30 toukokuuta 2013

Värityksiä ja kontrasteja

Valmistin juuri a-esteen ja maalasin hieman muista esteistämme poikkeavalla värityksellä. Hieman hämmästytti, kun koirat olivat pihalla ja pyörivät hökötyksen ympärillä ilman aiettakaan kiivetä esteelle.

Aikaisemmin, kun este jökötti samassa paikassa maalaamattomana ja ilman listoja, olisivat ne kovasti tahtoneet kiivetä ylös, mutta eihän siinä kynsi pitänyt.

Olisiko tuo väritys sellainen, joka aiheuttaa kontrastieroillaan koiralle hankaluuksia hahmottaa estettä?
Sinisen olen todennut olevan sellainen sävy, joka esim. riman värinä aiheuttaa koiralle hahmottamisvaikeuksia.

29 toukokuuta 2013

Haltuunottoja ja leieröintiä

Treeniryhmä tykkäsi kuitenkin kovasti alkujaan hieman ikävältä näyttäneeltä treeniltä.

Muutamassa kohdassa joutui ohjaamaan etäältä, toisaalla vaadittiin tarkkaa haltuunottoa ja joissakin kohtaa koutsin niin tykkäämä persjättö oli kovaa valuuttaa, kuten 19-20 viennissä.

27 toukokuuta 2013

Kisapäivitystä -pitkästä aikaa

Shetlanninlammaskoira Timmy (Silvercool Frosty Fighter) kilpaili kaksi viikkoa sitten kisansa ensimmäiset ulkokisat -vaikka aloittihan tuo kisauransa jo marraskuussa 2011 ja kolmosluokassakin on pasteerattu jo yli vuoden ajan.

Viikonloppuna oli oman seuran kolmosluokan kisat kisat molempina päivinä ja jo lauantain ensimmäiseltä agilityradalta raapaistiin nollavoitto ja agilityserti.

Kisaajia ei toki ollut kovin runsaasti, mutta näennäisesti helpolta näyttävillä Mujusen radoilla riittää vääntöä ja haastetta ja muilla radoilla mekin vain tarkistelimme tasoamme.

Sunnuntaina oli sitten tuloksellisesti parempi päivä parilla kakkossijalla ja yhdellä nollavoitolla. Serti jaettiin jo eilen, joten hengaillaan sitten eilisen koristeilla, mikä koiran mielestä on hyvin pitkästyttävää.

20 toukokuuta 2013

Jos ei ole epävirallista kisaa helluntaina, ei sitten koko kesänä ja kentän tekoa

Niin kuin ei muuten olekaan, sillä kevään viimeisiä epävirallisia kävin tuomaroimassa JoA:lla 19.5.2013.

Muutakin tekemistä olisi ollut, kuten esterakentamista ja agilitykentän tekemistä.
 Kentän teko on hieman sellainen teen itse ja säästän -projekti.


Kenttä on periaatteessa ollut koskematon ja "valmis" sen kaksi vuotta, mitä tässä olemme asuneet, mutta se on toivottoman epätasainen ja kivikkoinen. Lisäksi nurmen leikkuu noin 650 m² alueelta on tuskaa, varsinkin, kun esteitä pitää siirrellä.

Kentän takana pajua, jättiputkea ja horsmaa syytävän jättömaan pistin saman projektin piikkiin.

Maansiirtoväline, Valmet 565, on hieman köykäisen oloinen tähän työhön, mutta niin tuttu sellaiselle, joka on saanut viettää lapsuutensa ja nuoruutensa pientilalla.

Tokihan jollakin pyöriväalustaisella isolla kaivurilla tai pyöräkuormaajalla olisi homma ollut valmis jo aikoja sitten, mutta en ole aikonut budjetoida jotain 70€/h, koska haluan tehdä tämän itse!

/hVäliin on joutunut remontoimaan konetta, joka ei ole viime aikoina tottunut siirtelemään ihmisen kokoisia kivenmurikoita. Onneksi ei ole peukalo keskellä kämmentä ja viime syksynä ostamani hitsausinvertterikin on päässyt hyötykäyttöön (eihän näitä yleensä ole tarvis hitsata, mutta kun joku on jo sen aloittanut aiemmin.)

