Näytetään tekstit, joissa on tunniste a-frame. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste a-frame. Näytä kaikki tekstit

30 elokuuta 2019

Agimet a-esteen uusi elämä

Seuran ylijäämähuutokaupasta tarttui mukaani 12 vuotta seuralla ollut Agimet a-este. Ensimmäinen alumiinirakenteinen ja kumirouhepintainen este, mitä seuralla on ollut.

Ensimmäinen homma oli pesu ja heti seuraavaksi pyörästön suunnittelu, koska yksin isolla kentällä estettä on ikävän raskasta muuten siirrellä. Uusi valmistajan pyörästö maksaa 310€, joten päätin tehdä sen itse. Osien kaupan hinta on noin 30-40 euroa, tosin suurin osa pyöriä lukuunottamatta oli kotona valmiina.

Muutaman vuoden kivituhkakerros pinnassa.
Hallissa käytetty suola on hieman aiheuttanut korroosiata, mutta koska rakenne on lähes täysin alumiinia, on rakenne virheetön. Täytyy antaa valmistajalle pisteet rakenteen tukevuudesta, ei paljoa heilu eikä huovu, vaikka esteessä ei normaalisti ole kuin pikkituki keskellä. Smart ja Galican ovat paljon huterampia. Ainoa huono puoli Agimetissa on se, että sitä ei voi laskea alas.
Liuottimen käytin kaliumhydroksidia, että varmasti pinttymät irtoavat pinnasta. Sata litraa meni painepesurin läpi ja vieläkin on tomua pinnassa. Sateita odotellessa. Kumirouhepinta on osin repeillyt, mutta sen verran vähän, että korjaaminen aiheuttaa "kosmeettisia vaurioit"
Pyöriä suunnittelemaan, jonkin aikaa piti toteutusta miettiä.
Valmistajan käyttämän muovilaakerisen ruohonleikkurin pyörän sijaan käytän Motonetin kalustepyörää, hintaa vitosen kappale, mutta hinta/laatusuhde erinomainen: akseli on neulalaakeroitu ja pyörä kestää 150 kilon kuorman. Nykyään akselipultinkin saa mukaan.
Kääntöpöytä on jostakin vanhasta kalustepyörästä ylijäämä, sopii oikein hyvin tarkoitukseeni.
Ensimmäiset mallaukset toisesta pyöräparista, toiseen päähän tulee siis kääntyvä pari ja toiseen kiinteä. Akseli on 25 mm terästä, vipuvarsi 20 mm
Osat pohjustin sinkkimaalilla. pintamaalina on Normadur HS65
Tuki nojaa kuljetusasennossa poikkipienaan. Kuvassa näkyvä ketju korvaa alkuperäisen metallituen, joka on jälkitoimituksessa.
Lepoasento. Tuki tasittuu vivun taakse. Vipuvarren mitta on sen verran sopiva, että pyörästöä on kevyt kääntää, ei tarvita avustajaa, kuten valmistajan omassa ratkaisussa. 
Akselin päätylaakerien kiinnitys.
Akselien päätylaakerointi.
Päätylaakerin voitelin avohammaspyörärasvalla, suojaa myös korroosiolta

Este kävi pihassa pesussa edellisen kerran keväällä 2012


27 heinäkuuta 2019

Kontaktien värjäystä

Uusi väri kontakteihin- mikä jottei. 
Lähti idea siitä, kun totesin, että minulla ei ole juuri koskaan ollut keltaista väriä kontaktiesteessä ja tänäänkin totesin, että kylläpä on koiralle outo väri. 
Aiemmin keinu oli puna-musta-puna ja kuin myös a-este. Nyt a-este on puna-musta-keltainen.


28 tammikuuta 2019

Kymmenen vuotta systemaattisia juoksukontakteja

28.1.2009 tein ensimmäiset kirjaukset systemaattisesta agilityn juoksukontaktin opetusmenetelmästä. Tein tuosta ensin harjoitustyön Suomen Eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssille, mutta en arvannut sen jäävän elämään näin pitkäksi aikaa.

Nyt on seitsemäs oma koira tuota tekniikkaa opettelemassa ja lukuisat muutkin ovat tuon kautta oppia saaneet.

