Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomen agilityliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomen agilityliitto. Näytä kaikki tekstit

09 marraskuuta 2019

Ratamestarikurssi 9.11.2019 Joensuussa

Asiaa ratamestarikurssista. La 9.11.2019 järjestimme Joensuussa Agilityliiton ratamestarikurssin. Osallistujia oli kaikkiaan kymmenen, neljästä eri seurasta. Kurssi koostui ratasuunnitteluun liittyvästä esitehtävistä, luennosta, radanrakennusaharjoituksesta ja ev-kisasta. Jouduimme valitettavasti toteamaan, että yksi päivä on aivan liian lyhyt aika tällaisen kurssin valtavan kokoisen sisällölle, mutta uskon kurssille osallistuneitten silti saaneen hyvää oppia niin ratamestareina, koulutusohjaajina kuin itsenäisinä treenaajinakin. Toimiakseen ratamestarina ei tarvitse olla kurssin käynyt, mutta uskon monen sääntökohdan, FCI Judging Guidelinesin suosituksen ja ratateknisen seikan avautuneen tämän kurssin myötä (tässä vaiheessa normiharrastaja kysyy, että mikä Guide...) Mielestäni ratamestarikurssi on hyvä tapa jalkauttaa tietämystä niin virallisten ja epävirallisten kisojen järjestämisestä kuin seuratason agilityn turvallisuudesta ja ymmärrystä ratasuunnittelun tekniikasta. Jo tieto siitä, että mitä esteitä nykyään kotimaisissa seuroissa on ja miten niitä käytetään sääntöjen ja suositusten mukaan auttaa ymmärtämään paremmin, että esim. jonkun esteen vaatiminen poistettavaksi meidän estevalikoimastamme jossain toisessa maassa käytössä olevan säännön -tai vanhentuneen säännön mukaisen esteen- ongelman takia ei edistä lajin kehitystä. Hyvä kello kuuluu kauas, järjestäkäähän niitä ratamestarikursseja seuroissanne!



11 toukokuuta 2013

Jarin koiraharrastus-CV


Jari&Shaun Anna Eifertin koulutuksessa.
Photography
Tamás Krizsán

Agilityvalmentaja Jari Lukkarinen

Olen teknillisesti suuntautunut, pitkään tietotekniikan, tietoliikenteen ja median alalla toiminut henkilö Joensuusta.

Päivätyöni on yli 20 vuotta ollut pääasiassa tietotekniikan ja mekaanisen teollisuuden asiantuntijatehtävissä. Harrastukseni liittyvät agilityn lisäksi valokuvaukseen, vanhoihin autoihin, traktoreihin, tietotekniikkaan ja vanhoihin äänentoistolaitteisin. Myös maanpuolustustyö on lähellä sydäntäni.

Agilityharrastukseni alkoi agilityn alkeiskurssilla 13.6.2003. Kilpailemisen agilityssa aloitin 2004 ja sen jälkeen olen kisannut 16 eri koiralla kaikissa säkäluokissa pitkälti yli tuhat virallista kisastarttia.

Olen kouluttanut seitsemän omaan talouden koiraa agilityyn pennusta saakka kolmosluokkaan ja saavuttanut niillä tähän päivään mennessä kaikkiaan 35 sertifikaattia ja seitsemän valionarvoa. Agilityn SM-arvokisamitaleja on kertynyt kolme.

Olen treenannut Suomen Agilityliiton B-maajoukkueessa kaudella 2010-11 sekä TopTeamissa neljällä kaudella. Lisäksi olen osallistunut kymmeniin eri agilityseminaareihin niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten kouluttajien opissa.

Olen kouluttautunut sekä hyppytekniikkaan että koirien fysiikkaan koirahierojakoulutuksessa.

Olen arvostellut lukuisia epävirallisia agilitykilpailuja  ja suunnitellut sadoittain kisa- ja treeniratoja.
Olen harjoitellut ja kilpaillut myös tokossa
  • Dobo® -koulutusohjaaja 08.2018
  • Hyppytekniikan kouluttaja (vsk 2016)
  • Koirahieroja-luontaishoitaja (ELK Weter 2016-2017)
  • Suomen Agilityliiton pätevöimä agilityvalmentaja (SLU II -taso) 2015
  • Suomen Agilityliiton liittokouluttaja 2015-
  • Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssi, sopimus allekirjoitettu, kennelnimi Silvercool
  • Suomen Kennelliiton ylituomarikurssi I 2015
  • Suomen Agilityliiton pätevöimä ratamestari 2014
  • Suomen Kennelliiton pätevöimä agilityn koulutusohjaaja 2013
  • Suomen Agilityliiton koulutusohjaaja jatkokurssi 2013
  • Suomen Kennelliiton pätevöimä agilityn koetoimitsija 2007
  • Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa opintoja mm. eläinoppimisen psykologia (perus- ja jatko), ärsykekontrollit, käytöshäiriöiden anatomia, pitkäkestoisia toiminnot sekä käyttäytymisketjut vuosina 2008-2013
  • Suomen Agilityliitossa teknisen toimikunnan jäsen 2007-2010
  • Suomen Agilityliiton hallituksen jäsen 2010-2013 vastuualueena liikuntapaikat ja rakentaminen
Kotonani Joensuun Hammaslahdessa on täysimittainen treenikenttä virallisin estein, nykyään mm.kumiroihepintaiset alumiinnikontaktit..