Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n agilitykisoissa Kuopion Kurkimäessä Minna Räsäsen
hyppyradalla lähtiessäni starttiin Shaunin kanssa lentävällä lähdöllä,
ohjaaja liukastuu ajanoton piuhan suojana olleeseen muovimattoon.
Kun kartturi kokoaa itseään lähtötelineistä, on koira
suorittanut toisen esteen ja kääntynyt 135 astetta kohti kolmatta estettä. Loistavaa estehakuisuutta koiralta!
Ohjaajan hitaasta lähdöstä huolimatta kuittasimme radalta ykköstilan.
Etenemä oli hyppyradalle melko vaatimaton 4.31 ja jälkeenpäin mietin, että miksi näin, koska rata oli melko lyhyt. Laskin sitten jälkeenpäin, että radalla oli 17 esteestä kaikkiaan yhdeksan esteen takaa kiertoa tai vastaavaa yli 90° käännöstä -tokihan siinä alussa koirakin hieman epäröi.
Nollaprosenttikin alkaa kisoissa kohentua: kuudesta startista Timmylle kaksi ja Shaunille kaksi nollaa kera yhteensä neljä nollaa.