Koulutussuunnitelma

22 lokakuuta 2016

Sammyn hyppyneliö ja boksitreeni

Sammy täytti 21.10.2016 11 kuukautta ja sen kunniaksi treenasimme hieman hyppyneliötä, joka on Sammylle aivan uusi tuttavuus. Olen tuon itsenkin unohtanut pitköksi aikaa, kunnes muistin, että sehän on oikein oiva esteharjoitus.



Teimme myös hieman boksitreeniä, totesin, että Sammyn ensimmäisestä boksitreenistä on aikaa seitsemän kuukautta. Hiljaa hyvä tulee.




25 syyskuuta 2015

Uusi a-este alumiinista


Uusi a-este valmistui alumiinia puuta, kumia ja terästä yhdistellen.

Pinta on 1.5 mm alumiinilevyä ja sivut ovat 18x100 alumiinia. Rautavarastolta saisi samankokoista neliötavaraa 2 mm seinämällä, mutta valitsin tarkoitukseen kuitenkin Motonetin 3 metrin linjalaudan, jossa on keskivahviste. Näin säästyy painoa eikä noin korkealla profiililla lujuuskaan kärsi.

Päällyspellin alla olevat vahvikkeet olisi voinut toteuttaa melko keveällä alumiiniprofiililla, mutta sen kiinnitys reunalautoihin olisi pitänyt toteuttaa esim. kulmaraudoilla.
Käytössäni ei ole alumiinihitsausvälineistöä ja ohuen alumiiniprofiilin hitsaaminenkaan ei usein muutenkaan onnistu.

Puisten tukien kiinnitys reunalautoihin on toteutettu reunateipin alle piiloon jäävillä läpiruuveilla.

Pinta on 5 mm kumirouhemattoa, joka on joustava tassun alla, Kitkaa on lisätty kvartsihiekkaseoksella.

Matto on alun perin mustaa, punainen kontaktiosa on maalattu Normadur HS65 uretaaniepoksimaalilla.

Esteen listat ovat 12 mm filmivaneria, eli niitä ei ole peitetty matolla, vaan 5 mm matto on asennettu listojen väliin.

Este on alas laskettavissa esim. alkeisopetusta varten. Hieman päänvaivaa tuotti pyörästön sijoittaminen niin, että ne eivät olisi haitaksi alas laskettuna.

Tein pyöristä kuvan mukaisesti irrotettavat, jolloin ne voidaan yksitellen irrottaa estettä alas laskettaessa.

Pyörät ovat 200 mm ilmakumia.

Pitää vielä käytössä testata, onko rakenne riittävän vakaa, vai pitääkö keskelle sijoitettu ketju korvata kahdella, molempiin laitoihin sijoitettavalla ketjulla.

09 huhtikuuta 2015

Rhean matalan a-esteen treenit

Rhea on edistynyt a-esteen treenissään todella mallikkaasti ja suorittaa estettä innokkaasti. Hyvän pohjatyön merkitys korostuu tässäkin harjoituksessa, ollaanhan tätä kokonaisuutta jauhettukin jo puolisen vuotta.
Tästä on hyvä jatkaa.


09 marraskuuta 2014

Rhean ensimmäinen boksitreeni ulkona.

Shetlanninlammaskoira Rhean (Ardiente Reaccion Quimica) kanssa on muutaman kerran totuteltu boksiin sisätiloissa, häiriöttömässä ympäristössä, nyt mentiin ensimmäistä kertaa ulos. Rhealla on tänääm ikää 4 kk 26 päivää.

Saimme liitettyä mukaan samalla arvokasta paikallaan pysymisharjoitusta.
Fokusointia ei vielä saatu tähän suoritukseen kunnolla liitettyä, mutta sekin tulee mukaan, kunhan saamme ensin vahvistettua paikallaan pysymistä. Ensin kestoa ja sitten etäisyyttä.



Tällaisia nuoria yksilöitä on kiitollinen kouluttaa, kun ne omaksuvat oppimansa niin nopeasti ja kun niille antaa hieman ajateltavaa rauhoittumista vaativan treenin myötä, jää riekkuminen ja paikkojen tuhoaminenkin vähemmälle. Tällaisessa treenissä koira ei edes mene rikki, koska fyysinen liike on sitä samaa, mitä se luonnostaan tekee esim. juostessaan.

Rhea kävi aamulla kaksi melko pitkää lenkkiä ensin aamun lehden haussa ja sitten metsässä ja kun pentu tuli takaisin lenkiltä, se ei ollut nahoissaan pysyä lenkillä hankkimansa energialatauksen jälkeen!



19 lokakuuta 2014

A-esteen kontaktitreeni, täyskorkea este

Täsmäryhmä teki perjantaina boxitreeniä täyskorkealla esteellä.

Osa koirista oli omaksunut tekniikan erinomaisesti ja nekin koirat, joilla tekniikka ei ollut vielä ihan selkäytimessä, suorittivat oikein joko seuraavalla toistolla tai tauon jälkeen, kun tajusivat, että virheellisestä suorituksesta ei tule palkkaa.

Pohjatyön tärkeys korostuu viimeistään tässä vaiheessa, mutta indikaatioita voi löytää jo edellisissä harjoittelun vaiheissa.

Seuraava vaihe on yleistys, tässä vaiheessa ollaan (tällä kentällä) vielä melko stressittömässä ympäristössä. Seuraavaan steppiin lisätään hieman häiriötä, kun siirrytään kaikuisaan halliin, jossa sermin takana treenaa muitakin.

21 syyskuuta 2014

A-esteen juoksukontaktin workshop käynnissä

A-esteen kontaktiopetuksen boksimenetelmässä edettiin eilen jo toiseen vaiheeseen, jossa otettiin käyttöön hyppymatriisi.

Viime kerralla tutustuttiin boksin perusopetukseen ja osallistujille jäi kotiläksyksi boksin kouluttaminen ensin häiriöttömässä ympäristössä ja sitten esim. kotipihalla.

Kaikki osallistujat olivat edistyneet harjoituksessaan ja nyt simuloitiin a-esteen loikan simuloinnilla käyttäen apuna kahta matalaa hyppyä.

Seuraavalla kerralla treenaamme matalaa a-estettä.

26 elokuuta 2014

A-esteen juoksukontaktin koulutussarja syys-lokakuussa

Tarjolla a-esteen juoksukontaktin koulutusta.

Kyseessä on ns. Sandersin menetelmä, joka perustuu amerikkalaisen agilitykouluttajan Rachel Sandersin DVD:hen "Reliable Running A-frames".

Menetelmän perusteella tekemästäni koulutussuunnitelmasta löytyy dokumentaatiota tästä linkistä.

Koulutus käsittää kolme puolentoista tunnin treenikertaa (lauantai 6.9., 20.9. ja 4.10. klo 12-13.30)
Kurssille otetaan viisi koirakkoa.

Kouluttaja Jari Lukkarinen. Koulutus pidetään kouluttajan treenikentällä Hammaslahdessa.

Koulutussarjan hinta on 50€, joka sisältää koulutussuunnitelmassa mainitun PVC -muovisen koulutusboksin. Ilman boksia hinta on 30€.

1. treenikerralla treenataan perusteet (ground work), joilla koulutettava treenaa itsenäisesti kotioloissa boksin hakemisen ja suorittamisen
2. treenikerralla opitaan perusteet hyppymatriisin (jump grid) suorittamisesta
3. treenikerralla siirretään tekniikka matalalle a-esteelle ja siitä vähitellen täyskorkealle.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: jari.lukkarinen ät gmail.com


-----------------------------------

Kun itse 2009 aloin kouluttaa omaa, 8-vuotiasta koiraani tähän menetelmään, oli koirallani hieman epämääräinen 2on2off ja kontaktivirheitä tuli kisoissa vaihtelevasti. Noin kuukauden harjoittelulla olin saanut koirani opetettua juoksukontaktille ja koira oli täysin pois oppinut vanhasta menetelmästä.

Innostuin kouluttamaan myös perheen kaksi muuta koiraa, joista nämä jälkimmäiset oppivat huomattavasti nopeammin kuin ensimmäinen, koska ohjaajalle oli kehittynyt rutiini kouluttamiseen. 

2102 koulutin sitten nuorimman koiramme suoraan tämän tekniikan osaajaksi ja tämä oli luonnollisesti kaikkein helpoin tapaus, koska vanhaa oppimishistoriaa ei ollut rasitteena.

Näinä viitenä oppivuotenani olen kilpaillut yli kolmesataa virallista agilitystarttia, kontaktivirheitä on kisoissa tullut neljällä koiralla yhteensä kaikkiaan ehkä pari-kolme.

Suoritus on täysin spontaani ja osittain siksi nopea. Kolmanneksi vanhimmalle koirallemme olen mitannut sähköisellä ajanotolla toistuvia noin sekunnin mittaisia estesuorituksia.

Suorituksen spontaanius antaa ohjaajalle lisää mahdollisuuksia ohjaamiseen ja sijoittumiseen vapaasti radalla, koska itse estesuoritus ei edellytä ohjaajalta erillistä ohjaamista tai vapautuskäskyä.

Ehkä suurin etu tekniikasta varsinkin raskasrakenteisilla koirilla on se, että koiran tuki- ja liikuntaelimistö ei rasitu suorituksessa niin paljoa kuin pysäytystä edellyttävässä tekniikassa.


29 heinäkuuta 2014

Kouluttamista kahden sateen välissä

Joensuunkin seudulla on viime aikoina ollut sadetta ja ukkosta, kuin myös hellettäkin. Eilen iltapäivällä lämpötila laski kuin tilauksesta alle kahdenkymmenen ja sade taukosi, joten oli oikein hapekas ilma treenata.
Valkoiset numerot ovat ykkösluokan tasoiselle treenaajille ja valkoiset kilpaileville.

Kilpailevien treeni ei ollut mikään valtavan monimutkainen pyöritys, lähinnä hain optimaalisia ajolinjoja, joilla koiran vauhti ja ohjaajan liike (se tärkein ohjaava elementti) pysyvät loogisena.




13 heinäkuuta 2014

Uusi kisakelpoinen keinu

Melko monta keinua on tullut agilityurani aikana valmistettua, mutta nyt alkoivat palaset loksahdella paikoilleen ratkaisujen suhteen.
Keinun jalkaosan valmistin ensin, ainoa oikea materiaali siihen on teräs, jolloin siitä saadaan riittävän painava ja tukeva.
Lappeen päällys on 6.5 mm filmivaneria, joka toimii hyvänä alustana kumirouhepinnoitteelle. 
Lappeen sivut ovat 20x40 mm alumiiniputkea ja 10 mm vaneria, jotka on liimattu yhteen pitkältä sivultaan. Alumiiniprofiili tuo rakenteeseen riittävää jäykkyyttä ja vaneri absorboi maahan osuvissa iskuissa aiheutuvia värähtelyjä.
Jalustassa on 160x40 ns kovapyörät, joitten sokalla tapahtuva lukitus käyttöasentoon ei ole vielä aivan sellainen, kuin olisin halunnut: eilen toteutin erääseen toiseen jalustaan paremman systeemin jonka aion soveltaa myös tähän, hieman paremmaksi modifioituna tietysti.  Otan sitten hieman yksityiskohtaisempia kuvia.

Koirien mielestä kumirouhe pinnoite tuntuu ainakin ahteriin oikein mukavalle.

Kumirouhepinnan kiinnipysymisen varmistin maalaamalla pinnan Normadur 65 HS 2-komponentti uretaanimaalilla.

Samalla maalasin uudelleen myös a-esteen kumirouhepinnan. Tuollaiseen epätasaiseen pintaan saa menemään tuhottoman paljon maalia, mutta tuollainen työkonemaali on halvempaa kuin rautakaupan alkydimaali ja tarttuvuus on huomattavasti parempi.

Rouhepinnan maalaus vaatii ehdottomasti ruiskun.

28 toukokuuta 2014

Kaikki eivät hanki Virosta viinaa


Kumirouhetilaus Viroon KAgilitylle maksettu juuri. 45 kilon erällä pitäisi saada esteille jotain näkyvää aikaan.
Perästä kuuluu.

http://kagility.edicypages.com/en

Rubber granule order just been paid. Now we´ll just wait for the delivery and get prepared for installation.

18 maaliskuuta 2014

Oman ryhmän tokavikat treenit

Utriaisen Heidi oli saapunut korvaavana kouluttajana koutsaamaan kolmosluokan tasoista maanantairyhmäämme.

Itse olin varustautunut jakamaan oman vuoroni kahden koiran kanssa, mutta suoritusaikaa oli sen verran niukasti, että tein "virallisen" osuuden yhdellä koiralla ja kun ihailijat olivat lähteneet kotiin kaivoin autosta nopeamman koiran ja kokeilin Heidin ystävällisellä avustuksella toisenkin koiran kanssa nollana läpi -metodilla.

Hypyllä viisi kokeiltiin ekaksi saksalaista, vaihtoehtona oli pakkovalssi. Kello kertoisi, kumpi on nopeampi. Saksalaisessa on vaarana, että ohjaaja jää tupeksimaan koiran liikeradalle.

Lähetys kasille pitää olla voimakas, että saa etumatkaa 10-11 väliin, jonne kokeilin sekä valssia että hirttoa. Molemmat toimivat.

Jännä huomata, että putkella koira menettää hetkeksi ohjaajan, joten sitä kannattaa kutsua, vaikka paikka on helpon oloinen.

12 hypyllä pitää lähettää rohkeasti, että saa etumatkaa a-esteelle.

Kepeille kokeilin pääosin niistoa vasemmalta puolelta, jota on muistaakseni joskus treenattukin. Niisto edellyttää etumatkaa ja tilan jättämistä koiralle. Pitää myös malttaa odottaa, että koira tulee käteen.
Varmimmin toimisi sylkkäri-takaaleikkaus, mutta valitsimme ensin tuon mukavuusalueemme ulkopuolella olevan ohjauksen.

17 tehtiin sekä kulkemalla hypyn ja putken välistä, että leieröimällä putki. Yllättäen molemmat toimivat kummallakin. Hyvä, että työkalupakissa on tavaraa.


20 tehtiin sekä takaaleikkaus-sokkarilla että tuplasokkarilla.

Lopussa ei ihmeitä ollut, 27:n jälkeen kannattaa varmistaa, että koira tulee mukana maaliin saakka.

Kiitokset.

09 maaliskuuta 2014

Putkimuistipeliä II

Torstain treeniryhmä sai testattavakseen vanhan oman, edellisen treeniryhmän modifioidun hyppyradan, johon oli lisätty kontaktiesteet.

Eihän tällaisen radan suorittaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatii ohjaajalta tarkkuutta, koska esim. putkihässäkässä  on paljon vaihtoehtoja, jotka koira voi valita.

Jälleen piti muistuttaa keinu- ja pöytäjarrusta.

On sekin melko yleinen kommentti, että "ei me pöytää olla juuri treenattu". Pöytä on kuitenkin niitä esteitä, joka on helppo rakentaa ja joka kannattaa pihalla olla seisomassa vaikka työpöytänä.

Radasta oli osalle treenaajista myös hieman simppelimpikin vaihtoehto.

.

03 maaliskuuta 2014

Erään rallatteluradan analysointia



Torstain treenattavien ryhmän edistyneemmillä oli sellainen rallattelurata, jonka testasin ennen ryhmäläisiä parilla sheltilläni. Kommentit, kuten "en jaksa juosta" kuittasin niin, että olinhan minäkin testannut radan kahdella koiralla ennen teitä, joten kyllä nuoremmillakin jaloilla pitäisi jaksaa.

Muutama kommentti:
lähdössä kannattaa ottaa hieman etumatkaa, koska koiralla on melko suora linja kohti nelosta, jonne olisi hyvä ehtiä ohjaamaan.
Ohjaamisessa takaakiertoon on tärkeä oma liike, jonka pitäisi suuntautua kohti siivekettä, liian aikainen sivuliike kohti viitosta vie koiran väärälle puolen estettä.

Viitosen jälkeen on hyvä tehdä sokkari/edestä leikkaus, jossa ohjaajan oikea käsi jää "odottamaan" ja ohjaamaan koiran ja osoittamaan hypyn, koska kohti kuutosta suuntautuva ohjaajan liike vie koiran ohjaajan mukana ohi viitosen. Mikään kovin kiirehän tuossa ei ole.

