Agimet a-esteen uusi elämä

Seuran ylijäämähuutokaupasta tarttui mukaani 12 vuotta seuralla ollut Agimet a-este. Ensimmäinen alumiinirakenteinen ja kumirouhepintainen este, mitä seuralla on ollut.

Ensimmäinen homma oli pesu ja heti seuraavaksi pyörästön suunnittelu, koska yksin isolla kentällä estettä on ikävän raskasta muuten siirrellä. Uusi valmistajan pyörästö maksaa 310€, joten päätin tehdä sen itse. Osien kaupan hinta on noin 30-40 euroa, tosin suurin osa pyöriä lukuunottamatta oli kotona valmiina.

Muutaman vuoden kivituhkakerros pinnassa.

Hallissa käytetty suola on hieman aiheuttanut korroosiata, mutta koska rakenne on lähes täysin alumiinia, on rakenne virheetön. Täytyy antaa valmistajalle pisteet rakenteen tukevuudesta, ei paljoa heilu eikä huovu, vaikka esteessä ei normaalisti ole kuin pikkituki keskellä. Smart ja Galican ovat paljon huterampia. Ainoa huono puoli Agimetissa on se, että sitä ei voi laskea alas.

Liuottimen käytin kaliumhydroksidia, että varmasti pinttymät irtoavat pinnasta. Sata litraa meni painepesurin läpi ja vieläkin on tomua pinnassa. Sateita odotellessa. Kumirouhepinta on osin repeillyt, mutta sen verran vähän, että korjaaminen aiheuttaa "kosmeettisia vaurioit"

Pyöriä suunnittelemaan, jonkin aikaa piti toteutusta miettiä.
Valmistajan käyttämän muovilaakerisen ruohonleikkurin pyörän sijaan käytän Motonetin kalustepyörää, hintaa vitosen kappale, mutta hinta/laatusuhde erinomainen: akseli on neulalaakeroitu ja pyörä kestää 150 kilon kuorman. Nykyään akselipultinkin saa mukaan.
Kääntöpöytä on jostakin vanhasta kalustepyörästä ylijäämä, sopii oikein hyvin tarkoitukseeni.

Ensimmäiset mallaukset toisesta pyöräparista, toiseen päähän tulee siis kääntyvä pari ja toiseen kiinteä. Akseli on 25 mm terästä, vipuvarsi 20 mm

Osat pohjustin sinkkimaalilla. pintamaalina on Normadur HS65

Tuki nojaa kuljetusasennossa poikkipienaan. Kuvassa näkyvä ketju korvaa alkuperäisen metallituen, joka on jälkitoimituksessa.

Lepoasento. Tuki tasittuu vivun taakse. Vipuvarren mitta on sen verran sopiva, että pyörästöä on kevyt kääntää, ei tarvita avustajaa, kuten valmistajan omassa ratkaisussa. 

Akselin päätylaakerien kiinnitys.

Akselien päätylaakerointi.

Päätylaakerin voitelin avohammaspyörärasvalla, suojaa myös korroosiolta

Este kävi pihassa pesussa edellisen kerran keväällä 2012

Puomi alumiinista ja kumirouheesta

Kotona ihan ite tehty puomi alumiinirampeilla, kumirouhepinnoitteella ja teräksisillä jaloilla on valmis.


Suunnitteilla on vielä jalat siirtämisen helpottamiseksi, mutta mennään toistaiseksi näillä.

Kumirouhepinnoite on tehty ns. vuodasta, jonka tekemisestä laadin myöhemmin työselostuksen.

Karkeaa rouhetta

Saksan Ebayn kaupasta bongasin erityisen halvan erän EPDM -kumirouhetta. Mitään hajua ei ollut, miten karkeasta tavarasta olisi kyse ja värikin oli juuri se kuin millaisena T-mallin Fordin olisi alkuaikoinaan saanut.

Väri ei ole iso ongelma, koska kumirouhetta olen melko onnistuneesti värjännyt uretaanimaalilla. Pitihän rouhetta toki kokeilla, uhriksi osui melko hyvällä hiekkamaalipinnalla ollut maksipöytä. Levitysmenetelmä oli se kaikkein helpoin, eli liima pintaan ja rouheen ripottelu päälle.

Tuota varten olisi ehkä kuitenkin kannattanut tehdä seos liimasta ja rouheesta, pinta-alaahan on noin neliön verran ja rouhetta menee tavallisesti viitisen kiloa neliölle.

Aamulla maalin kuivuttua totesin pinnan olevan ihan siedettävä ja kiinteä, mutta partikkelit ovat aika karkeat, joten aloin miettiä, että olisiko joku kätevä laite olemassa tuota varten, jotta saisi hieman rouhittua hienommaksi.

Uusi puomi valmis

Uusi kumirouhepinnoitteinen puomi alkaa olla valmis.

Mukana on jokseenkin kaikki ominaisuudet, joita halusinkin: alla on isot pyörät siirtoa helpottamaan ja jalat ovat irrotettavat, jolloin puomin saa laskettua alas alkeistreeniä varten.

Tukijalkaa en rampeille halunnut, mutta kumirouheen paino tekee rampeista hieman raskaat, joten joko se on asennettava (putken sijoittelua haittaamaan) tai sitten pitää tehdä taustalla olevan puomin kaltainen tukirakenne.

Korkeaprofiilinen alumiinilista olisi hyvä ratkaisu ramppien sivuihin, mutta se nostaa melkoisesti kustannuksia. Tässä puomissa sivut ovat 15 mm vaneria. Halusin käyttää vaneria, koska puutavaralla on taipumus vääntyillä ilman kosteuden mukaan. Valitettavasti vanerin vääntöjäykkyys ei ole oikein riittävä suhteessa materiaalin painoon.
Toiste en varmaan noin pitkällä jännevälillä vaneria käyttäisi, vaan kahta yhteen liimattua esim. 15x95 lautaa, jolloin päästään eroon vääntymisongelmasta.
 
Kumirouhepinnasta ei tullun niin tasainen kuin olisin halunnut: kokeilin uutta 2-komponenttiliimaa, joka kuivui hieman liian nopeasti ja rouhemassan tasoituksessa tuli hieman kiire.

Oppia ikä kaikki, seuraavaksi tehdään varmaan rouhevuota erillisenä ja liimataan esteen pintaan mattona. Näinhän ne kaupalliset esteetkin pinnoitetaan.

Uusi kisakelpoinen keinu

Melko monta keinua on tullut agilityurani aikana valmistettua, mutta nyt alkoivat palaset loksahdella paikoilleen ratkaisujen suhteen.

Keinun jalkaosan valmistin ensin, ainoa oikea materiaali siihen on teräs, jolloin siitä saadaan riittävän painava ja tukeva.

Lappeen päällys on 6.5 mm filmivaneria, joka toimii hyvänä alustana kumirouhepinnoitteelle. 

Lappeen sivut ovat 20x40 mm alumiiniputkea ja 10 mm vaneria, jotka on liimattu yhteen pitkältä sivultaan. Alumiiniprofiili tuo rakenteeseen riittävää jäykkyyttä ja vaneri absorboi maahan osuvissa iskuissa aiheutuvia värähtelyjä.

Jalustassa on 160x40 ns kovapyörät, joitten sokalla tapahtuva lukitus käyttöasentoon ei ole vielä aivan sellainen, kuin olisin halunnut: eilen toteutin erääseen toiseen jalustaan paremman systeemin jonka aion soveltaa myös tähän, hieman paremmaksi modifioituna tietysti.  Otan sitten hieman yksityiskohtaisempia kuvia.

Koirien mielestä kumirouhe pinnoite tuntuu ainakin ahteriin oikein mukavalle.

Kumirouhepinnan kiinnipysymisen varmistin maalaamalla pinnan Normadur 65 HS 2-komponentti uretaanimaalilla.

Samalla maalasin uudelleen myös a-esteen kumirouhepinnan. Tuollaiseen epätasaiseen pintaan saa menemään tuhottoman paljon maalia, mutta tuollainen työkonemaali on halvempaa kuin rautakaupan alkydimaali ja tarttuvuus on huomattavasti parempi.

Rouhepinnan maalaus vaatii ehdottomasti ruiskun.

Kontaktiesteen kumirouhepinnan korjaus

Seuramme Agimet -merkkisestä puomista on jo vuosia sitten toisen rampin kontaktipinnasta irronnut palasia ja kontaktipinnat ovat muutoinkin kuluneet.

Uusin molempien ramppien kontaktiosat uudella rouheella, josta työselostetta sivupalkin Pages -osiossa.

