21 tammikuuta 2017

Jalostushaaveille kyytiä

Sammy (Mustantassun Taikuri) kävi pari viikkoa sitten kastraatiossa ja eilen poistettiin tikit. Piilokives löytyi sitten munuaisten tienoilta, ei suostunut enää laskeutumaan. 
Katsoimme parhaaksi leikkauttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, pääsee mahdollisesti helpommalla näin.
Muutoinhan Sammy on oikein hieno koira ja kahden viikon takaisten virallisten kuvausten perusteella A/B -lonkin ja 0/0 kyynärin oikein kelpo harrastekoira. 

Sammy Linnunlahden satamassa Joensuussa 20.1.2017


04 tammikuuta 2017

Sammyn boksitreeni 3.1.2017

Sammy aloitti boksitreenin viime maaliskuussa, kun tämä oli kolmen kuukauden ikäinen. Nyt ollaan toista kertaa madalletulla a-esteellä. Hyvältä näyttää.
Sammy on meidän perheen kuudes koira, joka opettelee tätä tekniikkaa ja kaikki ovat oppineet tämän esteen suorituksen sataprosenttisesti. 

01 tammikuuta 2017

Uudenvuoden jäillä

Joensuun eteläpuolella oli hyvät jääkelit, tasainen kenttä, jossa hieman lunta peittona.
Aurinkokin yritti pilkistää pilvienlomasta. Kyllä se sieltä.