Valmetti onkin saanut terapiatraktorin arvon, koska sillä möyrytessä muut murheet ja huolet mukavasti unohtuvat. Harvinaisen mukava tekninen laite.

Tuota kiveä on niin mahdottomasti! En olisi uskonut, kun savolaiselta maatilalta maailmalle läksin, että moista urakkaa, kuin joka keväistä kivenkeruuta olisi koskaan joutunut kokemaan, mutta sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Projekti etenee varsin mukavasti, tässä työssä on se hieno puoli, että työnsä jäljen näkee jokseenkin heti. Katsotaan, mihin kustannusarvio venyy, eli millaista pintakerrosta tuohon saa laitettua. Salaojitus olisi ollut kova juttu, mutta se olisi ollut isotöinen ja kallis investointi.


Epäviralliseen: porukkaa oli odotetun niukalti, olihan lähialueilla sekä kolmosen että alempien luokkien virallisia kisoja tarjolla.

Tässä radat. Ilmeisesti olivat kilpailijoita miellyttävät, koska hyvin moni halusi varsinkin kilpailevan luokan radan suorittaa maksua vastaan uudelleen, jolloin parempi tulos jää voimaan.

11 toukokuuta 2013

CV


Jari&Shaun Anna Eifertin koulutuksessa.
Photography
Tamás Krizsán

Agilityvalmentaja, liittokouluttaja Jari Lukkarinen


Olen teknillisesti suuntautunut, pitkään tietotekniikan, tietoliikenteen ja median alalla toiminut henkilö Joensuusta.

Päivätyöni on viimeiset 15 vuotta ollut tietotekniikan asiantuntijatehtävissä. Harrastukseni liittyvät valokuvaukseen, vanhoihin autoihin ja traktoreihin, tietotekniikkaan, vanhoihin äänentoistolaitteisin. Myös maanpuolustustyö ja -koulutus on lähellä sydäntäni.

Koirien parissa olen harrastanut viime vuosituhannen puolelta saakka. Agilityharrastukseni alkoi agilityn alkeiskurssilla 13.6.2003. Kilpailemisen agilityssa aloitin 2004 ja sen jälkeen olen kisannut 13 eri koiralla kaikissa säkäluokissa reilusti yli tuhat virallista kisastarttia.

Olen kouluttanut seitsemän omaan talouden koiraa agilityyn pennusta saakka -kuusi niistä kolmosluokkaan- ja saavuttanut niillä tähän päivään mennessä kaikkiaan 27 sertifikaattia ja useita valionarvoja. Agilityn SM-finaalissa olen ollut 2007, 2008 ja 2010.

Olen treenannut Suomen Agilityliiton B-maajoukkueessa kaudella 2010-11 sekä TopTeamissa 2018-19 ja mm. ACE Super -koulutusohjelmassa 2011-12. Lisäksi olen osallistunut kymmeniin eri agilityseminaareihin niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten kouluttajien opissa.

Olen arvostellut lukuisia epävirallisia agilitykilpailuja  ja suunnitellut sadoittain kisa- ja treeniratoja.

Olen treenannut ja kilpaillut myös tokossa.
  • Dobo® -koulutusohjaaja 08.2018
  • Agilityliiton TopTeam valmennusryhmän 2017-18 jäsen
  • Hyppytekniikan kouluttaja (vsk 2016)
  • Koirahieroja-luontaishoitaja (ELK Weter 2016-2017)
  • Suomen Agilityliiton pätevöimä agilityvalmentaja (SLU II -taso) 2015
  • Suomen Agilityliiton liittokouluttaja 2015-
  • Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssi, sopimus allekirjoitettu, kennelnimi Silvercool
  • Suomen Kennelliiton ylituomarikurssi I 2015
  • Suomen Agilityliiton pätevöimä ratamestari 2014
  • Suomen Kennelliiton pätevöimä agilityn koulutusohjaaja 2013
  • Suomen Agilityliiton koulutusohjaaja jatkokurssi 2013
  • Suomen Kennelliiton pätevöimä agilityn koetoimitsija 2007
  • Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa opintoja mm. eläinoppimisen psykologia (perus- ja jatko), ärsykekontrollit, käytöshäiriöiden anatomia, pitkäkestoisia toiminnot sekä käyttäytymisketjut vuosina 2008-2013
  • Suomen Agilityliitossa teknisen toimikunnan jäsen 2007-2010
  • Suomen Agilityliiton hallituksen jäsen 2010-2013 vastuualueena liikuntapaikat ja rakentaminen.
Agilityliiton kurssien kouluttajaoikeudet:
  • koulutusohjaajan peruskurssi
  • koulutusohjaajan jatkokurssi
  • koetoimitsija II agility
  • ratamestarikurssi
  • valmentajakurssi
Kotonani Joensuun Hammaslahdessa on täysimittainen treenikenttä virallisin estein. 

