04 maaliskuuta 2015

Boksitreeniä hallissa

Maanantaina kävimme Rhean kanssa ensimmäistä kertaa treenaamassa boksia uudessa ympäristössä, seuramme agilityhallilla. Viereisellä kentällä oli aivan aidan takana menossa keinutreeni, joten häiriö oli melkoinen.
Kuitenkin, alun pienen epäröinnon jälkeen tämä pieni, reilun kahdeksan kuukauden ikäinen pieni eläin suoritti boksia todella mallikkaasti ja hyvällä tekniikalla.
Boksia on nyt treenattu nelisen kuukautta, joten pohja on hyvä eikä korkealle a-esteelle ole tarvetta mennä vasta kun koira on vuoden vanha.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti