Agilityn riemua yhdeksän vuoden takaa

Shaun (Silvercool Extra Essence) kilpailemassa Jyväskylässä 16.5.2009.

Uskomatonta sinänsä, että tämä koira oli tähän mennessä kilpaillut noin 67 starttia ykkösluokassa. Aina joku pieni virhe esti saavuttamasta viimeistä luokanvaihtoon oikeuttavaa, agilityradan tulosta.

Se viimeinen tulosa tuli sitten paria viikkoa myöhemmin Kajaanissa, jossa agilityradalla oli kaikki kontaktiesteet ja etenemä oli 5.71 m/s.

Kakkosluokassa viihdyttiin tasan kuuden startin verran. 

Shaunin viimeinen startti 17.5.2015

Teemalla, kovat kundit eivät vetistele, on tänään ollut hieman tunteikas päivä: Facebookissa tuli vastaan vuosi sitten kilpailemani ratasuorituksen tuloslista.

Huippusuorituksena -kuin kohtalon oikusta- rata jäi minulle niin valtavan tärkeän kisakoiran viimeiseksi.
Pian tämän jälkeen Shaun loukkaantui, mitä seurasi haimatulehdus ja traumaattinen halvaantuminen, josta koira ei enää selvinnyt.

Shaun opetti minulle agilitysta suunnattoman paljon, mistä olen tälle valtavan hienolle koiralle ikuisesti kiitollinen.

Muistot eivät kuole.

Kynttilä poismenneille / a candle for those who we remember

Sytytimme porukalla kynttilän syksyllä poismenneen Shaunin (ja siperiankissa Vasilin) leposijan äärelle ja vietimme hetken hiljaa.

Meillä kaikilla on ikävä, kullakin omalla tavallaan.

"He lived his life like a flame"

Shaun on poissa

Shaun Maarianhaminan kalliolla tammikuussa 2010
valmistautumassa voitokkaisiin Eckerön agilitykisoihin

Hyvästi / Farewell Shaun
FI AVA FI AVA-H (FIAgCh FIAgChJ) Silvercool Extra Essence

17.2.2006-11.9.2015

Shaun kävi perjantaina Aistin neurologin konsultaatiossa ja todettiin, että epäilty selän välilevytyrä oli ehtinyt halvaannuttaa koiran niin, että syvätunto oli takaraajoista kokonaan kadonnut ja pidätyskyky poissa.
Paranemisennuste leikkaushoidollakin oli erittäin heikko. MRI olisi kertonut jotain, mutta mahdollinen leikkauskaan ei ehkä olisi korjannut mitään.

Juhannuksena Shaun alkoi äkisti ontua ja diagnosoitu polven ristiside/ontuminen olisi ehkä magneettikuvauksella saatu selvitettyä johtuvaksi selästä, mutta sitä ei kuvattu, koska koira alkoi melko pian käyttää kaikkia raajojaan ja oletimme paranemisen olevan käynnissä. Samalla kuitenkin selkä rasittui tietämättämme lisää.

Sitten iski haimatulehdus ja korkeiden lipaasiarvojen takia olisi tuskin leikkausta edes voitu suorittaa -luulimme myös heikentyneen liikkumisen johtuvan tulehduksesta. Saatuamme viimeiset lipaasitulokset, olisi ehkä vielä ollut toivoa, mutta emme ehtineet konsultaatioon ajoissa.

Olisiko magneettikuvattu edes sittenkään, vaikka Shaunin vakuutusta ei olisi keväällä siirretty nuorimmalle koirallemme? 

Minun olisi myös pitänyt osata lukea oireita, kun Shaunin toisen raajan varpaat alkoivat kääntyä taakse: sheltti Prestonilla neljä vuotta sitten oli samoja oireita, mutta vain toisella puolella ja sen vamma parani itsestään lähes kokonaan.
Shaunin oireet kuitenkin pahenivat nopeasti emmekä ehtineet hoitoon ajoissa.

Shaunin viimeinen leposija kotona.
Sattui löytymään sydämenmuotoinen paasikin
Vasemmalla lepää kaksi vuotta sitten
lähtenyt siperiankissa Vasili

Päätös luopumisesta oli vaikea, mutta todennäköisimmin ainoa oikea

Shaun kaatui saappaat jalassa: viimeinen agilityrata oli nollavoitto. Shaun saavutti urallaan kaikkiaan 38 nollavoittoa. Shaun teki töitä agilityssa aina täysillä ja Shaun opetti minulle, että on oltava nöyrä -oikotiet agilityssa eivät tuo oikeaa tulosta.

