetta, joten kannattaa käyttää tehokkaita työkaluja. Myös esim. kulmahiomakoneen lamellilaikka toimii.

Kuvassa näkyy myös kontaktipinnan rajaan multityökalulla sahattu viiva, joka auttaa rajaamaan eri rouhevärien alueet.

Valitettavasti minulla on hyvin vähän kuvia itse rouheen levityksestä, koska kuvien ottaminen lkumikäsineet kädessä on hieman hankalaa, mutta Youtubesta löytyy useampiakin videoita esimerkiksi hakusanalla "rubberizing contacts", kuinka homma pääpiirteissään toimii.

Rouheen levittämisessä on monta tapaa, kuten rouheen ja liiman voi sekoittaa massaksi tai sitten levittää liima rampille ja ripotella rouhe tasaisesti päälle. Edellisessä menetelmässä on helpompi saada pitävä ja vahva pinta, mutta tämä tapa syö liimaa todella paljon. Toisekseen, kerroksesta on ehkä hankala saada tasapaksuinen.

Ripottelumenetelmässä periaate on peittää pinta hyvin ohuella rouhekerroksella, sillä rampin pinnalle levitettävä liimakerros ei voi olla niin paksu, että se pystyisi peittämään enempää kuin yhden kerroksen rouhetta. sen vuoksi ripottelumenetelmässä pitää olla hyvin tarkka, että joka kohtaan tulee varmasti liimaa riittävästi ja rouhetta joka kohtaan. Ripottelumenetelmässä selvitään hyvin pienelläkin liiman kulutuksella, joten rautakaupasta ostettu kolmen vartin purkki esim. Cascol -uretaaniliimaa riittää hyvin pitkälle.

Aikaisemmin testasin rouheen kiinnittämistä kyseisellä liimalla ja se toimi tarkoituksessaan erinomaisesti.

KAgilityn liima on ilmeisimmin uretaanipohjaista, koska hieman hämärien, suusta suuhun kiertäneiden  asennusohjeiden mukaan rouheen levityksen jälkeen pinta pitää kastella -uretaanin kuivuminenhan perustuu tietyllä tavalla kosteuden haihduttamiseen.

Levitystä helpottaa, jos rampin rajaa laudoilla. Laudat on syytä irrottaa melko pian levityksen jälkeen, sillä reunojen väliin valunut liima saattaa vaikeuttaa lautojen irrottamista pinnan kuivuttua.

Keinun rampin päällystin siis liiman ja rouheen seoksella. Seos valmistetaan kulhossa sekoittaen kumihansikkaat kädessä rouhetta ja liimaa niin paljon, että jokainen rouhepartikkeli varmasti saa liimasta osansa.

Jenkkivideolla laudat asetettiin tasaisesti, muutama milli rampin yläpuolelle siten, että linjalaudalla saattoi liipata kerroksen tasaiseksi. Totesin, että laudan pitäisi olla todella suora ja ramppikaan ei koskaan ole luotisuora ja lisäksi pitäisi olla muutama kaveri passaamassa lautoja vaateriin.
Ramppien päihin kiinnitin myös rampin levyisen laudan käyttäen viimeistelynaulainta.

Kontaktipinnan ja päävärin rajaamiseen voidaan käyttää rampin levyistä pellinpalaa. Massan levityksessä hyvänä apuna on muurauskauha, joka on syytä olla sivuiltaan melko suora, jotta sillä on hyvä painella reunat tasaiseksi. Massa painellaan kauhalla tasaiseksi. Massan levitystä helpottaa hieman, jos sivelee rampin pinnan ensin ohuella liimakerroksella.   

Tasoitettu pinta näyttää melko siistiltä. seuraavaksi pinta kostutetaan tasaisesti, mutta ei lotrata veden kanssa, sillä se liottaa liiman, joka valuu sitten reunoja myöten pois.

Laudat poistetaan ja kaikki reunoille valunut liima on syytä pyyhkiä pois ennen liiman kuivumista, koska liiman kuivuttua sen poistaminen on hyvin hankalaa.


Liiman kuivuessa massa ei ole syytä mennä enää koskettelemaan, sillä pinta tavallaan rikkoontuu eikä ole sen jälkeen enää tasaisen näköinen.



Lopputulokseen olen tyytyväinen. Rouhekerros on melko paksu ja liiman elastisuuden takia pinta on melko pehmeä, eli hyvin ystävällinen koiran tassuille.
Tuollainen puurunkoinen keinu ei myöskään lyö juurikaan takaisin, joten pikkukoiratkin kiittävät.  

A-esteen pinnoituksesta

A-esteen pintakerros on alkanut osin rapistua, joten on aika päällystää se uudelleen. Rampin vaneri on normaalia sekavaneria, joten hieman mietityttää, miten se käyttäytyy liiman kanssa. En yleensä käytä perusvaneria kontaktiesteissä mutta olin siinä uskossa, että maali pysyy siinä paremmin, koska se pystyy imeytymään pinnoittamattomaan vaneriin paremmin -erehdyin.
Filmivaneri on ehdottomasti parempi valinta sään armoille joutuviin esteisiin, koska se on jo valmistusvaiheessa suunniteltu toimimaan kosteissa olosuhteissa.

Irtoavan hiekkamaalikerroksen voi poistaa monella tavalla, yksi tehokkaimmista on kaasutoho. Ihan kaikkea maalia ei tarvitsekaan irrottaa, koska kiinni oleva maalikerros toimii hyväna pohjusteena liimalle. Hieman sama kuin auton ylimaalauksessa: ei ole syytä poistaa vanhaa, mutta ehjää maalikerrosta kokonaan, vaan karhentaa se, koska se toimii hyvänä pohjamaalina.

Tohon jälkeen irtomaalin saa pois esimerkiksi kulmahiomakoneen pyöröteräsharjalla. Samalla on syytä uusia rikkoutuneet listat. Omani ovat ehjät, koska ne ovat filmivaneria ja koska se on kiinnitetty rosteriruuveilla, ei kiinnityksen pitävyydestä tarvitse huolehtia.

A-esteen päällystin ripottelemalla. Reunoja en rajannut laudoilla, koska a-esteen leveys tekee rajaamisesta hieman haastavan. Liimaa on helppo levittää muovilastalla ja kumihansikkailla. Jälleen kerran kannattaa varmistaa, että liimaa todellakin on joka paikassa. Liimaa ei kannata säästellä.
Kuivuttuaan rouhepintaa on melko hankala paikata niin, ettei paikattu kohta erotu. Uretaaniliima jälkeenpäin levitettynä erottuu vaaleampana.

Rouhetta kannattaa levittää pintaan reilu kerros, koska rouhetta irtoaa pinnasta joka tapauksessa liiman kuivuttua. Kun liima on kuivaa, ylimääräinen rouhe harjataan katuharjalla talteen. Itse käytin lisäksi paineilmaa. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastella, pitää suorittaa paikkausta.

Joittenkin suositusten mukaan kuivuneen kerroksen päälle voi levittää polyuretaanilakan. Näin tein myös itse, tosin punaiseen osaan käytin uretaanipohjaista Nor-maalin työkonemaalia, joka ainakin kalusteisiin tartuu todella tiukkaan. Kontaktiosaan levitin ruiskulla saman valmistajan 2-komponentti uretaanilakan.  

Lopputulos vaikutti tässä vaiheessa onnistuneelta, aika näyttää, miten pinta kestää kulutusta. Pito on ainakin hyvä.