Olen vetänyt useita agilityn alkeiskursseja, jatkokursseja sekä valmentanut aloittelijoita ja kokeneita agilityohjaajia lukuisissa workshopeissa.

Suomen Agilityliiton liittokouluttajana toimin koulutusohjaajan perus- ja jatkokurssien johtajana.

Valmentamisessani pyrin analysoimaan ohjaajan ja koiran suhdetta nimenomaan koirakkona ja hakemaan kullekin koirakolle oman tavan toimia yhdessä.
Peilaan kouluttamista koiran oppimispsykologiaan ja ohjaajan suoritusta koiraa kannustavien ohjausmenetelmien käyttämiseen.

Rouheprojekti

Rouhekuormani KAgilitylta, Eestistä saapui ja heti innostuin pinnoittamaan.

Vasta rakentamani keinusai ensin toimia testiesteenä.

Pinta on syytä karhentaa huolella, sillä sileään pintaan ei mikään maali tai liima tartu.

Filmivanerihan on alun perin suunniteltu valumuottien valmistukseen ja pinta on kyllästetty hartsilla, jotta betoni ei tarttuisi siihen. Tämä luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että liimojen ja maalien tarttuvuus on heikko, ellei pintaa jollakin tavalla käsitellä. Käytännössä pinta voidaan rikkoa, eli karhentaa riittävän syvälle. Käsittääkseni ei juuri haittaa, vaikka filmipinta rikkoutuu kokonaan, sillä päälle tuleva liima suojaa pintaa kosteudelta.

Karhennuksessa käytin nauhahiomakonetta ja 40-karkeuden hiomapaperia. Filmipinta on melko kovaa ainetta, joten kannattaa käyttää tehokkaita työkaluja. Myös esim. kulmahiomakoneen lamellilaikka toimii.

Kuvassa näkyy myös kontaktipinnan rajaan multityökalulla sahattu viiva, joka auttaa rajaamaan eri rouhevärien alueet.

Valitettavasti minulla on hyvin vähän kuvia itse rouheen levityksestä, koska kuvien ottaminen lkumikäsineet kädessä on hieman hankalaa, mutta Youtubesta löytyy useampiakin videoita esimerkiksi hakusanalla "rubberizing contacts", kuinka homma pääpiirteissään toimii.

Rouheen levittämisessä on monta tapaa, kuten rouheen ja liiman voi sekoittaa massaksi tai sitten levittää liima rampille ja ripotella rouhe tasaisesti päälle. Edellisessä menetelmässä on helpompi saada pitävä ja vahva pinta, mutta tämä tapa syö liimaa todella paljon. Toisekseen, kerroksesta on ehkä hankala saada tasapaksuinen.


Ripottelumenetelmässä periaate on peittää pinta hyvin ohuella rouhekerroksella, sillä rampin pinnalle levitettävä liimakerros ei voi olla niin paksu, että se pystyisi peittämään enempää kuin yhden kerroksen rouhetta. sen vuoksi ripottelumenetelmässä pitää olla hyvin tarkka, että joka kohtaan tulee varmasti liimaa riittävästi ja rouhetta joka kohtaan. Ripottelumenetelmässä selvitään hyvin pienelläkin liiman kulutuksella, joten rautakaupasta ostettu kolmen vartin purkki esim. Cascol -uretaaniliimaa riittää hyvin pitkälle.

Aikaisemmin testasin rouheen kiinnittämistä kyseisellä liimalla ja se toimi tarkoituksessaan erinomaisesti.

KAgilityn liima on ilmeisimmin uretaanipohjaista, koska hieman hämärien, suusta suuhun kiertäneiden  asennusohjeiden mukaan rouheen levityksen jälkeen pinta pitää kastella -uretaanin kuivuminenhan perustuu tietyllä tavalla kosteuden haihduttamiseen.

Levitystä helpottaa, jos rampin rajaa laudoilla. Laudat on syytä irrottaa melko pian levityksen jälkeen, sillä reunojen väliin valunut liima saattaa vaikeuttaa lautojen irrottamista pinnan kuivuttua.

Keinun rampin päällystin siis liiman ja rouheen seoksella. Seos valmistetaan kulhossa sekoittaen kumihansikkaat kädessä rouhetta ja liimaa niin paljon, että jokainen rouhepartikkeli varmasti saa liimasta osansa.

Jenkkivideolla laudat asetettiin tasaisesti, muutama milli rampin yläpuolelle siten, että linjalaudalla saattoi liipata kerroksen tasaiseksi. Totesin, että laudan pitäisi olla todella suora ja ramppikaan ei koskaan ole luotisuora ja lisäksi pitäisi olla muutama kaveri passaamassa lautoja vaateriin.
Ramppien päihin kiinnitin myös rampin levyisen laudan käyttäen viimeistelynaulainta.

Kontaktipinnan ja päävärin rajaamiseen voidaan käyttää rampin levyistä pellinpalaa. Massan levityksessä hyvänä apuna on muurauskauha, joka on syytä olla sivuiltaan melko suora, jotta sillä on hyvä painella reunat tasaiseksi. Massa painellaan kauhalla tasaiseksi. Massan levitystä helpottaa hieman, jos sivelee rampin pinnan ensin ohuella liimakerroksella.   

Tasoitettu pinta näyttää melko siistiltä. seuraavaksi pinta kostutetaan tasaisesti, mutta ei lotrata veden kanssa, sillä se liottaa liiman, joka valuu sitten reunoja myöten pois.

Laudat poistetaan ja kaikki reunoille valunut liima on syytä pyyhkiä pois ennen liiman kuivumista, koska liiman kuivuttua sen poistaminen on hyvin hankalaa.


Liiman kuivuessa massa ei ole syytä mennä enää koskettelemaan, sillä pinta tavallaan rikkoontuu eikä ole sen jälkeen enää tasaisen näköinen.



Lopputulokseen olen tyytyväinen. Rouhekerros on melko paksu ja liiman elastisuuden takia pinta on melko pehmeä, eli hyvin ystävällinen koiran tassuille.
Tuollainen puurunkoinen keinu ei myöskään lyö juurikaan takaisin, joten pikkukoiratkin kiittävät.  



A-esteen pinnoituksesta

A-esteen pintakerros on alkanut osin rapistua, joten on aika päällystää se uudelleen. Rampin vaneri on normaalia sekavaneria, joten hieman mietityttää, miten se käyttäytyy liiman kanssa. En yleensä käytä perusvaneria kontaktiesteissä mutta olin siinä uskossa, että maali pysyy siinä paremmin, koska se pystyy imeytymään pinnoittamattomaan vaneriin paremmin -erehdyin.
Filmivaneri on ehdottomasti parempi valinta sään armoille joutuviin esteisiin, koska se on jo valmistusvaiheessa suunniteltu toimimaan kosteissa olosuhteissa.

Irtoavan hiekkamaalikerroksen voi poistaa monella tavalla, yksi tehokkaimmista on kaasutoho. Ihan kaikkea maalia ei tarvitsekaan irrottaa, koska kiinni oleva maalikerros toimii hyväna pohjusteena liimalle. Hieman sama kuin auton ylimaalauksessa: ei ole syytä poistaa vanhaa, mutta ehjää maalikerrosta kokonaan, vaan karhentaa se, koska se toimii hyvänä pohjamaalina.

Tohon jälkeen irtomaalin saa pois esimerkiksi kulmahiomakoneen pyöröteräsharjalla. Samalla on syytä uusia rikkoutuneet listat. Omani ovat ehjät, koska ne ovat filmivaneria ja koska se on kiinnitetty rosteriruuveilla, ei kiinnityksen pitävyydestä tarvitse huolehtia.

A-esteen päällystin ripottelemalla. Reunoja en rajannut laudoilla, koska a-esteen leveys tekee rajaamisesta hieman haastavan. Liimaa on helppo levittää muovilastalla ja kumihansikkailla. Jälleen kerran kannattaa varmistaa, että liimaa todellakin on joka paikassa. Liimaa ei kannata säästellä.
Kuivuttuaan rouhepintaa on melko hankala paikata niin, ettei paikattu kohta erotu. Uretaaniliima jälkeenpäin levitettynä erottuu vaaleampana.

Rouhetta kannattaa levittää pintaan reilu kerros, koska rouhetta irtoaa pinnasta joka tapauksessa liiman kuivuttua. Kun liima on kuivaa, ylimääräinen rouhe harjataan katuharjalla talteen. Itse käytin lisäksi paineilmaa. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastella, pitää suorittaa paikkausta.

Joittenkin suositusten mukaan kuivuneen kerroksen päälle voi levittää polyuretaanilakan. Näin tein myös itse, tosin punaiseen osaan käytin uretaanipohjaista Nor-maalin työkonemaalia, joka ainakin kalusteisiin tartuu todella tiukkaan. Kontaktiosaan levitin ruiskulla saman valmistajan 2-komponentti uretaanilakan.  

Lopputulos vaikutti tässä vaiheessa onnistuneelta, aika näyttää, miten pinta kestää kulutusta. Pito on ainakin hyvä.

Keinun kunnostus

Seuran vanha puuvalmisteinen keinu on käynyt läpi jo yhden restauroinnin. Alkuperäisestä, 2006 valmistetusta on peräisin jalusta hieman vahvistettuna. Lape on tehty uusiksi muutama vuosi sitten. Alkuperäisessä lappeessa sivut olivat 45x45 puutavaraa ja lappeen pinta 9 mm vesivaneria. Keinulauta ei kestänyt voimakkaita iskuja vaan toisen puolen sivupuu katkesi kahtiapoikki.

Aivan samoin kävi samoihin aikoihin a-esteelle, jonka sivut taipuivat raskaan vanerin ala ja lopulta toinen sivu napsahti poikki. 45x45 salko on melko yleinen valinta moneen kontaktiin, mutta yksinään ei mitenkään suositeltava kontaktiesteiden jänneväleillä.

Uudessa lappeessa sivut ovat 45x100 puutavaraa  ja niissä ei ole mitään taipumisen merkkiä. Hieman turhan raskasta tavaraa, koska lappeen tulisi olla mahdollisimman kevyt.

Tähänkin olisi tarkoitus vaihtaa hiekkamaalikerroksen tilalle kumimatto.

Jalkaosa vaatii myös kunnostusta, koska se on käynyt hieman "väljäksi" ja keinun akselin kiinnitys jalustaan on myös ajan mittaan kerännyt hieman liian suuren toleranssin.Lappeessa kiinni olevan putki olisi tarkoitus siirtää lähemmäs lapeen pintaa. Vaika kyse on vajaasta kymmenestä millistä, on silläkin vaikutusta keinun käyttäytymiseen.

Sen lisäksi, että laudan tulisi ollaa mahdollisimman kevyt, keinulaudan painopisteen tulisi olla mahdollisimman alhaalla, eli käytännössä mitä vähemmän lappeen massasta on akseloinnin yläpuolella, sen parempi.

Puomin kunnostus -osiossa esitetyn kaasupoltin -maalinpoiston jälkeen lape on melko lohduttoman näköinen. Tässä lappeessa on käytetty normaalia koivuvaneria, joten maali on imeytynyt tiukasti puuhun.

Nauhahiomakoneella pinnan tasoittelua sekä sivujen maalausta.

Jalustan purin lähes atomeiksi vahvistuksia varten.Uudet jalustan poikkipuut valmistin kyllästetystä puusta.

Akselin kiinnitys jalustaan tapahtuu jalustaan kiinni ruuvatulla ns. kannattomalla ruuvilla akseliin, johon on porattu 8 mm reikä kannattoman ruuvin akselia varten.


Jalustaa vahvistin 18 mm vanerilla. Liimaa ei tässä kohtaa kannata säästellä.

Akselin kuori kiinnitetään sivupuihin ruuvatulla lattaraudalla, joka hitsataan kiinni akseliputkeen.



Akseli kiinnitetään jalustaan ns. kannattomalla ruuvilla.

Lappeen pintaan liimataan kumimattoa, samalla tavoin kuin puomin kunnostuksessa.

Reunat kannattaa liimata erityisen huolella ja käyttää apuna esim. liimapuristimia.








27.3.2012 Joensuun Agilityurheilijat ry:n vuosipäivänä

Agilityseuramme perustamisen seitsemännen vuosipäivän kunniaksi sain keinun jokseenkin pelikuntoon.

Puomin kumimatosta ehti tulla palautetta, että on liukas. Siitä hieman suivaantuneena revin keinun lappeen puoliksi liimatun maton irti, poistin liimajäämät ja levitin pintaan hiekkamaalin. Kaikkia ei voi miellyttää, ei edes agilityssa.

Sininen kontaktin väri ei tosiaankaan ollut se mitä halusin, mutta harmaa pääsi loppumaan, joten näillä mennään. Odotan mielenkiinnolla palautetta, sillä olen ollut havaitsevinani, että sininen väri on koiralle jotenkin vaikea hahmottaa.

Sitten vain paketti nippuun. Akseliputken ja jalustan välinen liitoksen välys on syytä olla tiukka. Kaikki ylimääräinen välys vaikuttaa keinun käyttäytymiseen ja myöskin kestävyyteen. Akselirasvakin pysyy paremmin siellä, mihin se on tarkoitettu.

Pitkään suunnittelin neulalaakeria tähän kohtaan, mutta totesin sen olevan hienostelua, koska tiukkasovitteinen liukulaakeri eli tässä tapauksessa putki, jonka läpi juuri mahtuu terästanko, toimii näin suurimassaisessa "laitteessa" mainiosti. Liukulaakeriahan käytetään hyvin yleisesti mm. auton moottoreissa.

Rasvasin akselin avohammaspyörärasvalla, joka on hyvin sitkeää ainetta ja oletan sen toimivan tässä kohteessa pidemmänkin aikaa.
Avohammaspyörärasvaa olen käyttänyt autoasennuksissa lokasuojan kaaren ja korin välisessä liitoksessa. On hieman kuin liimaa ja suojaa hyvin ruostumiselta.


Laakerin mahduttaminen lappeen alle olisi tuonut myös ongelmia, koska akselointipiste tulee olla mahdollisimman lähellä lappeen pintaa ja suurikokoinen laakeri siirtäisi akselia tarpeettomasti pois painopistealueelta.

Lopuksi suoritetaan painotuksen säätö: lappeen alkupäässä on noin puolen metrin mittainen tanko, jonka punnusta säätämällä laskeutumisnopeus saadaan säädettyä. Säädin nopeuden noin 2.8 sekuntiin.

Lisätään vielä, että keinu ei tarvitse minkään maailman iskunvaimentimia, jos se on oikein toteutettu.
Huomasin senkin, että tukevana pitämäni oman keinuni lape onkin varsin löysä ja joustava verrattuna tähän, jossa sivut ovat "kakkosnelosta". Kakkosnelosen huono puoli on siinä, että se tahtoo aina hieman elää, eikä se ole aivan kevyttäkään.
Tässä siis haastetta seuraavaa keinua suunniteltaessa -melkein ehdin jo aloittaa, mutta pitänee hieman tarkentaa menetelmiä.

05 toukokuuta 2013

Ei serpentiinejä vapuksi

En varannut vapuksi porukalle serpentiinejä, vaan ihan perus hyppyradan, jossa pärjää hyvin muutamalla tarkkaan ajoitetulla persjätöllä ja putkijarrulla.

Hyppy 16/18 osoittautui varsinaiseksi runsauden sarveksi mitä ohjausvaihtoehtoihin tulee ja se osoittautui myös ansaksi kuudelta toista putkeen ohjattavalle koiralle: okseri houkuttaa kovasti.

Pöytää kannattaa harjoitella: ei sitä koskaan tiedä, milloin se tulee eteen, varsinkin kuin tulevaisuudessa sähköinen ajanlasku tulee yleistymään sääntömuutoksen myötä.

