24 huhtikuuta 2013

Kieputuksia, takaakiertoja, saksalaisia, sokkareita


Treeniryhmällä alkaa sadella kisoista tuloksia tai ainakin kisakuume on monella noussut hellelukemiin, joten pitää hieman lisätä kisanomaista treeniä pyrkien yhtenäisiin ja ehjiin suorituksiin.

Tällainen pitkä rata mahdollisimman monipuolisilla esteillä olisi huomattavasti helpompi toteuttaa isommalla kentällä, mutta sopihan se hyvin tuohonkin tilaan. 

15 huhtikuuta 2013

Sama rata, eri numerot

8.4.2012 kolmosen tason ryhmäni haasteeksi heitin kilpailunomaisen radan, saman jonka edellisenä lauantaina mölli-1-2 tason koirakotkin olivat selvittäneet omassa treenissään mainiosti.

Isompia ongelmia ei ilmennyt, mutta uusia ohjausvaihtoehtoja sain tarjottua niille, jotka eivät heti nähneet metsää puilta.






Tällainen melko simppeli perusohjausrata saa ohjaajan ehkä tuudittautumaan turvallisuuden tunteeseen, kuten ehkä huolimattomaan ohjaukseen, ryntäilyyn ja tinkimiseen linjauksissa.


Sen jälkeen lisäsin hieman haastetta ja vaihdoin kaikkien hyppyjen ja putkien suoritussuunnat vastakkaiseksi.

Näin kisakaudella, on hyvä treenata ratoja, jotka sylkäistään ohjaajan eteen ilman valmistautumista ja lyhyellä tutustumisajalla.

Kehittää radanlukutaitoa ja opettaa mm. sen, että kannattaa pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa, jonka on rataan tutustumisessaan itselleen laatinut.

05 huhtikuuta 2013

Pohjanmaalainen huonekalukauppias

Meillä kävi pääsiäiskisoissa pohjanmaalainen huonekalukauppias tarjoamassa hyllyjä.
Osalle kelpasi, kaikille ei.

03 huhtikuuta 2013

Ratapiirroksia päivitetty

Vuoden mittainen rupeama (kaksi kautta) tämän nykyisen treeniryhmän kanssa tuli juuri täyteen ja on aika aloittaa uusi kausi. Hieman paremmin pääsee ehkä hiomaan kuvioita, kun oma kenttä sulaa ja voi tuoda näin oppinsa ryhmällekin.