20 elokuuta 2013

Haltuun, haltuun!

Maanantain ryhmä treenasi hieman vauhdikkaampaa rataa, mikä saa aikaan valheellisen vauhdin hurman tunteen.

Lähdössä on syytä ottaa kello kauniiseen käteen ja ottaa aika kaikista variaatioista lähdöstä puomille saakka. Erot voivat olla isoja.

Putken 8 koira on lukinnut jo okserilta irrotessaan, joten huomio pitää kiinnittää ohjaajaan ajoissa jo ennen edeltävää estettä.

Kappikulma näyttää helpolta, mutta voi johtaa ohjaajan rynnimiseen -vauhti pois!

Muuri-hyppy kuviossa pitää muistaa, että koira on jo kerran mennyt muurin ja muistaa, että suunta on sama kuin aiemmin.

A-esteen jälkeisellä hypyllä koiraa kutsuu puomi, joten jälleen koiran huomio ohjaajaan ennen hyppyä.

Puomilla on hyvä treenata leieröintiä.

viimeiselle putkelle toimii takaa leikkaus todennäköisesti ihan yhtä hyvin kuin sokkarikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti