Viime aikoina on ollut väitettyjä haittavaikutustapauksia Bravecto -punkkikarkotteesta.
Joillakin karkote toimii, jotkut ovat ehkä saaneet oireita.
Meillä oli viiden tuuheaturkkisen koiran laumassa käytössä piparminttuöljy hyvin tuloksin. Piparminttuöljyllä ei ole tunnettuja haittavaikutuksia eikä sen haju ole niin vastenmielinen kuin joillakin muilla valmisteilla.
Eteerisen piparminttuöljyn ja kirkkaan alkoholin seoksesta valmistetaan ensin varastoliuos suhteessa 1:9. Varastoliuos säilyy pilaantumatta vuosia.
Varastoliuoksesta valmistetaan käyttöliuos veteen suhteessa 1:9 (1 osa liuosta, 9 osaa vettä). Käyttölius ei säily niin pitkään kuin varastoliuos.
Liuos on helppo levittää koiran turkkiin suihkepullolla. Ravista ennen käyttöä.
25 huhtikuuta 2017
21 huhtikuuta 2017
Ratamestarikouluttajan oikeudet myönnetty
Viime viikolla sain Agilityliitolta postia, jossa luki: "Sinulle on myönnetty ratamestarikurssin vetäjän oikeudet määräajaksi. Oikeudet ovat voimassa 3 vuotta, eli vuoden 2020 loppuun saakka."
Valmentajan tutukinnon myötä minulla on ennestään ollut koetoimitsijan perus- ja jatkokurssin sekä valmentajakurssin kouluttajan oikeudet ja viime vuonna Agilityliiton koulutustoimikunta myönsi minulle oikeuden kouluttaa myös koetoimitsijan lajiosan (agility) kursseja.
Aika näyttää, onko näille oikeuksille käyttöä, seurojen vakuuttaminen koulutustoiminnan hyödyllisyydestä on panostus seuran toiminnan jatkuvuudelle, mutta tämä käännytystyö vaatii ponnisteluja.

23 maaliskuuta 2017
Aamu auringolla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)