Viikoittainen treeniryhmäni harjoittelivat joskus kilparadoillakin nähtyjä serpentiinejä ja välistävetoja.
Paikalla olleille, parille kakkosluokassa kilpailevalle koirakolle aloitus osoittautui aluksi perin haastavaksi ja tunsin epätoivon hien leijuvan ilmassa, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen ohjaajien hieman sulateltua asiaa, meni ohjaus molemmilta koirakoilta vauhdikkaasti ja virheittä.
Kummalta puolen alkusuoran ottaa, on hieman makuasia, mutta itse suosin koiran työntämistä hyppyjen väliin vedon sijaan, koska silloin voin käyttää omaa liikettäni ja varsinkin jalkaani ohjaavana elementtinä.
Sen vuoksi ohjaisin alun seinän puolelta. Tätä puoltaa myös se, että lopussa koiran tullessa hypyltä 4, se näkee edessään ensimmäisenä väärän putken suun, joka minun on helpompi blokata ohjatessani ulkokautta.
Välistävedoissa suosin ohjaamista, jossa jalkaterät ovat menosuuntaan ja ohjaajan sivuttaisliike sekä vetävän ja työntävän käden vuorottelu ohjaa koiraa pujottelemaan esteet. Käskytyksellä ei lopun perin ole paljoakaan merkitystä, koska ohjaajalla on muutoinkin täysi työ pitää pakkansa koossa ja keskittyä ohjaamiseen, jota käskyttäminen vain sekoittaisi.
Keppien aloitus on kulmana myös eräs niitä pahimpia: ohjaajan oma liike vie koiran helposti liian pitkälle ja koira aloittaa väärin.
Tullessa takaisin putkelta 10 serpentiineille, samat lainalaisuudet pätevät kuin välistävedoissakin. Nämä ohjaukset vaativat tarkkaa ajoitusta ja suorituksen viemistä automaatiotasolle, mikä saavutetaan useiden toistojen kautta.
Lopuksi treenasimme vippausta hypylle 17 palkaten hieman raskaasti etenevää malinoisia avustajan näyttämällä ja heittämällä pallolla.
Koutsikin onnistui ajoittamaan palkkauksensa niin, että hänellä ei ole ranteessaan malinoisin hampaanjälkiä.
Viritin pakuun koirahäkin flektin pitkästä aikaa pelikuntoon.
