Olin valmistanut mini-medipöydän jo varmaan viisi vuotta sitten, mutta maksipöytä puuttui.
Sopiva projekti juhannuspäivän illaksi.
Sääntöjen mukaan maksipöytä on 60 cm korkea ja sivun mitta on 90-120 cm.
Kannen valmistan 90x90 cm 6.5 mm koivuvanerista. Filmivaneri puolustaisi paikkaansa kestävyyden puolesta, mutta normaali vaneri on helpompi pintakäsitellä. Jalat ovat 45x45 kyllästettyä puutavaraa, samoin pöydän tukirakenteet (pöytälevyn alareunaa kiertävät puut).

Jalkojen yläpäähän leikkelen viimekesäisestä muuriprojektista ylijääneestä, 20 cm leveästä vanerista kuvan esittämät kulmapalat.

Liitoksissa ei kannata säästellä kosteudenkestävää puuliimaa. Liima sekä vahvistaa liitoksia mekaanisesti, että myös sulkee liitoksen hiipivältä kosteudelta.
Levyt ruuvaan kiinni 3x30 rosteriruuveilla.
Sekä liiman laadusta että ruuveista voi toki säästää käyttämällä normaalia puuliimaa ja kuumasinkittyjä/keltapassivoituja ruuveja, mutta näinkin pienessä materiaalimäärässä säästäminen ei kannata.

Pöytälevyn alle teen ristikon, joka tukee pöytälevyä ja vahvistaa rakennetta.
Liukujiirisahan syvyysrajoittimella on helppo tehdä upotukset ristikkoa varten sahaamalla ensin ääriviivat ja sen jälkeen usealla useammalla ohuella viillolla siivutetaan poistettava materiaali.
Pöydän rakenne on siroudestaan huolimatta hyvin tukeva.
Lopuksi kulmat hiotaan, jotta esteestä tulisi turvallinen ja näin pitkälti vältetään myös puun lohkeaminen.
Ruuvien kolot pakkeloidaan ja pintaan ruiskutetaan punamullan värinen, pohjusteella ohennettu petrooliöljymaali. Tuota kestävämpää pintakäsittelyä ei käsittelemättömälle puulle juuri ole,
Myöhemmin, kun öljymaali on kuivunut ja imeytynyt vaneriin, pöytälevy maalataan alkydimaalilla (Miranol) ja hiekoitetaan 0.6-0.8 mm kvartsihiekalla.

![]() |
Uusi maksipöytä kelpaa medillekin |
Vaihtoehtoisesti voi käyttää taloussiivilää.
Kun pinta on kuivunut, ruiskutan vielä ohuen kerroksen päälle, jolloin viimeisetkin muruset sitoutuvat pintaan. Sivellintä en enää tuossa vaiheessa suosittele, koska pintaa on vaikea saada siveltyä siistiksi ja laikuttomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti