Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haloilmiön Kaunotar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haloilmiön Kaunotar. Näytä kaikki tekstit

06 elokuuta 2020

JoA:n kisat 25.-26.7.2020, tuplanollaa, oivaa...

Kaaharikaksikko Rhea ja Sammy kävivät Joensuun Agilityurheilijat ry:n kisoissa riipaisemassa viisi starttia lauantaina. Timmy jäi ansaittuaan viimeisen hyppuysertinsä kotiin lepäämään. 

Rhealla oli hieman ramppikuumetta ekassa kolmosluokan startissaan, mutta toisella alkoi jo kulkea.

Onnessani olin menossa kolmannellekin radalle, mutta ystävällinen kanssakilpailija valisti minua, että niemeäsi en nähnyt lähtölistassa.

Sammyn tulokset vitonen sekä tuplanolla. Ekalla hyppyradalla muurin palikat tippuivat alas.

Viimeinen agiserti jäi viidentoista sadasosan päähän.
Positiivista makeat juoksukontaktit, keinun suoritusnopeutta pitää vielä parannella.


Sunnuntai 26.7.2020

Pyhäpäivänä oli Cherryn vuoro kakkosluokassa. Yksi LUVA oli hankittu kaksi viikkoa sitten naapuriseuran kisoista agilityradalta, joten nyt oli kolme mahdollisuutta hankkia OIVA.

Ensimmäisellä agilityradalla Cherry nappasi makean nollavoiton mukavalla etenemällä. Toisella koiralta irtosi sokka ja kontaktit unohtuivat yksi kerrallaan ja siltä radalta lähdettiin sylikyydillä pois.
Kolmas eli hyppyrata meni melko täydellisesti yhdellä pitkällä kaarroksella, siitä oikeus vaihtaa kolmosluokkaan!

28 kesäkuuta 2020

Cherrylle 1. luokan agilitykisoista luokanvaihtoon oikeuttava OIVA -tulos

Cherry (Haloilmiön Kaunotar) kävi tänään kuittaamassa mediluokassa kolmannen ykkösluokan agilitynollansa.

Kilpaileminenhan me aloitettiin jo viime syyskuussa, ensimmäinen nolla tuli heti ensimmäisestä startista, toinen sitten viikkoa myöhemmin  -pikkumaksiluokassa! Kilpailun järjestäjät hieman mokasivat mittaustilanteessa ja kisasin kolme starttia pikkumakseissa.

Sen jälkeen kisattiin parilla paikkakunnalla ja pienillä virheillä suoritus aina jotenkin meni mönkään -kuten tänäänkin pari ensimmäistä rataa.

Kolmannella mentiin jo varsin mallikasta rataa ja kahden agilityradan nollan jälkeen saatiin Lappeenrannasta vihdoin nollatulos hyppyradaltakin OIVA:n kera.

Varsin kovatasoiset kipailut, viimeisellä hyppyradalle ei alle 5m/s etenemällä palkintosijoille päässyt.

Seuraavaksi sitten kakkosluokassa. 

01 maaliskuuta 2020

Leidit kilpailemassa

Laumamme leidit, Rhea ja Cherry kävivät kilpailemassa agilitya naapuriseuran kisoissa.

Cherryn puolen vuoden kokoluokan määrityspiina päättyi aamulla viidenteen ja viimeiseen mitaukseen, jossa se määriteltiin medikokoiseksi! Mikä helpotus.Nyt meillä on sitten neljä medikokoista kisakoiraa.

Kisoissa Cherry teki ihan ok suorituksia, ei ihan nappiin, mutta sentään yksi vitonen saatiin plakkariin.
Loistavasti edennellä hyppärillä en taaskaan muistanut, että hypyn jälkeen C.ei mene suoraan edessä olevaan putken päähän, vaan kaartaa kauempaan.

Rhea kilpaili kaksi agilityrataa ja saavutti molemmissa kakkossijoituksen.

Jälkimmäisen radan nollatuloksella saavutimme oikeuden luokanvaihtoon (OIVA)! Seuraavaksi kilpailemme siis kolmosluokassa --tai sitten jäämme kakkoseen.

13 syyskuuta 2019

Tarkkipäivän tuloksia

Tarkkipäivä Jari Aholla, Joensuun Eläinklinikalla. Siellä sitä vain saa paikkakunnan asiantuntevinta palvelua tärkeissä asioissa.Cherryltä (Haloilmiön Kaunotar) tutkittiin polvet, kun oli unohtunut vuoden ikäisenä kuvausten ja silmätarkin yhteydessä.  Polvet priimaa.Timmyltä (Silvercool Frosty Fighter) silmätarkki oli mennyt vanhaksi. Tällä kertaa priimaa, ei edes ripsiä!


13 elokuuta 2019

Cherry 18kk ikään

Cherry (Haloilmiön Kaunotar) tänään puolentoista vuoden ikään.
Cherrystä on kasvanut oikein kiva harrastuskoita.
Välisynttäreiden kunniaksi otettiin hieman pujottelua.



11 elokuuta 2019

Kaaharikaksikon kuulumiset Ilon kautta"


Kaaharikaksikko Sammy&Cherry kävivät ottamassa lämmöt Joensuun paragilitykoulutuksessa, Heidi H-K:n kouluttamana.
Erityisen tyytyväinen olen Cherryn pujotteluun: helmikuussa vuoden vanhana aloitettiin ja tänäänkin meni useampi täysmittainen ilman apuja. Ei voi pahaa sanoa juoksupuomistakaan: ollaan hyvällä mallilla, kun kahden metrin päässä puomista oleva ruokapalkka jää poimimatta, koska seuraava este on koiralle parempi palkka!

Kisakalenteri on jo koirankorville plarattu.



Ilon kautta -agilitya 

27 heinäkuuta 2019

Sheltti Cherry, 17kk ev-kisoissa

Sheltti Cherry kävi hakemassa arvokasta kokemusta naapuriseuran ev-agilitykisoista. Putki-hyppyrata meni virheettä, mutta kilpailevien tasoisella radalla tutustuttiin lähinnä uusiin esteisiin. On hyvä kisata ja treenata muuallakin/muillakin kuin niillä tuiki tutuilla esteillä.


17 maaliskuuta 2019

Cherry ensimmäistä kertaa a-esteellä

13 kuukauden ikäinen Cherry ensimmäistä kertaa matalalla a-esteellä. Hieman tahtoo vielä vire nousta ja virheen todennäköisyys kasvaa.


 

14 tammikuuta 2019

Cherry 11 kk ikään.

Cherry (Haloilmiön Kaunotar) alkaa yhä enemmän muistuttaa kennelnimeään. Iso tyttö jo.