Olin antanut koulutuksessa Shaunille liikaa siimaa ja se kehittikin lähdössä varastamisen itselleen tavaraksi.
Tämä varaslähtö tuli aivan liian aikaisin.

Kasvattaja Seija Väätäistä kiitän erittäin lämpimästi aivan ainutlaatuisen upeasta koirasta!

Suru on tällä suuri, kaikki kotona muistuttaa tästä valtavan suurella sydämellä varustetusta olennosta.

Hyvää matkaa sinne taivaallisille agilitykentille.
Godspeed on your voyage to those heavenly agility tracks!

Uusi kisakelpoinen keinu

Melko monta keinua on tullut agilityurani aikana valmistettua, mutta nyt alkoivat palaset loksahdella paikoilleen ratkaisujen suhteen.

Keinun jalkaosan valmistin ensin, ainoa oikea materiaali siihen on teräs, jolloin siitä saadaan riittävän painava ja tukeva.

Lappeen päällys on 6.5 mm filmivaneria, joka toimii hyvänä alustana kumirouhepinnoitteelle. 

Lappeen sivut ovat 20x40 mm alumiiniputkea ja 10 mm vaneria, jotka on liimattu yhteen pitkältä sivultaan. Alumiiniprofiili tuo rakenteeseen riittävää jäykkyyttä ja vaneri absorboi maahan osuvissa iskuissa aiheutuvia värähtelyjä.

Jalustassa on 160x40 ns kovapyörät, joitten sokalla tapahtuva lukitus käyttöasentoon ei ole vielä aivan sellainen, kuin olisin halunnut: eilen toteutin erääseen toiseen jalustaan paremman systeemin jonka aion soveltaa myös tähän, hieman paremmaksi modifioituna tietysti.  Otan sitten hieman yksityiskohtaisempia kuvia.

Koirien mielestä kumirouhe pinnoite tuntuu ainakin ahteriin oikein mukavalle.

Kumirouhepinnan kiinnipysymisen varmistin maalaamalla pinnan Normadur 65 HS 2-komponentti uretaanimaalilla.

Samalla maalasin uudelleen myös a-esteen kumirouhepinnan. Tuollaiseen epätasaiseen pintaan saa menemään tuhottoman paljon maalia, mutta tuollainen työkonemaali on halvempaa kuin rautakaupan alkydimaali ja tarttuvuus on huomattavasti parempi.

Rouhepinnan maalaus vaatii ehdottomasti ruiskun.

Pääsiäinen kisattu ja levättykin

Shaun, Wallace, Preston ja Timmy pääsiäispotretissa

Pitkäperjantaina ja lankalauantaina kilpailimme veljesten Shaun ja Timmy kanssa kotikisoissa.

Perjantaina Timmyllä oli neljä starttia ja Shaunilla kolme. Lauantaina oli molemmilla vielä kolme lähtöä per kirsu.

Ohjaaja seisoskeli kisapaikalla yli yhdeksään saakka illalla avaten agilitykisojen kuuluttajan uransa puhemaratonissa maksi kolmosten kilpailussa, jossa oli keskimäärin neljässä kisassa 45 starttia kussakin.
Seuraavan kerran otan otsalampun mukaan, sillä hämärässä hallissa ikänäköinen joutui tihrustamaan listoja ja puhui sen takia välillä pehmoisia, mutta tuskin sitä kukaan huomasi.

Se kyllä huomattiin, kun erehdyin lausahtamaan muutaman ruotsin kielen sanan. Tekohan on täällä idässä melkein yhtä vakava rike kuin mennä rekkakuskina helvetin enkelien kantapaikkaan ja huutaa ovelta, että "kenenkäs teistä liimaleteistä on tuo ruma mopo, jonka yli juuri Scanialla peruutin?" 

Kisatuloksissa aina varma Timmy tehtaili kaikkiaan neljä nollatulosta ja meille totuttuun tapaan tulostaso oli selkeän nousujohteinen: podiumilla käytiin sunnuntaina kaksi kertaa, toisella voittonolla ja pitkään jahdattu tuplanollakin napsahti kisaplakkariin.
Arvokisoihin on kasassa 13 nollatulosta, joista muutama voittotulos. Nähtäväksi jää, viitsiikö kesällä isoihin kisoihin raahautua.

