Novascotiannnoutaja Venlan kanssa olimme lauantaina 15.8.2015 kilpailemassa Kuopion ykkösluokassa. Joensuun kisoista hieman aiemmin olimme saaneet kaksi luokanvaihtoon oikeuttavaa nollatulosta, joten meillä oli luokkanousumahdollisuus kahdella radalla. Yksi rata oli hyppyrata ja sieltä olimme kalastaneet nollatuloksen jo edellisellä kerralla.
Agilityrata alkoi melko nolosti, kun koira stoppasi
kolmannelle esteelle, eli muurille eikä suostunut suorittamaan sitä millään.
Venla osasi yleistää täysin vastaavan ohjaustilanteen ja parin viikon
takaisen, kropan jumista johtuvan kiputilan silloiseen treeniin. Koira
veti herneen kirsuun ja lähti haistelemaan ratahenkilöä.
Kun sain
koiran haltuun, loppurata sujuikin vapautuneesti ilman tulostavoitetta.
Seuraavana oli hyppyrata, jolla tehtiin oikein mainio suoritus yhdellä
huolimattomuuskiellolla hyppyesteellä.
Muurimörkökin saatiin kampitettua
Viimeisellä agilityradalla tehtiin huolellisen varmaa työtä ja saatiin
kolmas luokanvaihtoon oikeuttava tulos ja sen mukana Venlan ensimmäinen agilitysertifikaatti!
Jos tänään tehtiinkin koirakon ensimmäinen hylätty suoritus, oli palkintopallisijoituskin tämän koirakon ensimmäinen.
Nopeutta suoritukseen kaivataan lisää, mutta estevarmuuden ja -hakuisuuden myötä koiran voi antaa vapaammin itsenäisesti suorittaa esteitä, jolloin ohjaajalle jää tehtäväksi enemmänkin vauhdin ylläpito varmistelun sijaan.