30 kesäkuuta 2014

Agilitykoulutus Hammaslahdessa ke 2.7.2014

Kouluttajana Jari Lukkarinen.
Kaksi ryhmää (18-20, 20-22).

Max 5 koiraa /ryhmä, 20 minuuttia treeniä per koirakko.

Taso räätälöidään ilmoittautuneiden mukaan alokas - kilpaileva.
Treenin hinta 15€.

Ilmoittautumiset, tiedustelut, toiveet ja kyselyt: jari.lukkarinen@gmail.com

19 kesäkuuta 2014

Kumirouheprojekteja

Eilen kävin Villa Taivaannastassa heilumassa assistenttina heidän puominsa ja a-esteen ramppien rouhepinnan uusimisessa.
Vanhat, puurakenteiset kontaktit olivat ennestäänkin rouheella, mutta pinta oli kulunut osin puhki. Vanhan pinnan poistamisessa on omiaan monitoimityökalu leveällä veitsiterällä. Lopuksi pinta karhennettiin lamellilaikalla, pölyt poistettiin ja pyyhittiin pinta tinnerillä.


Rouheet ja liimat on tilattu edullisesti KAgilitysta.

Kuvassa näkyvällä menetelmällä sekoitetaan rouhe ja liima massaksi, joka levitetaan ja tasoitetaan.
 Menetelmän haittapuoli on se, että liimaa kuluu tolkuttomasti, mihin toimituksessa ei ole varauduttu. Toinen menetelmä on levittää liima puhtaalle pinnalle ja ripotella rouhe siihen.


Ensin mainitussa menetelmässä saadaan aikaan paksu ja vahva kerros. Jälkimmäisessä rouhekerros on ohuempi ja rouheen tarttuvuus on huonompi, koska liimakerros on ohut.


Liiman kuivuttua katsomme tilannetta uudelleen.


Itsellä on myös rouhetilaus tulossa, joten sen vaiheista on sitten tarkoitus dokumentoida lisää.


08 kesäkuuta 2014

Perheen kolmas agilityvalio

Shetlanninlammaskoira Timmy (Silvercool Frosty Fighter) nappasi tänään Maaningan Anne Saviojan a-agilityradan ainoan nollan myötä oikeutuksen agilityvalion titteliin. Näyttelytulos ERI onkin jo aikoja sitten hankittu, joten seuraavaksi sitten tilaamaan valiotodistusta Kennelliitosta.

Kisapäivä oli muutoinkin onnistunut, toisella agilityradalla muurin palikan pudotus erotti meidät voitosta ja hyppyradalla tuli nolla sieltäkin, jolla ei tosin aivan ylletty palkinnoille.
Olisihan se hyppysertikin toki maistunut, mutta tuolla ei ole niin kiire, koska ensimmäinen SERT-H on tällä koiralla melko tuore hankinta.

Koiralla on ikää nyt juuri hieman yli neljä vuotta, joten paljon on vielä voitettavaa, koska koiran meno paraneekin koko ajan.