Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility training. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agility training. Näytä kaikki tekstit

09 heinäkuuta 2019

Taipuva okseririma / Folding agility double jump bar

Taipuva okseririman prototyyppi. Kerätään hieman mielipiteitä, tällaisesta taipuvasta, mutta ei-katkeavasta ollaan hyvin monta mieltä. Yleisin vasta-argumentti on se, että rima jää/sotkeutuu koiran jalkoihin toisin kuin kokonaan hajoavat. 

Kokonaan hajoavissa on se ikävä puoli, että palikat lentelevät koiran reitille ja jos koira astuu yksittäisen, pyöreän osan päälle, siitä koituu ranteen nyrjähdysvaara.
Ei varmaankaan ole riittävän usein täähdennetty sitä, että treenissä rimaa ei koskaan laiteta maahan, vaan otetaan se kokonaan pois tai käytetään bumpperia.

  

07 maaliskuuta 2018

Keskiviikko 7.3.2018 agilitytreenit

Timmy ja Sammy kävivät treenaamassa viikkoryhmässä. Parhaita vetoja ei saatu purkkiin, mutta hyviä pätkiä kuitenkin.



19 huhtikuuta 2015

Agilityvalmennus Hammaslahdessa keskiviikkona 6.5.2015


Alk klo 18.00.

18-20 sekä 20-22 ryhmässä molemmissa vielä kolme paikkaa vapaana.
Viisi koirakkoa per ryhmä,  noin 20 min treeniä per koirakko.

Harjoituksen taso räätälöidään koirakon osaamisen mukaan, noviiseista kilpaileviin.

Kentällä (ratasuunnittelun mukaan) käytössä kaikki esteet.

Kontaktiesteet pääasiassa kumirouhetta, koiraystävällinen keinu.

Tervetuloa kirmaamaan isolle ulkokentälle, kentän teholliset mitat 20x37 m.

Koutsina Suomen Agilityliiton valmentajakurssin opintojaan viimeistelevä Jari Lukkarinen.

Koulutuksen hinta 15€.

Ilmoittautumiset, tiedustelut ym. jari.lukkarinen ät gmail.com




09 marraskuuta 2014

Rhean ensimmäinen boksitreeni ulkona.

Shetlanninlammaskoira Rhean (Ardiente Reaccion Quimica) kanssa on muutaman kerran totuteltu boksiin sisätiloissa, häiriöttömässä ympäristössä, nyt mentiin ensimmäistä kertaa ulos. Rhealla on tänääm ikää 4 kk 26 päivää.

Saimme liitettyä mukaan samalla arvokasta paikallaan pysymisharjoitusta.
Fokusointia ei vielä saatu tähän suoritukseen kunnolla liitettyä, mutta sekin tulee mukaan, kunhan saamme ensin vahvistettua paikallaan pysymistä. Ensin kestoa ja sitten etäisyyttä.



Tällaisia nuoria yksilöitä on kiitollinen kouluttaa, kun ne omaksuvat oppimansa niin nopeasti ja kun niille antaa hieman ajateltavaa rauhoittumista vaativan treenin myötä, jää riekkuminen ja paikkojen tuhoaminenkin vähemmälle. Tällaisessa treenissä koira ei edes mene rikki, koska fyysinen liike on sitä samaa, mitä se luonnostaan tekee esim. juostessaan.

Rhea kävi aamulla kaksi melko pitkää lenkkiä ensin aamun lehden haussa ja sitten metsässä ja kun pentu tuli takaisin lenkiltä, se ei ollut nahoissaan pysyä lenkillä hankkimansa energialatauksen jälkeen!



11 elokuuta 2014

Taivaannastassa treenaamassa





Viikko sitten kävimme Villa Taivaannastassa, Kiteellä treenaamassa Merja ja Jari Suomalaisen ohjauksessa.

Kiitos järjestelyistä ja kuvista Saija Jänkävaaralle.

29 heinäkuuta 2014

Kouluttamista kahden sateen välissä

Joensuunkin seudulla on viime aikoina ollut sadetta ja ukkosta, kuin myös hellettäkin. Eilen iltapäivällä lämpötila laski kuin tilauksesta alle kahdenkymmenen ja sade taukosi, joten oli oikein hapekas ilma treenata.
Valkoiset numerot ovat ykkösluokan tasoiselle treenaajille ja valkoiset kilpaileville.

Kilpailevien treeni ei ollut mikään valtavan monimutkainen pyöritys, lähinnä hain optimaalisia ajolinjoja, joilla koiran vauhti ja ohjaajan liike (se tärkein ohjaava elementti) pysyvät loogisena.




