Pöytä ei ole agilityssa kovin suosittu este ja jos kilpailussa sen suoritusta ei mitata pöytään asennetulla ajanottolaitteella, ei myöskään aivan tasapuolinen.
 |
| Pöytä 9 mm koivuvaneria kumirouhepinnoitteella, reunat 20x20 terästä joihin hitsattu jalat 25 mm putkesta. Sivuihin ruuvattu/liimattu 15x45 rima |
Alemmissa luokissa pöydän käyttö on yleisempää, koska siellä ajanottoon ja suoritusaikoihin liittyvät toleranssit eri kilpailijoitten kesken ovat isommat eikä pöydän suoritus muodostu ratkaisevaksi sijoituksia määriteltäessä.
Kolmosluokassa, jossa ratkotaan sertejä ja mestaruuksia, on ajanoton syytä olla sähköisellä tunnistimella varustettu.
Pöydän harjoittelua karsastetaan, koska se mielletään tylsäksi esteeksi ja että se rikkoo radan suoritusrytmin. Radalla on kuitenkin esteitä, joita ei suoriteta samalla rytmillä: monella on kontaktiesteillä käytössä totaalinen pysäytys eikä pujotteluakaan suoritetta samalla vauhdilla kuin muita esteitä.
Pöytää ei usein mielletä vaaralliseksi esteeksi, mutta olen kuullut useammastakin tapauksesta, jossa maksikokoinen koira on kaatanut pöydän. Maksipöydän painopiste on pakostikin melko korkealla, joten vauhdilla pöydälle tuleva koira, joka jarruttaa voimakkaasti, saa helposti pöydän kaatumaan.
Sääntöjen mukaan pöydän on oltava vakaa, sääntö määrittelee myös pinnan mitoiksi 90x90 tai maksimissaan 120x120 cm. Luonnollisestikin kookkaampi pöytä on tukevampi, mutta sen käsittely ja säilytys on hankalampaa.
30 senttimetrin toleranssi on melkoisen suuri ja saattaa myös estettä harjoitellessa aiheuttaa ongelmia: jos koira on treenannut 120x120 kokoisella pöydällä, voi sen olla vaikea osua 90x90 kokoiselle pöydälle, kun se ensi kertaa tulee koiran kohdalle vastaan.
Pöydän vakautta on kuitenkin helppo lisätä, mutta se pitää tehdä jo valmistusvaiheessa: pöydästä voi tehdä saunajakkaramallisen, jalkoihin voi tehdä kevyen kallistuksen, kuten kuvassa näkyy. Säännötkään eivät tätä modifikaatiota estä.