Rouheprojekti

Rouhekuormani KAgilitylta, Eestistä saapui ja heti innostuin pinnoittamaan.

Vasta rakentamani keinusai ensin toimia testiesteenä.

Pinta on syytä karhentaa huolella, sillä sileään pintaan ei mikään maali tai liima tartu.

Filmivanerihan on alun perin suunniteltu valumuottien valmistukseen ja pinta on kyllästetty hartsilla, jotta betoni ei tarttuisi siihen. Tämä luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että liimojen ja maalien tarttuvuus on heikko, ellei pintaa jollakin tavalla käsitellä. Käytännössä pinta voidaan rikkoa, eli karhentaa riittävän syvälle. Käsittääkseni ei juuri haittaa, vaikka filmipinta rikkoutuu kokonaan, sillä päälle tuleva liima suojaa pintaa kosteudelta.

Karhennuksessa käytin nauhahiomakonetta ja 40-karkeuden hiomapaperia. Filmipinta on melko kovaa ainetta, joten kannattaa käyttää tehokkaita työkaluja. Myös esim. kulmahiomakoneen lamellilaikka toimii.

Kuvassa näkyy myös kontaktipinnan rajaan multityökalulla sahattu viiva, joka auttaa rajaamaan eri rouhevärien alueet.

Valitettavasti minulla on hyvin vähän kuvia itse rouheen levityksestä, koska kuvien ottaminen lkumikäsineet kädessä on hieman hankalaa, mutta Youtubesta löytyy useampiakin videoita esimerkiksi hakusanalla "rubberizing contacts", kuinka homma pääpiirteissään toimii.

Rouheen levittämisessä on monta tapaa, kuten rouheen ja liiman voi sekoittaa massaksi tai sitten levittää liima rampille ja ripotella rouhe tasaisesti päälle. Edellisessä menetelmässä on helpompi saada pitävä ja vahva pinta, mutta tämä tapa syö liimaa todella paljon. Toisekseen, kerroksesta on ehkä hankala saada tasapaksuinen.

Ripottelumenetelmässä periaate on peittää pinta hyvin ohuella rouhekerroksella, sillä rampin pinnalle levitettävä liimakerros ei voi olla niin paksu, että se pystyisi peittämään enempää kuin yhden kerroksen rouhetta. sen vuoksi ripottelumenetelmässä pitää olla hyvin tarkka, että joka kohtaan tulee varmasti liimaa riittävästi ja rouhetta joka kohtaan. Ripottelumenetelmässä selvitään hyvin pienelläkin liiman kulutuksella, joten rautakaupasta ostettu kolmen vartin purkki esim. Cascol -uretaaniliimaa riittää hyvin pitkälle.

Aikaisemmin testasin rouheen kiinnittämistä kyseisellä liimalla ja se toimi tarkoituksessaan erinomaisesti.

KAgilityn liima on ilmeisimmin uretaanipohjaista, koska hieman hämärien, suusta suuhun kiertäneiden  asennusohjeiden mukaan rouheen levityksen jälkeen pinta pitää kastella -uretaanin kuivuminenhan perustuu tietyllä tavalla kosteuden haihduttamiseen.

Levitystä helpottaa, jos rampin rajaa laudoilla. Laudat on syytä irrottaa melko pian levityksen jälkeen, sillä reunojen väliin valunut liima saattaa vaikeuttaa lautojen irrottamista pinnan kuivuttua.

Keinun rampin päällystin siis liiman ja rouheen seoksella. Seos valmistetaan kulhossa sekoittaen kumihansikkaat kädessä rouhetta ja liimaa niin paljon, että jokainen rouhepartikkeli varmasti saa liimasta osansa.

Jenkkivideolla laudat asetettiin tasaisesti, muutama milli rampin yläpuolelle siten, että linjalaudalla saattoi liipata kerroksen tasaiseksi. Totesin, että laudan pitäisi olla todella suora ja ramppikaan ei koskaan ole luotisuora ja lisäksi pitäisi olla muutama kaveri passaamassa lautoja vaateriin.
Ramppien päihin kiinnitin myös rampin levyisen laudan käyttäen viimeistelynaulainta.

Kontaktipinnan ja päävärin rajaamiseen voidaan käyttää rampin levyistä pellinpalaa. Massan levityksessä hyvänä apuna on muurauskauha, joka on syytä olla sivuiltaan melko suora, jotta sillä on hyvä painella reunat tasaiseksi. Massa painellaan kauhalla tasaiseksi. Massan levitystä helpottaa hieman, jos sivelee rampin pinnan ensin ohuella liimakerroksella.   

Tasoitettu pinta näyttää melko siistiltä. seuraavaksi pinta kostutetaan tasaisesti, mutta ei lotrata veden kanssa, sillä se liottaa liiman, joka valuu sitten reunoja myöten pois.

Laudat poistetaan ja kaikki reunoille valunut liima on syytä pyyhkiä pois ennen liiman kuivumista, koska liiman kuivuttua sen poistaminen on hyvin hankalaa.


Liiman kuivuessa massa ei ole syytä mennä enää koskettelemaan, sillä pinta tavallaan rikkoontuu eikä ole sen jälkeen enää tasaisen näköinen.



Lopputulokseen olen tyytyväinen. Rouhekerros on melko paksu ja liiman elastisuuden takia pinta on melko pehmeä, eli hyvin ystävällinen koiran tassuille.
Tuollainen puurunkoinen keinu ei myöskään lyö juurikaan takaisin, joten pikkukoiratkin kiittävät.  

A-esteen pinnoituksesta

A-esteen pintakerros on alkanut osin rapistua, joten on aika päällystää se uudelleen. Rampin vaneri on normaalia sekavaneria, joten hieman mietityttää, miten se käyttäytyy liiman kanssa. En yleensä käytä perusvaneria kontaktiesteissä mutta olin siinä uskossa, että maali pysyy siinä paremmin, koska se pystyy imeytymään pinnoittamattomaan vaneriin paremmin -erehdyin.
Filmivaneri on ehdottomasti parempi valinta sään armoille joutuviin esteisiin, koska se on jo valmistusvaiheessa suunniteltu toimimaan kosteissa olosuhteissa.

Irtoavan hiekkamaalikerroksen voi poistaa monella tavalla, yksi tehokkaimmista on kaasutoho. Ihan kaikkea maalia ei tarvitsekaan irrottaa, koska kiinni oleva maalikerros toimii hyväna pohjusteena liimalle. Hieman sama kuin auton ylimaalauksessa: ei ole syytä poistaa vanhaa, mutta ehjää maalikerrosta kokonaan, vaan karhentaa se, koska se toimii hyvänä pohjamaalina.

Tohon jälkeen irtomaalin saa pois esimerkiksi kulmahiomakoneen pyöröteräsharjalla. Samalla on syytä uusia rikkoutuneet listat. Omani ovat ehjät, koska ne ovat filmivaneria ja koska se on kiinnitetty rosteriruuveilla, ei kiinnityksen pitävyydestä tarvitse huolehtia.

A-esteen päällystin ripottelemalla. Reunoja en rajannut laudoilla, koska a-esteen leveys tekee rajaamisesta hieman haastavan. Liimaa on helppo levittää muovilastalla ja kumihansikkailla. Jälleen kerran kannattaa varmistaa, että liimaa todellakin on joka paikassa. Liimaa ei kannata säästellä.
Kuivuttuaan rouhepintaa on melko hankala paikata niin, ettei paikattu kohta erotu. Uretaaniliima jälkeenpäin levitettynä erottuu vaaleampana.

Rouhetta kannattaa levittää pintaan reilu kerros, koska rouhetta irtoaa pinnasta joka tapauksessa liiman kuivuttua. Kun liima on kuivaa, ylimääräinen rouhe harjataan katuharjalla talteen. Itse käytin lisäksi paineilmaa. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastella, pitää suorittaa paikkausta.

Joittenkin suositusten mukaan kuivuneen kerroksen päälle voi levittää polyuretaanilakan. Näin tein myös itse, tosin punaiseen osaan käytin uretaanipohjaista Nor-maalin työkonemaalia, joka ainakin kalusteisiin tartuu todella tiukkaan. Kontaktiosaan levitin ruiskulla saman valmistajan 2-komponentti uretaanilakan.  

Lopputulos vaikutti tässä vaiheessa onnistuneelta, aika näyttää, miten pinta kestää kulutusta. Pito on ainakin hyvä.

