Ihan sitä raavaan miehen sydän läikähtää onnesta ajatellessa yhteistä taivalta tämän koiran kanssa!
03 lokakuuta 2017
Sir Preston 16 v.
Elämäni ensimmäinen sheltti, Preston (FI AVA Sunsweet Sky Walker) tänään 16 vuoden ikään.
Ihan sitä raavaan miehen sydän läikähtää onnesta ajatellessa yhteistä taivalta tämän koiran kanssa!
Ihan sitä raavaan miehen sydän läikähtää onnesta ajatellessa yhteistä taivalta tämän koiran kanssa!
01 lokakuuta 2017
Kolmonen korkattu ja kisaura tähän saakka

Agilityrata meni hylyn puolelle, kun koiran vauhti yllätti ohjaajan.
Tuohon virheeseen saakka radoilla oli ollut useampikin serpentiini ja koira oli tottunut paahtamaan ne täysillä -kunnes tulikin välistäveto.
Tuohon virheeseen saakka radoilla oli ollut useampikin serpentiini ja koira oli tottunut paahtamaan ne täysillä -kunnes tulikin välistäveto.
Täytyy olla hyvin tyytyväinen, koska koira kulki tosi hyvin ja isompi ongelmia ei ollut, tästä on siis hyvä jatkaa.
Sammy on nyt iältään 22 kuukautta, kilpaillut muutamaa päivää yli neljän kuukauden verran, startteja 36, joista kaikkiaan 10 nollaa.
Kesällä vietimme kahden kuukauden mittaisen kisatauon ja treenasimme kisauran alussa ilmenneet virheet kuntoon.
Kesällä vietimme kahden kuukauden mittaisen kisatauon ja treenasimme kisauran alussa ilmenneet virheet kuntoon.
30 syyskuuta 2017
Sammy kolmosluokkaan.
Sammyn sokka irtosi lauantaina Kuopiossa, kun päivän ensimmäisellä tehtiin mediluokan ainoa nollarata. Radalla oli useampikin pelastus ja kalastus, mutta maaliin päästiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)