Shaun oli totuttuun tapaansa supernopea, mutta nollatulosta emme onnistuneet saamaan aikaan, vaan viitosta ja kymppiä ropisi enimmäkseen. Puolen vuoden kisatauon jälkeen meillä oli hieman kommunikaatiovaikeuksia ensimmäisenä kisapäivänä, mikä ilmeni mm. esteiden ohituksina ja kieltoina, mutta lauantaina oli taas alla samavanha spontaani koira, joka hakia kaiken edessä olevan, kun vain luvan antoi.

Hylätyistä radoista löytyivät oikeastaan ne kaikkein suurimmat ilon aiheet, sillä tällä koiralla suorittaessa ei oikeastaan ole tärkeintä tulos. Kun koira vetää aina täydellä sykkeellä, on se ohjaajalle hyvin haasteellista, mutta onnistuessaan hyvin opettavaista ja äärimmäisen palkitsevaa.

Hyvää huonetta ja sukua

Lisätty talouden koirien esittelysivu.
Noinkin laadukasta koirakalustoa voisi käyttää vaikka jalostukseen!

Hieman tuli järjesteltyä tuota Pages -osiota ja manaili taas tuota Bloggerin 20 sivun maksimimäärää ja myös sitä, että sivun nimeä ei ole jälkikäteen mahdollista vaihtaa lainkaan!

Oman ryhmän tokavikat treenit

Utriaisen Heidi oli saapunut korvaavana kouluttajana koutsaamaan kolmosluokan tasoista maanantairyhmäämme.

Itse olin varustautunut jakamaan oman vuoroni kahden koiran kanssa, mutta suoritusaikaa oli sen verran niukasti, että tein "virallisen" osuuden yhdellä koiralla ja kun ihailijat olivat lähteneet kotiin kaivoin autosta nopeamman koiran ja kokeilin Heidin ystävällisellä avustuksella toisenkin koiran kanssa nollana läpi -metodilla.

Hypyllä viisi kokeiltiin ekaksi saksalaista, vaihtoehtona oli pakkovalssi. Kello kertoisi, kumpi on nopeampi. Saksalaisessa on vaarana, että ohjaaja jää tupeksimaan koiran liikeradalle.

Lähetys kasille pitää olla voimakas, että saa etumatkaa 10-11 väliin, jonne kokeilin sekä valssia että hirttoa. Molemmat toimivat.

Jännä huomata, että putkella koira menettää hetkeksi ohjaajan, joten sitä kannattaa kutsua, vaikka paikka on helpon oloinen.

12 hypyllä pitää lähettää rohkeasti, että saa etumatkaa a-esteelle.

Kepeille kokeilin pääosin niistoa vasemmalta puolelta, jota on muistaakseni joskus treenattukin. Niisto edellyttää etumatkaa ja tilan jättämistä koiralle. Pitää myös malttaa odottaa, että koira tulee käteen.
Varmimmin toimisi sylkkäri-takaaleikkaus, mutta valitsimme ensin tuon mukavuusalueemme ulkopuolella olevan ohjauksen.

17 tehtiin sekä kulkemalla hypyn ja putken välistä, että leieröimällä putki. Yllättäen molemmat toimivat kummallakin. Hyvä, että työkalupakissa on tavaraa.


20 tehtiin sekä takaaleikkaus-sokkarilla että tuplasokkarilla.

Lopussa ei ihmeitä ollut, 27:n jälkeen kannattaa varmistaa, että koira tulee mukana maaliin saakka.

Kiitokset.

Shaun the Sheepdog kahdeksan vee

Kuvassa tasan kahden kuukauden ikäinen Shaun

Tämä koira on opettanut minulle agilitysta paljon, ehkä esiten kuitenkin nöyryyttä, koska joskus on tehtävä paljon töitä, jotta pääsee tavoitteeseen.
 
Shaun tekee töitä aina täysillä, eikä koskaan päästä ohjaajaa vähällä, mutta yhdessä onnistuen olemme monta kertaa onnistuneet.

Vauhtia on piisannut alusta lähtien, ehkä kaikista radoista tähän mennessä mieleenpainuvin on ollut ykkösten agilityrata Kajaanissa kesäkuussa 2009, kun nappasimme viimeisen ykkösen sertin -27 s alle ihanneajan, 5,7 m/s etenemällä. 

