Viimeisen kahden treenikauden ratapiirrokset päivitetty omalle välilehdelleen.
Saa käyttää.
https://agilityeste.dognet.fi/2013/10/ratoja-ja-treeneja-ii.html
Näytetään tekstit, joissa on tunniste track. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste track. Näytä kaikki tekstit
15 lokakuuta 2014
08 lokakuuta 2013
Suuria ja harvinaisia tunteita Suomen Ateenassa
Jyväskylän agilitykisoissa sunnuntaina 6.10.2013 koin agilityssa kaksi tunneskaalan ääripäätä edustavan tuntemuksen, joista kumpaakaan en ole kokenut muualla kuin kisoissa -treenissä tuskin koskaan saa aikaan vastaavaa viretasoa, jotta tällaiset "once or twice in a lifetime" -elämykset olisivat mahdollisia.
Päivän viimeisessä mediluokan kisassa, Kati Walan hyppyradalla shetlanninlammaskoira Timmy suorittaa puhdasta rataa hyvällä sykkeellä ja ohjaaja on täysillä mukana.
Olin suunnitellut suoran putken 9 jälkeisen hypyn takaa kierron vippauksella/sylkkärillä (mitä nimeä kuka tuosta ohjauksesta käyttääkin, kun ja jos on oletettavaa, että ei ehätä putken päähän ennen koiraa) -muutin ohjaukseni kuitenkin live -tilanteessa edestä leikkaukseksi/sokkariksi putken jälkeen.
Ehdin tilanteeseen hyvin, ja koira otti hypyn ok, mutta sen jälkeen tapahtuu jotain:
Yhtäkkiä ohjaajalle iskee päälle täysi unohduksen tila ja ohjaus katoaa, minkä koira kuittaa noutamalla lähinnä edessä hypyn 13.
Flashback iskeytyi verkkokalvolleni välittömästi, enkä sitä varmaan ihan heti unohda, vaikka normaalisti en juuri radoistani paljoa muista.
Tällaista en muista tätä koskaan tapahtuneen aiemmin. Mitä opimme tästä: varasuunnitelma on hyvä olla olemassa, yritä olla muuttamatta tutustumisessa tekemääsi ratasuunnitelmaa.
Shetlanninlammaskoira Shaun vetää samaa draivia -paitsi että vauhti on paljon kovempi. Kumpikaan, ohjaaja tai koira ei säästellyt tai varmistellut ja itsestä tuntui koko ajan siltä, että nyt mennään aivan riskirajoilla. Radalla oli useampikin takaa kierto, mutta niistä selvittiin pelkillä ohjauksilla. En edes muista, olisinko antanut yhtään verbaalista ohjauskäskyä.
Mainittu putken jälkeinen takaa kierto ohjattiin vippauksella. Vippaus toimii tuossa tilanteessa hyvin, koska ohjaaja on magneettina takaa kierron puolella. Jos valitsee sokkarin, koira voi tulla jaloille ja jos kiertää putken vasemmalle puolelle, ohjaaja vetää koiran puoleensa ja saa tosissaan tehdä töitä hypyllä 10.
Putken 3 ohjasin valssaamalla putkan päässä siirtyen putken oikealle puolelle. Vaihtoehtona olisi lähettää pimeään päähän, jolloin olisi "voinut" ehtiä ennen koiraa putken toiseen päähän. Vaihtoehtona oli ohjata hyppy 5 myös taaemman siivekkeen kautta. Renkaan jälkeinen hyppy ei ole niin paha, kuin voisi kuvitella: en nähnyt yhdenkään koiran menevän putkeen renkaan jälkeen.
Putkelle 17 oli vaihtoehtona ohjata ulkokautta, mutta silloin olisi pitänyt tehdä töitä muurilla, koska koira olisi ollut ennen minua putken päässä. Valitsin saman kuin kolmosella ja otin koiraa nenästä putken lähtöpäässä.
Suorituksen jälkeen tuntui, että oli antanut kaikkensa, vaikka suoritus kesti vain 32 sekuntia. Viimeviikkoisen cooperin testiin (2690 metriä) jälkeen taisin olla saman verran hengästynyt. Välitön tunne radan jälkeen oli euforinen.
Radan pituus on 151 m ja etenemä mediluokassa melko tiukka 4.2 (muistaakseni mineillä löysempi, makseista en tiedä), ottaen huomioon, että takaa kiertoja oli melko paljon. Oma etenemämme oli 4.6 m/s ja sillä kuittasimme radalta voiton.
Saman euforian tunteen olen kokenut kerran aiemmin Shaunin kanssa Kajaanissa 2009 ykkösluokan kisassa, kun kuittasimme viimeisen nousunollamme agilityradalla (jossa mukana kaikki agilityesteet) etenemällä 5.7 m/s -27 sekuntia alle ihanneajan.
Agility on parhaimmillaan ihanaa!
