26 lokakuuta 2014

Uran ensimmäinen kaksoisvoitto

Aika pitkään tai monta kertaa olen mediluokassa kilpaillut, monesti kahdella koiralla, mutta toistaiseksi ei ole vielä sattunut sitä, että saman palkintopallin korkeimmille askelmille oltaisiin molemmilla koirilla päästy
Samana päivänä kyllä, mutta eri kisoissa.


Timmy starttasi luokassaan kakkosena parantaen edellisen, eli päivän aloittaneen hyppyradan nollaansa agiradalla oikein mallikkaasti etenemällä 4.2 m/s.


Timmyn pitkään pitämän johtopaikan anasti kuitenkin lopussa startannut Shaun oikein onnistuneella radalla ja melko mukavalla 4.52 m/s etenemällä radalla, jossa oli keinu, puomi ja a-estekin mentiin kahdesti.

Päivän ehdottomiin onnistumisiin luen kontaktit. Yhteensä neljätoista onnistumista kontaktiesteillä!

Myös koirien lihashuollon katson onnistuneeksi, sillä rauhoitin kisaviikon kokonaan levolle, hieronnalle ja rauhallisille lenkeille.


Hypyltä 12 keinulle 13 on muuten melko hasardi ohjauspaikka, jossa näkyi monta hieman vaarallista tilannetta, kun ohjaaja ei ehtinyt alta pois, vaan koira tuli putkesta ohjaajan jaloille.

Tällaisia paikkoja toki tulee isommissakin kisoissa ja ne pitäisi handlata, mutta ei näitä vaaranpaikkoja välttämättä tarvitsisi ratasuunnittelussa mukaan sen takia ottaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti