Näytetään tekstit, joissa on tunniste JoA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JoA. Näytä kaikki tekstit

01 joulukuuta 2019

Pikkujouluna kisaamassa

Kävimme kuun vaihteessa koko jengillä kisaamassa man seuran (JoA) kisoissa.

Lauantaina jaoin kolmoset:  Timmylle kaksi hyppyrataa ja Sammylle kaksi agilityrataa. Timmylle nolla ja kymppi sammylle hylätty ja vitonen.
Sunnuntaina tytöt vetivät hieman paremmin: Cherry kävi neljännessä mittauksessaan kuittaamassa medituloksen. Vielä on viides ja ratkaiseva, joka kertoo, kilpaillaanko medeissä vai pikkumakseissa. Sen jännitysnäytelmän jätän suosiolla ensi vuoteen.

Ensimmäisellä agiradalla Cherry kipaisi nollavoiton, toisella pari virhettä ja kolmannella hylätyn, kun haki niin ovelasti hypyn selkäni takaa. No, ei meille olisi OIVA maistunutkaan.

Rhea hieman yllätti, kun sain sen vauhtiin, niin en osannut varautua sen menon kiihtymiseen.
Agiradoilta saatiin nolla molemmilta, eivät harmittavasti aivan riittäneet LUVAan.