Kasille jarrutus ajoissa, koska puomi voi houkutella eikä koira tiedä yhtään, mikä on seuraava este. Vastaanoton voi tehdä muurilta myös vastaanottovalssilla.

Olisi hyvä jos koiran saa lähetettyä kympille niin etäältä, että ehtii itse hyvissä ajoin sokkarille yhdentoista jälkeen. Sokkari tulisi suorittaa niin, että ohjaajalla on katsekontakti koiraan ja oman liikkeen tulisi suuntautua hieman kohti 12:a -useimmiten askel riittää.
Houkutuksena on putki a-esteen alla, joten koiran huomiota kannattaa herätellä ennen kympin suorittamista.

Hypylle 14 nopea koira vaatii vippauksen taakse, nopea ohjaaja, jolla on etumatkaa, ehtii tuohon tekemään sokkarin ja takaakierron. Vippauksia kannattaa harjoitella paljon, jotta suorituksen saa automaatiotasolle, jotta kaarroksesta saa riittävän pienen ja koira ei hyppää väärältä puolelta. Itsellä on vippaukseen käytössä myös oma verbaalinen käskynsä.

Kahdeksallatoista on hyvä olla niistämässä ja ohjaamassa oikeaan päähän putkea blokaten samalla väärän pään. Jos on nopea juoksukontakti, kuten toisella sheltilläni, jäin suosiolla 18:n kentän puolelle ja ohjasin koiran sylikäännöllä putkeen.

Koira on hyvä ottaa kirsusta putkelta kiinni, niin ei ole sillekään epäselvää, minne mennään. Voi myös odottaa sen verran, että voi olla varma koiran näkevän ohjaajan jalat ja niitten suunta.

Hypylle 21 osoittautui usealla koiralla nopeimmaksi vaihtoehdoksi putkeen ohjaamiseen ohjaajan jääminen "a-esteen puolelle" kuin että vetäisi koiran hypyltä, jolloin a-este avautuu suoritettavaksi ja ohjaajan oma liike vie koiran pitkään kaarrokseen 21:llä.

Putkelta putkeen on melko suora linja, mutta kannattaa käyttää vaivaa muurille ohjaamiseen, koska se ei ole ihan linjalla. Loppu on irrottelua varten.

Radasta on myös versio "kehittyviä" ohjaajia varten:

11 joulukuuta 2013

Puomin kontaktin boksimenetelmä

Puomin kontaktisuorituksen boksimenetelmän koulutussuunnitelmaa sain noin kolmen kuukauden treenauksen jälkeen harsittua hieman kokoon.
Treeni on vielä kesken ja sen vuoksi suunnitelmassa on vasta ensimmäistä vaihetta näkyvillä, koska en voi olla varma, miten pitkälle taaksepäin joutuu palaamaan opetuksessa. Tähän mennessä on näyttänyt hyvältä.

03 lokakuuta 2013

Ratoja ja treenejä II

Tracks and agilitycourses by Jari Lukkarinen, trainings of our agility team group 7a
Joensuun Agilityurheilijat ry:n treeniryhmän 7a harjoituksia ajalta 3.10.2013 - 25.9.2014

3.10.2013
10.10.2013
17.10.2013
24.10.2013
31.10.2013
7.11.2013
14.11.2013
28.11.2013
5.12.2013
12.12.2013
19.12.2013
26.12.2013
2.1.2014
9.1.2014
6.2.1014
6.2.1014 alo
13.2.2014
13.2.2014 alo
20.2.2014
20.2.2014 alo
27.2.2014
27.2.2014 alo
6.3.2014
6.3.2014 alo
13.3.2014
13.3.2014 alo
20.3.2014
20.3.2014 alo
27.3.2014
27.3.2014 alo
3.4.2014
10.4.2014
17.4.2014
29.4.2014
29.4.2014 alo
15.5.2014
29.5.2014
12.6.2014
26.6.2014
10.7.2014
17.7.2014
31.7.2014
7.8.2014
21.8.2014
28.8.2014
11.9.2014
18.9.2014
25.9.2014