21 heinäkuuta 2014

Serpentiineille jatkot

Torstain treeni oli niin kiehtovan oloinen, että päätin rakentaa saman omalle kentälle, hieman useammalla esteellä varustettuna.
Radasta tuli hieman tiukempaan pakattu kokonaisuus, jossa koiralla oli monta mahdollisuutta ajautua väärälle esteelle, mikä edellytti ohjaajalta tarkkuutta ohjauksessa.

18 heinäkuuta 2014

Serpentiinejä ja välistävetoja (taas)

Viikoittainen treeniryhmäni harjoittelivat joskus kilparadoillakin nähtyjä serpentiinejä ja välistävetoja.

Paikalla olleille, parille kakkosluokassa kilpailevalle koirakolle aloitus osoittautui aluksi perin haastavaksi ja tunsin epätoivon hien leijuvan ilmassa, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen ohjaajien hieman sulateltua asiaa, meni ohjaus molemmilta koirakoilta vauhdikkaasti ja virheittä.

Kummalta puolen alkusuoran ottaa, on hieman makuasia, mutta itse suosin koiran työntämistä hyppyjen väliin vedon sijaan, koska silloin voin käyttää omaa liikettäni ja varsinkin jalkaani ohjaavana elementtinä.

Sen vuoksi ohjaisin alun seinän puolelta. Tätä puoltaa myös se, että lopussa koiran tullessa hypyltä 4, se näkee edessään ensimmäisenä väärän putken suun, joka minun on helpompi blokata ohjatessani ulkokautta.

Välistävedoissa suosin ohjaamista, jossa jalkaterät ovat menosuuntaan ja ohjaajan sivuttaisliike sekä vetävän ja työntävän käden vuorottelu ohjaa koiraa pujottelemaan esteet. Käskytyksellä ei lopun perin ole paljoakaan merkitystä, koska ohjaajalla on muutoinkin täysi työ pitää pakkansa koossa ja keskittyä ohjaamiseen, jota käskyttäminen vain sekoittaisi.

Keppien aloitus on kulmana myös eräs niitä pahimpia: ohjaajan oma liike vie koiran helposti liian pitkälle ja koira aloittaa väärin.

Tullessa takaisin putkelta 10 serpentiineille, samat lainalaisuudet pätevät kuin välistävedoissakin. Nämä ohjaukset vaativat tarkkaa ajoitusta ja suorituksen viemistä automaatiotasolle, mikä saavutetaan useiden toistojen kautta.

Lopuksi treenasimme vippausta hypylle 17 palkaten hieman raskaasti etenevää malinoisia avustajan näyttämällä ja heittämällä pallolla.
Koutsikin onnistui ajoittamaan palkkauksensa niin, että hänellä ei ole ranteessaan malinoisin hampaanjälkiä.




15 heinäkuuta 2014

Tiistain 15.7.2014 treenin ratapiirros

Tämäniltainen ykkösluokan tasoisen treenin ratapiirros, sekä samalle pohjalle kolmosluokan tasoinen rata.


03 heinäkuuta 2014

Agilitykoulutus Hammaslahden kentällä tiistaina 15.7.2014

Agilitykoulutus Hammaslahden kentällä tiistaina 15.7.2014. Kouluttajana Jari Lukkarinen.
Kaksi ryhmää (18-20, 20-22).
Max 5 koiraa /ryhmä, noin 20 minuuttia treeniä per koirakko.
Taso räätälöidään koirakon osaamisen mukaan.
Kenttä 20x35 m hiekkapohjalla, viralliset esteet.
Treenin hinta 15€.
Ilmoittautumiset, tiedustelut, toiveet ja kyselyt: jari.lukkarinen@gmail.com

02 heinäkuuta 2014

Keskiviikon treenin ratapiirros

Keskiviikon treeni omalla kentällä näyttää tältä.
Mustat numerot ovat ykkösluokan tasoa ja valkeat kolmosen.

Päivän tavoite oli mm. antaa ohjaajille vieroitushoitoa epäloogisen vastakkaisen käden käyttämiseen koiran ohjaamisessa radalla.
On olemassa myös looginen vastakkainen käsi, Se on se, joka ehdollistetaan koiralle vetolelulla ja se on kiinni vartalossa vetämässä koiraa kohti ohjaajaa.

30 maaliskuuta 2014

Treenausta puomilla Manner´s Minderin kanssa

Testasin ensimmäistä kertaa kenttäolosuhteissa Manner´s Minder "makupala-automaattia".
Laite tunnetaan myös nimellä Treat&train.



18 maaliskuuta 2014

Oman ryhmän tokavikat treenit

Utriaisen Heidi oli saapunut korvaavana kouluttajana koutsaamaan kolmosluokan tasoista maanantairyhmäämme.

Itse olin varustautunut jakamaan oman vuoroni kahden koiran kanssa, mutta suoritusaikaa oli sen verran niukasti, että tein "virallisen" osuuden yhdellä koiralla ja kun ihailijat olivat lähteneet kotiin kaivoin autosta nopeamman koiran ja kokeilin Heidin ystävällisellä avustuksella toisenkin koiran kanssa nollana läpi -metodilla.

Hypyllä viisi kokeiltiin ekaksi saksalaista, vaihtoehtona oli pakkovalssi. Kello kertoisi, kumpi on nopeampi. Saksalaisessa on vaarana, että ohjaaja jää tupeksimaan koiran liikeradalle.

Lähetys kasille pitää olla voimakas, että saa etumatkaa 10-11 väliin, jonne kokeilin sekä valssia että hirttoa. Molemmat toimivat.

Jännä huomata, että putkella koira menettää hetkeksi ohjaajan, joten sitä kannattaa kutsua, vaikka paikka on helpon oloinen.

12 hypyllä pitää lähettää rohkeasti, että saa etumatkaa a-esteelle.

Kepeille kokeilin pääosin niistoa vasemmalta puolelta, jota on muistaakseni joskus treenattukin. Niisto edellyttää etumatkaa ja tilan jättämistä koiralle. Pitää myös malttaa odottaa, että koira tulee käteen.
Varmimmin toimisi sylkkäri-takaaleikkaus, mutta valitsimme ensin tuon mukavuusalueemme ulkopuolella olevan ohjauksen.

17 tehtiin sekä kulkemalla hypyn ja putken välistä, että leieröimällä putki. Yllättäen molemmat toimivat kummallakin. Hyvä, että työkalupakissa on tavaraa.


20 tehtiin sekä takaaleikkaus-sokkarilla että tuplasokkarilla.

Lopussa ei ihmeitä ollut, 27:n jälkeen kannattaa varmistaa, että koira tulee mukana maaliin saakka.

Kiitokset.

20 helmikuuta 2014

Uusia treenejä päivitetty

Päivitin uudelle sivulle lokakuusta saakka koutsaamani ryhmän treenejä.

Ryhmän kokoonpano on hieman vaihdellut, tätä nykyä mukana on niin alkeis-jatkokurssin suorittanutta, kisavalmista, ykkösluokkalaista, kakkosluokkaista kuin kolmosluokkalaistakin.

Treeneihin


03 lokakuuta 2013

Ratoja ja treenejä / Agility tracks, trainings and courses

Tracks, trainings and courses by Jari Lukkarinen.
Joensuun Agilityurheilijat ry:n koutsaamani treeniryhmän 1/1a harjoituksia ajalta 2.4.2012 - 23.9.2013
2.4.2012

9.4.2012
16.4.2012
23.4.2012
30.4.2012
7.5.2012
14.5.2012
21.5.2012
28.5.2012
4.6.2012
11.6.2012
18.6.2012
25.6.2012, viimeinen treeni
Hammaslahden hallissa

16.7.2012, ensimmäinen treeni
Pärnävaaran hallin uudella kentällä,
joka on vielä hieman kapea

23.7.2012
30.7.2012
6.8.2012
13.8.2012
20.8.2012
27.8.2012

3.9.2012

10.9.2012
17.9.2012
24.9.2012
1.10.2012
8.10.2012

15.10.2012 muokattu ACE:n treeni
22.10.2012
29.10.2012
5.11.2012
12.11.2012 Nils Lindqvist, Rättvik.
Rataan liittyen Jenny Dammin video:
http://youtu.be/MN0pWex3C2Y

19.11.2012 hieman muokattu Ace Huge
26.11.2012
3.12.2012
10.12.2012
7.1.2013
14.1.2013
21.1.2013
28.1.2013
4.2.2013
11.2.2013
18.2.2013
25.2.2013, rata A
25.2.2013, rata B
4.3.2013
11.3.2013 Johann Canalin rata ACE:lta
18.3.2013
25.3.2013
8.4.2013 rata a
8.4.2013 rata b
15.4.2013
22.4.2013
29.4.2013
6.5.2013
13.5.2013
20.5.2013 edellisen päivän ev-kisan kilpailevien rata
20.5.2013 ev-radan sovellus
27.5.2013
10.6.2013
8.7.2013
15.7.2013
5.8.2013
12.8.2013 treeni omalla kentälläni
19.8.2013
26.8.2013
2.9.2013 modifioitu edellisen päivän ev-kisan radasta
16.9.2013
23.9.2013