Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility jump. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility jump. Näytä kaikki tekstit

01 joulukuuta 2019

Pikkujouluna kisaamassa

Kävimme kuun vaihteessa koko jengillä kisaamassa man seuran (JoA) kisoissa.

Lauantaina jaoin kolmoset:  Timmylle kaksi hyppyrataa ja Sammylle kaksi agilityrataa. Timmylle nolla ja kymppi sammylle hylätty ja vitonen.
Sunnuntaina tytöt vetivät hieman paremmin: Cherry kävi neljännessä mittauksessaan kuittaamassa medituloksen. Vielä on viides ja ratkaiseva, joka kertoo, kilpaillaanko medeissä vai pikkumakseissa. Sen jännitysnäytelmän jätän suosiolla ensi vuoteen.

Ensimmäisellä agiradalla Cherry kipaisi nollavoiton, toisella pari virhettä ja kolmannella hylätyn, kun haki niin ovelasti hypyn selkäni takaa. No, ei meille olisi OIVA maistunutkaan.

Rhea hieman yllätti, kun sain sen vauhtiin, niin en osannut varautua sen menon kiihtymiseen.
Agiradoilta saatiin nolla molemmilta, eivät harmittavasti aivan riittäneet LUVAan.



15 elokuuta 2016

Maalauskärpänen puri

Koiraharrastuksessa tarvittavien välineitten värityksen ei tarvitse olla tylsän harmaata. Innostuin hieman maalaamaan hyppytekniikassa käytettäviä bumppereita ja samalla vauhdilla kunnostin seuramme käytössä olleen pujottelun.

Pujottelun mäntypuiset kepit kaipasivat maalausta ja olivathan ne hieman vaarallisetkin, koska useammankin kerran rima oli katkennut koiran pujotellessa ja kun mänty katkeaa, leikkauspinta on monesti vaarallisen terävä.


Korvasin rimat 32 mm PN16 -luokitellulla PVC-putkella, joissa on 2.4 mm seinämä. Putki on hyvin vahvarakenteista ja voisi olettaa, että tämä ei katkea, mikä esim. 1,6 mm seinämäisellä on mahdollista.

Hyppyrimana 120 cm pituisena tämä on myös massaltaan sopiva. Hyppyrimoissa on vain teippaus, okserin rimassa myös mitta-asteikko ja lunttilappu.


13 heinäkuuta 2015

Myytävänä 7 kpl hyppyesteitä -MYYTY

Myytävänä 7 kpl kuvan mukaisia agilityhyppyjä
Yksi hyppy sisältää kaksi siivekettä kisamallin kannattimin ja 120 cm mäntypuisen riman.

Hyppysiiveke ja rima valmistettu mäntypuusta. Homeenestokäsitelty pohjusteella, maalattu petroliöljymaalilla.

Maata vasten tulevat osat filmivaneria. poikkipuun korkeus 57 mm.
Kannattimet galvanoitua terästä.
Erittäin säänkestävät, eivät lahoa tai homehdu, vaikka säilyttäisi taivasalla.

Yhden siivekkeen paino noin 3.5 kg. Mahtuvat pieneen tilaan säilytykseen.

Täyttävät 2014 voimaan tulleiden agilitysääntöjen vaatimukset (siivekkeen leveys 40 cm, korkeus 1 m).

Yhden hyppyesteen (2 siivekettä kannattimineen ja rima) hinta 50€.

Esteet Joensuun Hammaslahdessa.

03 lokakuuta 2013

Kontaktiharjoite a-esteelle

Koulutussuunnitelmassa esitellyn a-esteen juoksukontaktin treenaamisessa tarvittavan boxin voi helposti valmistaa monellakin tavalla.

Viitisen vuotta sitten tein harmaasta polyeteeniputkesta kuvan mukaisen boxin. Tuollaista harmaata putkea ei saamieni tietojen mukaan enää valmisteta, mutta ainakin Biltemassa ja Puuilossa on vastaavaa 32x1 mm putkea valkoisena. Puuilon 3 metrin salko maksaa 6.90€, joten ei ole hinnan kiroissa. Biltemassa on vain hieman kalliimpaa.