Suuria ja harvinaisia tunteita Suomen Ateenassa

Jyväskylän agilitykisoissa sunnuntaina 6.10.2013 koin agilityssa kaksi tunneskaalan ääripäätä edustavan tuntemuksen, joista kumpaakaan en ole kokenut muualla kuin kisoissa -treenissä tuskin koskaan saa aikaan vastaavaa viretasoa, jotta tällaiset "once or twice in a lifetime" -elämykset olisivat mahdollisia.

Päivän viimeisessä mediluokan kisassa, Kati Walan hyppyradalla shetlanninlammaskoira Timmy suorittaa puhdasta rataa hyvällä sykkeellä ja ohjaaja on täysillä mukana. 
 
Olin suunnitellut suoran putken 9 jälkeisen hypyn takaa kierron vippauksella/sylkkärillä (mitä nimeä kuka tuosta ohjauksesta käyttääkin, kun ja jos on oletettavaa, että ei ehätä putken päähän ennen koiraa) -muutin ohjaukseni kuitenkin live -tilanteessa edestä leikkaukseksi/sokkariksi putken jälkeen.

Ehdin tilanteeseen hyvin, ja koira otti hypyn ok, mutta sen jälkeen tapahtuu jotain:
Yhtäkkiä ohjaajalle iskee päälle täysi unohduksen tila ja ohjaus katoaa, minkä koira kuittaa noutamalla lähinnä edessä hypyn 13.
 
Flashback iskeytyi verkkokalvolleni välittömästi, enkä sitä varmaan ihan heti unohda, vaikka normaalisti en juuri radoistani paljoa muista.
Tällaista en muista tätä koskaan tapahtuneen aiemmin. Mitä opimme tästä: varasuunnitelma on hyvä olla olemassa, yritä olla muuttamatta tutustumisessa tekemääsi ratasuunnitelmaa.

Shetlanninlammaskoira Shaun vetää samaa draivia -paitsi että vauhti on paljon kovempi. Kumpikaan, ohjaaja tai koira ei säästellyt tai varmistellut ja itsestä tuntui koko ajan siltä, että nyt mennään aivan riskirajoilla. Radalla oli useampikin takaa kierto, mutta niistä selvittiin pelkillä ohjauksilla. En edes muista, olisinko antanut yhtään verbaalista ohjauskäskyä. 

Mainittu putken jälkeinen takaa kierto ohjattiin vippauksella. Vippaus toimii tuossa tilanteessa hyvin, koska ohjaaja on magneettina takaa kierron puolella. Jos valitsee sokkarin, koira voi tulla jaloille ja jos kiertää putken vasemmalle puolelle, ohjaaja vetää koiran puoleensa ja saa tosissaan tehdä töitä hypyllä 10. 

Putken 3 ohjasin valssaamalla putkan päässä siirtyen putken oikealle puolelle. Vaihtoehtona olisi lähettää pimeään päähän, jolloin olisi "voinut" ehtiä ennen koiraa putken toiseen päähän. Vaihtoehtona oli ohjata hyppy 5 myös taaemman siivekkeen kautta. Renkaan jälkeinen hyppy ei ole niin paha, kuin voisi kuvitella: en nähnyt yhdenkään koiran menevän putkeen renkaan jälkeen.
Putkelle 17 oli vaihtoehtona ohjata ulkokautta, mutta silloin olisi pitänyt tehdä töitä muurilla, koska koira olisi ollut ennen minua putken päässä. Valitsin saman kuin kolmosella ja otin koiraa nenästä putken lähtöpäässä.

Suorituksen jälkeen tuntui, että oli antanut kaikkensa, vaikka suoritus kesti vain 32 sekuntia. Viimeviikkoisen cooperin testiin (2690 metriä) jälkeen taisin olla saman verran hengästynyt. Välitön tunne radan jälkeen oli euforinen.

Radan pituus on 151 m ja etenemä mediluokassa melko tiukka 4.2 (muistaakseni mineillä löysempi, makseista en tiedä), ottaen huomioon, että takaa kiertoja oli melko paljon. Oma etenemämme oli 4.6 m/s ja sillä kuittasimme radalta voiton.

Saman euforian tunteen olen kokenut kerran aiemmin Shaunin kanssa Kajaanissa 2009 ykkösluokan kisassa, kun kuittasimme viimeisen nousunollamme agilityradalla (jossa mukana kaikki agilityesteet) etenemällä 5.7 m/s -27 sekuntia alle ihanneajan.

Agility on parhaimmillaan ihanaa!