13 heinäkuuta 2014

Uusi kisakelpoinen keinu

Melko monta keinua on tullut agilityurani aikana valmistettua, mutta nyt alkoivat palaset loksahdella paikoilleen ratkaisujen suhteen.
Keinun jalkaosan valmistin ensin, ainoa oikea materiaali siihen on teräs, jolloin siitä saadaan riittävän painava ja tukeva.
Lappeen päällys on 6.5 mm filmivaneria, joka toimii hyvänä alustana kumirouhepinnoitteelle. 
Lappeen sivut ovat 20x40 mm alumiiniputkea ja 10 mm vaneria, jotka on liimattu yhteen pitkältä sivultaan. Alumiiniprofiili tuo rakenteeseen riittävää jäykkyyttä ja vaneri absorboi maahan osuvissa iskuissa aiheutuvia värähtelyjä.
Jalustassa on 160x40 ns kovapyörät, joitten sokalla tapahtuva lukitus käyttöasentoon ei ole vielä aivan sellainen, kuin olisin halunnut: eilen toteutin erääseen toiseen jalustaan paremman systeemin jonka aion soveltaa myös tähän, hieman paremmaksi modifioituna tietysti.  Otan sitten hieman yksityiskohtaisempia kuvia.

Koirien mielestä kumirouhe pinnoite tuntuu ainakin ahteriin oikein mukavalle.

Kumirouhepinnan kiinnipysymisen varmistin maalaamalla pinnan Normadur 65 HS 2-komponentti uretaanimaalilla.

Samalla maalasin uudelleen myös a-esteen kumirouhepinnan. Tuollaiseen epätasaiseen pintaan saa menemään tuhottoman paljon maalia, mutta tuollainen työkonemaali on halvempaa kuin rautakaupan alkydimaali ja tarttuvuus on huomattavasti parempi.

Rouhepinnan maalaus vaatii ehdottomasti ruiskun.

03 heinäkuuta 2014

Agilitykoulutus Hammaslahden kentällä tiistaina 15.7.2014

Agilitykoulutus Hammaslahden kentällä tiistaina 15.7.2014. Kouluttajana Jari Lukkarinen.
Kaksi ryhmää (18-20, 20-22).
Max 5 koiraa /ryhmä, noin 20 minuuttia treeniä per koirakko.
Taso räätälöidään koirakon osaamisen mukaan.
Kenttä 20x35 m hiekkapohjalla, viralliset esteet.
Treenin hinta 15€.
Ilmoittautumiset, tiedustelut, toiveet ja kyselyt: jari.lukkarinen@gmail.com

02 heinäkuuta 2014

Keskiviikon treenin ratapiirros

Keskiviikon treeni omalla kentällä näyttää tältä.
Mustat numerot ovat ykkösluokan tasoa ja valkeat kolmosen.

Päivän tavoite oli mm. antaa ohjaajille vieroitushoitoa epäloogisen vastakkaisen käden käyttämiseen koiran ohjaamisessa radalla.
On olemassa myös looginen vastakkainen käsi, Se on se, joka ehdollistetaan koiralle vetolelulla ja se on kiinni vartalossa vetämässä koiraa kohti ohjaajaa.

01 heinäkuuta 2014

Rouheprojekti: keinu ja a-este

KAgilitylta tilatut aineet saapuivat tontille ja hienoisella tohinalla sain päällystettyä niin keinun kuin a-esteenkin.
Näistä oma projektikertomuksensa estekunnostus- välilehdellä.

http://kagility.edicypages.com/en