Näytetään tekstit, joissa on tunniste see-saw. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste see-saw. Näytä kaikki tekstit

27 heinäkuuta 2019

Kontaktien värjäystä

Uusi väri kontakteihin- mikä jottei. 
Lähti idea siitä, kun totesin, että minulla ei ole juuri koskaan ollut keltaista väriä kontaktiesteessä ja tänäänkin totesin, että kylläpä on koiralle outo väri. 
Aiemmin keinu oli puna-musta-puna ja kuin myös a-este. Nyt a-este on puna-musta-keltainen.


13 heinäkuuta 2014

Uusi kisakelpoinen keinu

Melko monta keinua on tullut agilityurani aikana valmistettua, mutta nyt alkoivat palaset loksahdella paikoilleen ratkaisujen suhteen.
Keinun jalkaosan valmistin ensin, ainoa oikea materiaali siihen on teräs, jolloin siitä saadaan riittävän painava ja tukeva.
Lappeen päällys on 6.5 mm filmivaneria, joka toimii hyvänä alustana kumirouhepinnoitteelle. 
Lappeen sivut ovat 20x40 mm alumiiniputkea ja 10 mm vaneria, jotka on liimattu yhteen pitkältä sivultaan. Alumiiniprofiili tuo rakenteeseen riittävää jäykkyyttä ja vaneri absorboi maahan osuvissa iskuissa aiheutuvia värähtelyjä.
Jalustassa on 160x40 ns kovapyörät, joitten sokalla tapahtuva lukitus käyttöasentoon ei ole vielä aivan sellainen, kuin olisin halunnut: eilen toteutin erääseen toiseen jalustaan paremman systeemin jonka aion soveltaa myös tähän, hieman paremmaksi modifioituna tietysti.  Otan sitten hieman yksityiskohtaisempia kuvia.

Koirien mielestä kumirouhe pinnoite tuntuu ainakin ahteriin oikein mukavalle.

Kumirouhepinnan kiinnipysymisen varmistin maalaamalla pinnan Normadur 65 HS 2-komponentti uretaanimaalilla.

Samalla maalasin uudelleen myös a-esteen kumirouhepinnan. Tuollaiseen epätasaiseen pintaan saa menemään tuhottoman paljon maalia, mutta tuollainen työkonemaali on halvempaa kuin rautakaupan alkydimaali ja tarttuvuus on huomattavasti parempi.

Rouhepinnan maalaus vaatii ehdottomasti ruiskun.

28 toukokuuta 2014

Kaikki eivät hanki Virosta viinaa


Kumirouhetilaus Viroon KAgilitylle maksettu juuri. 45 kilon erällä pitäisi saada esteille jotain näkyvää aikaan.
Perästä kuuluu.

http://kagility.edicypages.com/en

Rubber granule order just been paid. Now we´ll just wait for the delivery and get prepared for installation.

03 maaliskuuta 2014

Erään rallatteluradan analysointia



Torstain treenattavien ryhmän edistyneemmillä oli sellainen rallattelurata, jonka testasin ennen ryhmäläisiä parilla sheltilläni. Kommentit, kuten "en jaksa juosta" kuittasin niin, että olinhan minäkin testannut radan kahdella koiralla ennen teitä, joten kyllä nuoremmillakin jaloilla pitäisi jaksaa.

Muutama kommentti:
lähdössä kannattaa ottaa hieman etumatkaa, koska koiralla on melko suora linja kohti nelosta, jonne olisi hyvä ehtiä ohjaamaan.
Ohjaamisessa takaakiertoon on tärkeä oma liike, jonka pitäisi suuntautua kohti siivekettä, liian aikainen sivuliike kohti viitosta vie koiran väärälle puolen estettä.

Viitosen jälkeen on hyvä tehdä sokkari/edestä leikkaus, jossa ohjaajan oikea käsi jää "odottamaan" ja ohjaamaan koiran ja osoittamaan hypyn, koska kohti kuutosta suuntautuva ohjaajan liike vie koiran ohjaajan mukana ohi viitosen. Mikään kovin kiirehän tuossa ei ole.

Kasille jarrutus ajoissa, koska puomi voi houkutella eikä koira tiedä yhtään, mikä on seuraava este. Vastaanoton voi tehdä muurilta myös vastaanottovalssilla.

Olisi hyvä jos koiran saa lähetettyä kympille niin etäältä, että ehtii itse hyvissä ajoin sokkarille yhdentoista jälkeen. Sokkari tulisi suorittaa niin, että ohjaajalla on katsekontakti koiraan ja oman liikkeen tulisi suuntautua hieman kohti 12:a -useimmiten askel riittää.
Houkutuksena on putki a-esteen alla, joten koiran huomiota kannattaa herätellä ennen kympin suorittamista.

Hypylle 14 nopea koira vaatii vippauksen taakse, nopea ohjaaja, jolla on etumatkaa, ehtii tuohon tekemään sokkarin ja takaakierron. Vippauksia kannattaa harjoitella paljon, jotta suorituksen saa automaatiotasolle, jotta kaarroksesta saa riittävän pienen ja koira ei hyppää väärältä puolelta. Itsellä on vippaukseen käytössä myös oma verbaalinen käskynsä.

Kahdeksallatoista on hyvä olla niistämässä ja ohjaamassa oikeaan päähän putkea blokaten samalla väärän pään. Jos on nopea juoksukontakti, kuten toisella sheltilläni, jäin suosiolla 18:n kentän puolelle ja ohjasin koiran sylikäännöllä putkeen.

Koira on hyvä ottaa kirsusta putkelta kiinni, niin ei ole sillekään epäselvää, minne mennään. Voi myös odottaa sen verran, että voi olla varma koiran näkevän ohjaajan jalat ja niitten suunta.

Hypylle 21 osoittautui usealla koiralla nopeimmaksi vaihtoehdoksi putkeen ohjaamiseen ohjaajan jääminen "a-esteen puolelle" kuin että vetäisi koiran hypyltä, jolloin a-este avautuu suoritettavaksi ja ohjaajan oma liike vie koiran pitkään kaarrokseen 21:llä.

Putkelta putkeen on melko suora linja, mutta kannattaa käyttää vaivaa muurille ohjaamiseen, koska se ei ole ihan linjalla. Loppu on irrottelua varten.

Radasta on myös versio "kehittyviä" ohjaajia varten:

09 tammikuuta 2014

Puomin kontaktin koulutussuunnitelmaa päivitetty

Syksyn mittaan on tehty muutakin kuin maattu uuninpankolla ja syljeskelty kattoon.

Tehdyn työn hedelmät ovat jo puolikypsiä, vasta kisoissahan sen näkee, kuinka kontakti oikeassa viretilassa toimii. Nyt näyttää vielä hyvältä.


03 lokakuuta 2013

Ratoja ja treenejä II

Tracks and agilitycourses by Jari Lukkarinen, trainings of our agility team group 7a
Joensuun Agilityurheilijat ry:n treeniryhmän 7a harjoituksia ajalta 3.10.2013 - 25.9.2014

3.10.2013
10.10.2013
17.10.2013
24.10.2013
31.10.2013
7.11.2013
14.11.2013
28.11.2013
5.12.2013
12.12.2013
19.12.2013
26.12.2013
2.1.2014
9.1.2014
6.2.1014
6.2.1014 alo
13.2.2014
13.2.2014 alo
20.2.2014
20.2.2014 alo
27.2.2014
27.2.2014 alo
6.3.2014
6.3.2014 alo
13.3.2014
13.3.2014 alo
20.3.2014
20.3.2014 alo
27.3.2014
27.3.2014 alo
3.4.2014
10.4.2014
17.4.2014
29.4.2014
29.4.2014 alo
15.5.2014
29.5.2014
12.6.2014
26.6.2014
10.7.2014
17.7.2014
31.7.2014
7.8.2014
21.8.2014
28.8.2014
11.9.2014
18.9.2014
25.9.2014