Kumirouheen korjaus

Seuramme Agimet -merkkisen alumiinirakenteisen puomin kumirouhepinta oli jo lähes uudesta saakka ollut huonossa kunnossa. Kisoissa tuomarit olivat asiasta huomauttaneet, joten asialle piti tehdä jotakin.
Agimetilta saa korjaussarjaa joka sisältää noin 0,5 kg 2-komponenttiliimaa ja EPDM -rouhetta noin 4kg. Hintaa setillä on 170,- euroa  ( sis. alv)

Pinta on syytä pestä huolella käyttäen esim. tehopesuainetta, joka vie rasvan mennessään, koska koirien tassuista irtoaa jäämiä.

Huuhdellaan huolella.

lohkeamat voi paikata, mutta saadaksemme tasaisen lopputuloksen ja parhaan mahdollisen tarttuvuuden uudelle pinnoitteelle on viisainta poistaa vanha rouhe kokonaan.

Tähän voi käyttää apuna lastaa, kaavinta ym. mutta paras työkalu lienee tuollainen monitoimityökalu veitsiterällä.

Vanha rouhe on syytä poistaa tarkkaan, mutta ei ole tarpeen saada pintaa ns. kirkkaaksi. Tähän pätee sama sääntö kuin esim. auton maalaukseen: jos pohjana oleva maalipinta on ehjä ja pohjamaalattu, riittää yleensä alla olevan pinnan karhennus. Vanha liima, joka istuu alumiinissa hyvin tiukasti, toimii hyvänä alustana uudelle liimakerrokselle. 

Vanhan rouheen poistossa kulmahiomakoneen teräsharja on tehokas (tai käsipelillä) ja pinnan karhennus onnistuu karkealla santapaperillakin.


Kun pinta on puhdas vanhoista rouheista, kannattaa se puhdistaa vielä käyttäen rasvanpoistoainetta tai asetonia. Myös tinneri käy.

Näitä kemikaaleja käsitellessä ei voi liiaksi korostaa hyvän ilmanvaihdon merkitystä!

Liima on melko juoksevaa ja jotta saadaan rouheelle tasainen reunus, on ennen liiman levitystä rajattava liimattava alue rimoilla, jotka puristetaan rampin kanssa tiukasti yhteen liimapuristimilla.

Liima koostuu muovimassasta ja kovetteesta, jotka sekoitetaan keskenään suhteessa 2:1. Kovetetta on oltava vähintään 50% massan määrästä. Mittaukseen on syytä käyttää kirjevaakaa.

Kovete on monesti melko kiinteässä muodossa ja paakkuista, mutta lämmittäminen ennen sen lisäystä massaan, saa sen hyvin juoksevaksi.

Sekoitettaessa liimamassaa ei kannata käyttää koko seosta kerralla, koska ensimmäisen liimauksen kuivuttua vasta selviää, tarvitaanko lisäpaikkausta!
 
 Liimaseos kaadetaan pinnalle ja tasoitellaan lastalla. Kannattaa varmista, että liimaa on kauttaaltaa koko pinnalla, jotta saadaan tasainen kerros.
Seos on vallitsevasta lämpötilasta riippumatta hyvin juoksevaa.

Sen jälkeen levitetään kumirouhe ripottelemalla tasaisesti koko alueelle niin, että liima peittyy. Rouhe hierretään pintaan käyttäen apuna esim. 45x45 puupalikkaa.
Kumirouheen voi myös sekoittaa liimamassaan, mutta sen levittämisestä ei ole kokemusta, voi toimia paremmin pienissä paikkauksissa.

Pinnan annetaan kuivua yön yli, liimaukselle kannattaa tarjota hillitysti hellää lämpöä.

Seuraavana aamuna poistetaan varovasti reunalistat, jotka saattavat olla liimaantuneet hieman kiinni reunoihin.

Reunoille valuneen liiman saa pois asetonilla.

Tässä vaiheessa kannattaa miettiä kontaktiosien kuluneitten sivujen ehostamista uudella maali- tai teippikerroksella.

Paikkauksessa mahdollisesti jääneisiin aukkoihin levitetään liimamassa ja ripotellaan kumipuru. Annetaan kuivua yön yli.


Korjaussarjassa oleva liimamäärä on tarkoitettu "pieniin korjauksiin". Se riitti juuri ja juuri puomin kontaktipinnoille, mutta enemmänkin olisi voinut käyttää, jotta kerroksesta olisi saanut paksumman kuin mitä noissa esteissä on aikanaan ollut tehtaalta lähtiessä.