Päivän viimeisessä mediluokan kisassa, Kati Walan hyppyradalla shetlanninlammaskoira Timmy suorittaa puhdasta rataa hyvällä sykkeellä ja ohjaaja on täysillä mukana.
Olin suunnitellut suoran putken 9 jälkeisen hypyn takaa kierron vippauksella/sylkkärillä (mitä nimeä kuka tuosta ohjauksesta käyttääkin, kun ja jos on oletettavaa, että ei ehätä putken päähän ennen koiraa) -muutin ohjaukseni kuitenkin live -tilanteessa edestä leikkaukseksi/sokkariksi putken jälkeen.
Ehdin tilanteeseen hyvin, ja koira otti hypyn ok, mutta sen jälkeen tapahtuu jotain:
Yhtäkkiä ohjaajalle iskee päälle täysi unohduksen tila ja ohjaus katoaa, minkä koira kuittaa noutamalla lähinnä edessä hypyn 13.
Flashback iskeytyi verkkokalvolleni välittömästi, enkä sitä varmaan ihan heti unohda, vaikka normaalisti en juuri radoistani paljoa muista.
Tällaista en muista tätä koskaan tapahtuneen aiemmin. Mitä opimme tästä: varasuunnitelma on hyvä olla olemassa, yritä olla muuttamatta tutustumisessa tekemääsi ratasuunnitelmaa.
Shetlanninlammaskoira Shaun vetää samaa draivia -paitsi että vauhti on paljon kovempi. Kumpikaan, ohjaaja tai koira ei säästellyt tai varmistellut ja itsestä tuntui koko ajan siltä, että nyt mennään aivan riskirajoilla. Radalla oli useampikin takaa kierto, mutta niistä selvittiin pelkillä ohjauksilla. En edes muista, olisinko antanut yhtään verbaalista ohjauskäskyä.
Mainittu putken jälkeinen takaa kierto ohjattiin vippauksella. Vippaus toimii tuossa tilanteessa hyvin, koska ohjaaja on magneettina takaa kierron puolella. Jos valitsee sokkarin, koira voi tulla jaloille ja jos kiertää putken vasemmalle puolelle, ohjaaja vetää koiran puoleensa ja saa tosissaan tehdä töitä hypyllä 10.
Putken 3 ohjasin valssaamalla putkan päässä siirtyen putken oikealle puolelle. Vaihtoehtona olisi lähettää pimeään päähän, jolloin olisi "voinut" ehtiä ennen koiraa putken toiseen päähän. Vaihtoehtona oli ohjata hyppy 5 myös taaemman siivekkeen kautta. Renkaan jälkeinen hyppy ei ole niin paha, kuin voisi kuvitella: en nähnyt yhdenkään koiran menevän putkeen renkaan jälkeen.
Putkelle 17 oli vaihtoehtona ohjata ulkokautta, mutta silloin olisi pitänyt tehdä töitä muurilla, koska koira olisi ollut ennen minua putken päässä. Valitsin saman kuin kolmosella ja otin koiraa nenästä putken lähtöpäässä.
Suorituksen jälkeen tuntui, että oli antanut kaikkensa, vaikka suoritus kesti vain 32 sekuntia. Viimeviikkoisen cooperin testiin (2690 metriä) jälkeen taisin olla saman verran hengästynyt. Välitön tunne radan jälkeen oli euforinen.
Radan pituus on 151 m ja etenemä mediluokassa melko tiukka 4.2 (muistaakseni mineillä löysempi, makseista en tiedä), ottaen huomioon, että takaa kiertoja oli melko paljon. Oma etenemämme oli 4.6 m/s ja sillä kuittasimme radalta voiton.
Saman euforian tunteen olen kokenut kerran aiemmin Shaunin kanssa Kajaanissa 2009 ykkösluokan kisassa, kun kuittasimme viimeisen nousunollamme agilityradalla (jossa mukana kaikki agilityesteet) etenemällä 5.7 m/s -27 sekuntia alle ihanneajan.
Agility on parhaimmillaan ihanaa!
04 syyskuuta 2013
Epävirallisia arvosteltu
Joensuun Agilityurheilijat ry:n epävirallisissa kisoissa kävin arvostelemassa alokasluokan ja kisaavien luokat.Radat näyttävät yllättävän samanlaisilta, alokasluokan radalla ei meillä käytetä keinua, pujottelua tai rengasta, jotka sitten kilpailevien radalla voivat olla.
Kilpailevien radan koukku on keinun jälkeinen elämä, jossa jo hypyllä 15 esiintyi paljon kieltoja koiran ohittaessa hypyn takaa. Vauhdin hallinta loppukiemuroissa vaatii ohjaajalta alun vauhdin hurman jälkeen jos nyt ei taitoa, niin ainakin itsehillintää.Maanantain treeniryhmäni sai testata kilpailevien radan lisäksi modifioitua versiota tästä radasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)