01 toukokuuta 2013

Kumirouheen korjaus

Seuramme Agimet -merkkisen alumiinirakenteisen puomin kumirouhepinta oli jo lähes uudesta saakka ollut huonossa kunnossa. Kisoissa tuomarit olivat asiasta huomauttaneet, joten asialle piti tehdä jotakin.
Agimetilta saa korjaussarjaa joka sisältää noin 0,5 kg 2-komponenttiliimaa ja EPDM -rouhetta noin 4kg. Hintaa setillä on 170,- euroa  ( sis. alv)

Pinta on syytä pestä huolella käyttäen esim. tehopesuainetta, joka vie rasvan mennessään, koska koirien tassuista irtoaa jäämiä.

Huuhdellaan huolella.

lohkeamat voi paikata, mutta saadaksemme tasaisen lopputuloksen ja parhaan mahdollisen tarttuvuuden uudelle pinnoitteelle on viisainta poistaa vanha rouhe kokonaan.

Tähän voi käyttää apuna lastaa, kaavinta ym. mutta paras työkalu lienee tuollainen monitoimityökalu veitsiterällä.

Vanha rouhe on syytä poistaa tarkkaan, mutta ei ole tarpeen saada pintaa ns. kirkkaaksi. Tähän pätee sama sääntö kuin esim. auton maalaukseen: jos pohjana oleva maalipinta on ehjä ja pohjamaalattu, riittää yleensä alla olevan pinnan karhennus. Vanha liima, joka istuu alumiinissa hyvin tiukasti, toimii hyvänä alustana uudelle liimakerrokselle. 

Vanhan rouheen poistossa kulmahiomakoneen teräsharja on tehokas (tai käsipelillä) ja pinnan karhennus onnistuu karkealla santapaperillakin.


Kun pinta on puhdas vanhoista rouheista, kannattaa se puhdistaa vielä käyttäen rasvanpoistoainetta tai asetonia. Myös tinneri käy.

Näitä kemikaaleja käsitellessä ei voi liiaksi korostaa hyvän ilmanvaihdon merkitystä!

Liima on melko juoksevaa ja jotta saadaan rouheelle tasainen reunus, on ennen liiman levitystä rajattava liimattava alue rimoilla, jotka puristetaan rampin kanssa tiukasti yhteen liimapuristimilla.

Liima koostuu muovimassasta ja kovetteesta, jotka sekoitetaan keskenään suhteessa 2:1. Kovetetta on oltava vähintään 50% massan määrästä. Mittaukseen on syytä käyttää kirjevaakaa.

Kovete on monesti melko kiinteässä muodossa ja paakkuista, mutta lämmittäminen ennen sen lisäystä massaan, saa sen hyvin juoksevaksi.

Sekoitettaessa liimamassaa ei kannata käyttää koko seosta kerralla, koska ensimmäisen liimauksen kuivuttua vasta selviää, tarvitaanko lisäpaikkausta!
 
 Liimaseos kaadetaan pinnalle ja tasoitellaan lastalla. Kannattaa varmista, että liimaa on kauttaaltaa koko pinnalla, jotta saadaan tasainen kerros.
Seos on vallitsevasta lämpötilasta riippumatta hyvin juoksevaa.

Sen jälkeen levitetään kumirouhe ripottelemalla tasaisesti koko alueelle niin, että liima peittyy. Rouhe hierretään pintaan käyttäen apuna esim. 45x45 puupalikkaa.
Kumirouheen voi myös sekoittaa liimamassaan, mutta sen levittämisestä ei ole kokemusta, voi toimia paremmin pienissä paikkauksissa.

Pinnan annetaan kuivua yön yli, liimaukselle kannattaa tarjota hillitysti hellää lämpöä.

Seuraavana aamuna poistetaan varovasti reunalistat, jotka saattavat olla liimaantuneet hieman kiinni reunoihin.

Reunoille valuneen liiman saa pois asetonilla.

Tässä vaiheessa kannattaa miettiä kontaktiosien kuluneitten sivujen ehostamista uudella maali- tai teippikerroksella.

Paikkauksessa mahdollisesti jääneisiin aukkoihin levitetään liimamassa ja ripotellaan kumipuru. Annetaan kuivua yön yli.


Korjaussarjassa oleva liimamäärä on tarkoitettu "pieniin korjauksiin". Se riitti juuri ja juuri puomin kontaktipinnoille, mutta enemmänkin olisi voinut käyttää, jotta kerroksesta olisi saanut paksumman kuin mitä noissa esteissä on aikanaan ollut tehtaalta lähtiessä.