Kuvan boxissa on kumiköydestä tehty lenkit, joilla laatikon saa kiinnitettyä a-esteen sivuruuveihin. Boxinhan pitäisi pysyä paikallaan, koska koirahan ei saa kostea siihen!

Kulmakappale löytyy esim. Biltemasta numerolla 86-959
Pari kulmakappaletta maksaa vitosen.

Boxi kannattaa mitoittaa siten, että se sopii hyvin listojen väliin. A-estehän voi olla kontaktiosan leveydeltä mitoiltaan 90-115 cm väliltä ja korkeushan on 106 cm.

Kulmiin tehdään noin 20 mm reikä, johon upotetaan esim. pätkä harjanvartta, jolla saadaan boxiin korkeutta maasta parin sentin verran.

On ehkä hyvä varmistaa liitokset pienillä ruuveilla, jotta liitokset eivät elä ja tiivistää silikonilla, jotta vesi ei pääse putkiin.

Laatikon voi valmistaa halvemmallakin, esim. 33x33 mm höylätystä puutavarasta.

Kappaleet asetetaan pöydälle ja liimataan kasaan. Tarvittavan pitkiä ruuvipuristimia harvalla on, mutta itse käytin kuormansidontaliinaa (räikkäliina) jonka voi vaikka lainata tai sitten ostaa halpakaupasta muutamalla eurolla.
Kun liima on kuivunut, esiporataan kulmat ja vahvistetaan 4x55 ruuveilla. Kulmat pyöristetään hiekkapaperilla, tai jos käytössä on höylä, jopa yläjyrsin, aina parempi. Lopuksi laatikko maalataan halutulla värillä.



Ratoja ja treenejä / Agility tracks, trainings and courses

Tracks, trainings and courses by Jari Lukkarinen.
Joensuun Agilityurheilijat ry:n koutsaamani treeniryhmän 1/1a harjoituksia ajalta 2.4.2012 - 23.9.2013
2.4.2012

9.4.2012
16.4.2012
23.4.2012
30.4.2012
7.5.2012
14.5.2012
21.5.2012
28.5.2012
4.6.2012
11.6.2012
18.6.2012
25.6.2012, viimeinen treeni
Hammaslahden hallissa

16.7.2012, ensimmäinen treeni
Pärnävaaran hallin uudella kentällä,
joka on vielä hieman kapea

23.7.2012
30.7.2012
6.8.2012
13.8.2012
20.8.2012
27.8.2012

3.9.2012

10.9.2012
17.9.2012
24.9.2012
1.10.2012
8.10.2012

15.10.2012 muokattu ACE:n treeni
22.10.2012
29.10.2012
5.11.2012
12.11.2012 Nils Lindqvist, Rättvik.
Rataan liittyen Jenny Dammin video:
http://youtu.be/MN0pWex3C2Y

19.11.2012 hieman muokattu Ace Huge
26.11.2012
3.12.2012
10.12.2012
7.1.2013
14.1.2013
21.1.2013
28.1.2013
4.2.2013
11.2.2013
18.2.2013
25.2.2013, rata A
25.2.2013, rata B
4.3.2013
11.3.2013 Johann Canalin rata ACE:lta
18.3.2013
25.3.2013
8.4.2013 rata a
8.4.2013 rata b
15.4.2013
22.4.2013
29.4.2013
6.5.2013
13.5.2013
20.5.2013 edellisen päivän ev-kisan kilpailevien rata
20.5.2013 ev-radan sovellus
27.5.2013
10.6.2013
8.7.2013
15.7.2013
5.8.2013
12.8.2013 treeni omalla kentälläni
19.8.2013
26.8.2013
2.9.2013 modifioitu edellisen päivän ev-kisan radasta
16.9.2013
23.9.2013