01 kesäkuuta 2015
Agilityvalmennus Hammaslahdessa ti 16.6.2015 alk klo 18.00
Tokon avohyppy
Yksi vaikeimmin hahmotettavista tarvikkeista koiraharrastuksessa on uusien tokosääntöjen mukainen tokon avohyppy.
Haastavan rakenteesta tekee se, että agilityn hyppyesteen kaltainen rima roikkuu kannattimillaan, joita ei sivusuunnassa tue mikään. Hypyssä ei siis sallita siivekkeitä.
Pystytolppien tulisi siis seistä pystysuorassa ja samalla pitää rimaa kannattimellaan niin, että se ei putoa itsekseen, mutta on kuitenkin helposti irtoava koiran osuessa siihen.
Pystytolppia voi yhdistää alatuki, mutta sen on oltava hyvin matalalla, joten se ei juuri pysty tukemaan tolppia.
Läksin liikkeelle melko monimutkaisesta konstruktiosta ja totesin sitten, että rakenteessa on liikaa liikkuvia osia ja siitä huolimatta -tai ehkä juuri sen takia- hyppy oli hutera, eikä se seissyt edes suorassa.
Sen jälkeen suurin piirtein silvoin kiukuspäissäni rälläkällä prototyypin kappaleiksi ja aloitin aivan alusta.
Rakenne on 15x15 neliöputkea, hyvin kevyt rakenne siis. Seuraava malli tulee olemaan tukevammasta tavarasta, jotta esteen vakaus paranisi. Hyvä noinkin, mutta tuossa voi olla riskinä esteen kaatuminen koiran osuessa rimaan -vaikka kaatuu se raskaskin este kunnon osumasta.
Rakenne osoittautui erittäin toimivaksi. Taas tuli todistettua että KISS -menetelmä toimii. Alatuki on irrotettava, joten esteen saa mahtumaan pienempäänkin tilaan.
Kuvassa este pohjamaalissaan, 50 mm PVC -rima varmaan tulee myös vaihtamaan väriä, joku keksii kuitenkin, että harmaa väri ei erotu kivituhkasta.
Edit: kehikon maalauksen ja riman teippauksen jälkeen lopputulos on tuollainen.
Maali on Normadur HS65 uretaaniepoksi.

Kontaktin väri vaihdettu
Puomin maali oli hieman haalistunut, joten päätin maalata sen uudelleen. Olin myös havaitsevinani, että yhdellä koiralla aikaisempi sinine väri aiheutti ongelmia kontaktille osumiseen.
Oli mielenkiintoista huomata, että eilen testatessani kisanomaisessa suorituksessa toisen koiran kontaktisuoritus aluksi selkeästi poikkesi totutusta. Parin suorituskerran jälkeen suoritus palasi takaisin normaaliksi. Taas tuli todistettua, että kannattaa treenata kaikenlaisilla ja kaikenvärisillä esteillä.
Pitää alkaa suunnitella vaihdettavaa kontaktiosaa puomille.
Kontaktin maali on Normadur HS65 uretaaniepoksia, aiemmasta poiketen ruiskutin pintaan ohuen kerroksen uretaanilakkaa, koska Normadurilla on hieman heikko UV-kestävyys -pysyy väri kirkkaana pidempään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)