Puomin kontaktin koulutussuunnitelma

Yleistä



Koulutussuunnitelma perustuu 2009 Suomen Eläinoppimiskeskuksen oppimispsykologian perusteet -kurssin harjoitustyöhön:

https://dognet.fi/agi/box/

© TÄMÄN DOKUMENTIN KAUPALLINEN KÄYTTÖ SEKÄ KÄYTTÖ KURSSIMATERIAALINA ON ILMAN LUPAA KIELLETTY.

Boksin kouluttaminen a-esteen kontaktisuorituksen avuksi oli omakohtaisesti erittäin onnistunut ja antoisa projekti, jonka tavoitteiden katson saavutetun sataprosenttisesti.

Olen suunnitelman laatimisen jälkeen (kevättalvi 2009) treenannut ja kilpaillut neljällä omalla koirallamme käyttäen tällä menetelmällä opetettua kontaktisuoritusta ja onnistumisprosentti sekä harjoituksissa että kilpailuissa on ollut hyvin korkea.

Useammassakaan sadassa virallisen kilpailun suorituksessa on tullut reilusti alle viisi virhepisteeseen johtanutta suoritusta. Tämän lisäksi suoritus on spontaani ja nopea.

Kyseessä on puhdas juoksukontakti (a-frame running contact).

Kolmelle vanhemmalle koiralle opetin tekniikan ns. vanhasta pois opettaen ja nuorimmalle suoraan ensimmäisenä kontaktin suoritustapana. Merkittävää eroa en koulutuksen vaatimassa määrässä huomannut, tosin oman kokemukseni karttuessa pystyin tehokkaammin käyttämään oppimiani metodeja.

Puomin suoritukseen en ole tätä menetelmää vielä juuri kuullut sovellettavan. Olen kyllä nähnyt monessakin paikassa puomin 30x90 cm kokoiselle kontaktialueelle sijoitettavia laatikoita vs. a-esteen noin 80x80 cm laatikko, mutta puomin suoritus on kuitenkin jonkin verran a-esteestä poikkeava, joten päätin hieman jalostaa tekniikkaa pidemmälle.

Miksi?

Agility on vuosien mittaan hyvin nopeaan tahtiin muuttunut hektisemmäksi ja huipulla kilpailevalle pienikin saavutettu sadasosasekunneissa mitattava aikaero kilpailijoihin on tärkeä.

Enää ei riitä, että koira osaa tehdä täydellisen 2on2off -kontaktisuorituksen, josta se vapautetaan, vaan suorituksen pitää olla spontaani, jotta aikaa ei kuluisi ohjaamiseen ja käskyttämiseen ja lisäksi ohjaaja pystyy vapaammin etenemään radalla koiran suorittaessa kontaktia itsenäisesti.

A-esteen pysäytyskontaktin merkittävä haitta hitauden lisäksi on se, että jyrkä rampin laskeutuminen vauhdilla koettelee koiran tuki- ja liikuntaelimiä. Eritoten pysäytykset vauhdista ovat erittäin rasittavia. Puomilla rasitukset ovat kuitenkin merkittävasti pienemmät.

Välineet


- kuvan mukainen laatikko (boksi), jonka korkeus on edestä ja takaa noin 5 cm ja jonka leveyttä voi säätää 30 noin 60 senttimetriin. Syvyys on puomin kontaktialueen mitta, eli 90 cm.
- naksutin (sekundaarivahviste) ja makupaloja (primaarivahviste), makupalakuppeja sekä lelu.
- kouluttajalle tuoli

Tavoite

Koulutussuunnitelman tavoite, opettaa koira:
1. koskettamaan boksia kaikilla neljälla tassullaan, kun boxi on maassa
2. juoksemaan boksiin/ruutuun ja saman tien pois.

Seuraavassa vaiheessa koulutusta jatketaan liittämällä hyppymatriisi, joka kuvaa koiran loikkaa kontaktiesteellä. Sen jälkeen boxi siirretään matalalle kontaktiesteelle. Esteen korkeutta nostetaan vähitellen 120 cm:iin.

ABC -analyysi


A = Antecedents (toimintaa edeltävä ärsyke)
Toiminnan laukaiseva ärsyke on uuden ja oudon esineen (boksi) ilmestyminen neutraaliin ja häiriöttömään ympäristöön (esim. olohuone). Tällöin koiran mielenkiinnon kohde on varsin ilmeinen. Aluksi, koira palkataan jo mielenkiinnon osoittamisesta kohdetta kohti.

B = Behaviour (käytös, toiminta)
Haluttu toiminto tai käyttäytyminen on koiran koskeminen ruutuun kaikilla neljällä tassullaan ja tämän kautta vauhdissa loikkaaminen ruutuun ja spontaani loikkaaminen pois.

C = Consequences (käytöksen seuraus)
Kun koira on poistunut boksista, tämä tulisi tapahtua suorassa linjassa lähestymisen kanssa, seuraava suoritettava este agilityradalla on yleensä etenemissuunnassa. Koiran tulee fokusoida eteenpäin.
Koiraa palkataan liikkeestä, joka ei kohdistu ohjaajaan tai joka spontaanisti tai esim. lelun houkuttelemalla suuntautuu eteenpäin.

Kriteerit

- ideaalisuoritus: neljä tassua boxissa
- palkataan laatikkoon menosta ja sieltä pois tulosta
- poistuttaessa boksista ei anneta vapautuskäskyä, koska vapautusta edellyttää pysähdys jota emme halua.
- koira ei saa seurata ohjaajaa (ohjaaja ei esim. kaivele taskustaan makupaloja), vaan kaikki huomio on kiinnitettävä targettiin. Ohjaajan on aivan alussa pysyttävä mahdollisimman paikallaan.

Menetelmä


- shaping

Säätämällä boksin leveyttä kapeammalle koulutuksen edetessä kriteeriä nostetaan vaiheittain ja tarvittaessa voidaan palata harjoituksessa takaisinpäin ja helpottaa suoritusta leventämällä boksia. Leveällä boksilla kohotetaan alkuvaiheen harjoituksessa koiran suorituksen itseluottamusta.

Oikeita toistoja ei käytännössä missään vaiheessa voi tehdä liikaa, muistaen kuitenkin, että koiran vire säilyy. Mitä huolellisemmin vaiheen "ground work" tekee, sen helpompi tekniikka on viedä oikealle esteelle.
Harjoitus on hyvä lopettaa silloin, kun koira alkaa selkeästi innostua treenaamisesta.

Harjoituksessa kannattaa pitää taukoja ja vaihtaa boksin paikkaa ja tehdä välillä jotain muuta kuin itse harjoitusta. Parhaiten koira oppii levossa, jolloin se prosessoi oppimaansa. 

Boksi on aluksi noin 60 cm leveä ja kapeimmillaan 30 cm, kontaktiesteen leveys.


- Istutaan tuolissa lähellä boksia, noin metrin päässä ja palkataan koira kaikesta aktiviteetista, johon ei liity koiran ohjaajaa tuijottaminen.
Kun koira vilkaiseekin boksia kohti, klikataan ja palkataan koira heittämällä makupala boksiin. Makupalaa ei tarjota kädestä, koska ohjaajan pitää tässä vaiheessa olla "näkymätön".
- Ohjaaja ei ole tässä tapauksessa "arvo" (value) vaan boksi.

- Kriteeriä nostetaan siten, että aluksi palkataan, kun vain yksi tassu koskee boksiin, sitten vain kun kolme ja lopulta vain kun neljä tassua on boksissa.
Kun koira seisoo boksissa neljällä tassulla palkataan ja toistetaan niin kauan kuin 90% varmuus on tavoitettu.

- Tämän jälkeen pidetään tauko ja vaihdetaan paikkaa, eli siirretaan laatikkoa toiseen kohtaan ja vaihdetaan ohjaajan puolta boksiin nähden.
- Heitetään makupala boksista poispäin ja palkataan koira poistumisesta. Myöhemmin voi käyttää lelua koiran saamiseksi ulos boksista. Verbaalista vapautuskäskyä ei käytetä, vaan poistumisen tulee tapahtua spontaanisti.

- Mikäli käytetään lelua, tulee se heittää poispäin ohjaajasta, eikä ohjaajan puolelle, koska koira ei saa mieltää, että ohjaaja on jollakin tavalla palkka tai vahvisteen lähde.
- Poistumisen tulisi tapahtua kohtisuoraan, ei kääntyen. Lelu on tässä hyvä ohjaava työkalu. Itse olen käyttänyt jonkun metrin boksin edessä sijaitsevaa makupalakuppia, jolloin ohjaajan oma merkitys palkan lähteenä minimoituu.
- Jos koira tarjoaa kääntymistä boksissa ohjaajaa kohti, varotaan palkaamasta siitä (klikataan aiemmin tai vaihdetaan paikkaa)
- Paikkaa kannattaa vaihtaa boksin puolelta toiselle tasapuolisesti.

- Koira tajuaa nopeasti, että boksiin menemisestä ja sieltä lähtemisestä saa palkan sen sijaan, että palkka "tulee ohjaajalta"
- Älä anna koiran nähdä, kun kaivelet taskujasi makupalaa etsien
- Boksilla pitää olla "arvoa", eli se on tärkeintä, mitä siinä paikalla sillä hetkellä on, minimoidaan siis häiriöt
- Jos koira koskee boksin reunoja, otetaan koira ulos ja kutsutaan koira sivulle ja aloitetaan uudelleen.
- Kun boksista poistumista on toistettu 90% varmuudella (kymmenestä toistosta yhdeksän onnistuu), pidetään tauko ja ohjaaja vaihtaa toiselle puolelle.
- Vaihtoehto: jos koira ei ole kovin perso makupaloille, ohjaaja voi seista boksin ulkopuolella kulmissa, vaihdellen paikkaa ja tarjoten palkkaa (heittämällä) lähempää.

Sen jälkeen pitäisi saada koira hyppäämään boksiin ja sieltä pois, palkataan boksissa ja boksista poistumisesta. Koira voidaan komentaa sivulle, antaa vapautuskäsky ja koiran pitäisi hakea boksi "loikalla" ja hypätä samoin tein ulos, mikä palkataan heittämällä lelu niin, että koiran etenemislinja säilyy.
Nostetaan tarvittaessa boksia ylöspäin, jos koira koskee reunoihin.

On tärkeää, että koiralla ja ohjaajalla on sama rintamasuunta (etenemissuunta), koska ohjaajan olkapäälinja pitkälti määrää koiran liikesuunnan.

Kun koira osaa spontaanisti loikata boksiin ja sieltä pois, voi suoritteeseen lisätä vihje (käsky), jolla koira koskettaa boksia ja myöhemmässä vaiheessa radalla kontaktilla olevaa boksia.

Jos koiralla on oppimishistoriaa, ts. on aiemmin käytetty kontaktikäsky, tulisi uuden käskyn olla eri kuin vanha, koska vanhaan käskyyn liittyy tietty toiminto, jota emme välttämättä halua koiran suorittavan (alempana kohdassa ärsykekontrolli).

Ohjaajan tulee vaihdella paikkaa niin, että hän on vuorotellen koiran takana sivulla, sivulla ja edessä sivulla. Myöhemmin lisätään ohjaajan liike.

Ärsykekontrolli

Koiran tunteman vihjeen (käsky, jolla koira hyppää boksiin ja sieltä pois) voi kouluttaa ärsykekontrolliin. Ollakseen ärsykekontrollissa, vihjeen on täytettävä neljä sääntöä:
- Liike tapahtuu annettaessa vihje
- Liikettä ei tapahdu, jos vihjettä ei esitetä
- Liikettä ei tapahdu, kun esitetään aiemmin opittu kontaktikäsky
- Liikettä ei tapahdu, kun esitetään tuntematon vihje

Häiriöt

Alkuharjoittelu tulisi suorittaa hyvin häiriöttömässä ympäristössä, jotta koiralla olisi vain yksi ja ainoa kiinnostuksen kohde ja että se keskittyisi täsmälleen siihen, mihin on tarkoitus, eli boksiin. Samalla ohjaajan tulisi olla hyvin "näkymätön", hajuton ja mauton, jotta koiran huomio ei liikaa kohdistuisi ohjaajaan.

Koska koiran huomio yleensä ottaen kohdistuu ohjaajaan, on tärkeää, että ohjaaja valitsee paikan boksin sivulta niin, että koiralle ei tule kiusausta etsiä katseellaan ohjaajaa. Jos esim seisomme koiran takavasemmalla ja koira ei osaa irrottaa katsettaan ohjaajasta, meidän tulee helpottaa tilannetta ja siirtyä etuvasemmalle.

Muita spontaaneja häiriöitä ei harjoittelun alkuvaiheessa ole syytä lisätä.

Ongelmanratkaisu


- Jos koira ei koske ruutua kaikilla neljällä tassullaan, palkkaa koiraa riittävästi, kun koira seisoo boksissa
- Jos koira ei loikkaa boksiin, nosta boksin reunoja
- Koira ei irtoa boksista suoraan eteen, vaihda paikkaa. Älä palkkaa jos koira tulee sinua kohti
- Jos koira ei fokusoi boksia, siirry boksin taakse/sivulle, niin ettei koira näe sinua.

Häivyttäminen


- naksun ja makupalan häivyttäminen voi tapahtua, kun koira osaa loikata vauhdissa boksiin ja sieltä pois. Tällöin voidaan ottaa käyttöön lelu, joka heitetään menosuuntaan.
- boksin häivyttäminen tapahtuu vasta, kun koulutus on varsinaisen esteen kontaktipinnalla ja suoritus on varma. Tähän voi kulua aikaa. Harjoituksen edetessä voi joutua tukeutumaan menetelmiin, jossa koiran vanha oppima pyrkii pintaan, ts. koira tarjoaa esim. 2on2offia, jolloin joudutaan turvautumaan esim. Rachel Sandersin videolla esitettyä metodia vanhan tekniikan pois opettamiseen. A-esteen opetuksessa en kuitenkaan yhdelläkään koiralla joutunut tähän turvautumaan. 


Harjoittelu

Aivan ensimmäisestä sisäharjoitteluvaiheesta ei ole videomateriaalia, koska harjoitus etenee pitkälti a-esteen kontaktin koulutusta vastaavalla tavalla. Ennen seuraavaksi esitettyä vaihetta on sisällä siis treenattu boksin hakemista eri suunnista ja varsin nopeasti siirrytty lineaariseen etenemiseen käyttäen apuna makupalakuppia. 
Aluksi boksin leveys on ollut 60 cm, josta leveyttä on vaiheittain (kriteeriä nostaen) kavennettu.



Harjoittelu jatkuu

Tätä kirjoittaessani, 11.12.2013 olen treenannut viimeisintä vaihetta noin kuukauden, ja analysoin mahdollisia ongelmapaikkoja, minkä takia joutuisin palaamaan takaisin oppimispolkua.
Sen vuoksi tämä koulutussuunnitelman kirjallinen osio ei ole ole edennyt tämän pidemmälle ja toisekseen, kotipaikkakunnallani on pakkasta ja lunta toista kymmentä senttiä, mikä ei ainakaan helpota harjoittelua.

Hallilla on toki käyty ja testattu tekniikkaa erilaisilla puomeilla ja nyt halliolosuhteissa on se hyvä puoli, että siellä on myös häiriöitä, joita myöhemmässä vaiheessa tulee ehdottomasti lisätä harjoitteluun.

Hyppymatriisi

Harjoittelun ehkä vaikein vaihe on määritellä seuraavaa vaihetta varten hyppymatriisin dimensiot. Analysoituani videolta hidastettuna koirani askellusta puomilla, päätin asettaa aitaesteistä koostuvan matriisin rimat 1.2 metrin etäisyydelle toisistaan, mnkä mitan myös käytännön harjoittelu vahvisti oikeaksi sopivaksi.

Tätä vaihetta treenataan takaisinpäin ketjuttaen niin, että jokaisesta hyppyvälistä tulee kymmenen onnistunutta toistoa, sekä hyppymatriisin vasemmalta että oikealta puolelta.
Kuten voi arvata, tällä menetelmällä toistoja tulee erittäin paljon yhdelle treenikerralle, joten harjoitus kannattaa paloitella osiin, jotta koiran motivaatio säilyy.

Tämä on myös ohjaajalle tämän tekniikan ehkä puuduttavin osa, koska koiran osaaminen selkeästi jo näkyy ja ohjaajan tekisi mieli edetä seuraavaan vaiheeseen, mutta pohjatyön merkitystä ei voi liikaa korostaa: jos tämänkin vaiheen saa ns. automaatiotasolle, on jatkossa helpompi edetä "syventävään oppimiseen", koska harjoiteltaessa oikealla esteellä vastaan tulee oppimishistoria ja vanhan, jo opitun puomin suoritustekniikan häivyttämiseen liittyvät ongelmat, joihin hyvä pohjatyö boksilla auttaa.

Äksiisi 

Automaatiotasolle viemisestä käytän itse mielelläni sanaa "äksiisi", jota siviilimaailmassa harvemmin käytetään, mutta militääripuolella paljonkin.

Itsekin tuolla militääripuolella melko pitkään aikaa viettäneenä jo alokkaana meille selitettiin äksiisin merkitys, mutta runsaitten ja puuduttavienkin toistojen merkitys jäi koulutettavana hämäräksi. Vasta itse sotilasjoukkojen kouluttajan opit saaneena ja myöhemmässä vaiheessa varsinkin koiria kouluttaneena ja oppimispsykologiaa opiskelleena olen äksiisin merkityksen paremmin sisäistänyt.

Amerikkalainen kouluttaja Susan Salo käyttää automaatiotasolle viemisestä termiä "muscle memory", mutta kun olen termin suomalaista käännöstä "lihasmuisti" väärässä paikassa käyttänyt ja minulle on naureskellen vähätelty: "ei sellaista olekaan", joten käytän mieluummin kiertoilmaisuja "äksiisi" tai "automaatiotaso" "selkärangan jatke" tai "selkäydin".




Matala puomi


Maahan laskettuun puomiin on turvallista siirtyä, kun hyppymatriisilla on tehty "tarpeeksi" toistoja. Mistä sitten tietää, mikä on tarpeeksi, on vaikea määritellä, koska seuraava vaihe eli kriteerin nosto aina yleensä määrittelee sen, onko pohjatyötä tehty tarpeeksi. Mikäli seuraava vaihe etenee ongelmitta, pohjatyö on tehty huolella ja mikäli ongelmia ilmenee, on koulutuksessa palattava takaisin päin harjoittelemaan lisää.

Oman puomin sai sen rakenteen vuoksi laskettua vaon noin 40 cm:iin, mutta käytännössä se tuntui olevan rittävä: koira ei enää mieltänyt kyseessä olevan oikea puomi, vaan käsitti sen tavallaan kuin uudeksi esteeksi, jolloin vanha suoritusrutiini oli helppo rikkoa. Juuri tämän takia uuden tekniikan opettelussa on syytä aloittaa maan tasolta ja useiden vaiheiden kautta siirtyä käyttämään täysimittaista estettä.

Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä muistaa myös se, että koiran lihasmuisti oppii toistojen kautta esteiden dimensiot, minkä vuoksi esim. rengasta treenatessa kannattaa renkaan korkeus nostaa varsin pian säkäkorkeutta vastaavalle tasolle, kun koira teknisesti osaa hypätä renkaan läpi.

Puomilla ketjutan taaksepäin siten, että aloitan alastulorampin puolesta välistä ja koiralla on targetti suoraan edessä, johon fokusoimalla koira saa palkan. Palkkaus suoritetaan käyttämällä ehdollista vahvistetta, eli koiran huomion kiinnittyminen (katseen kääntäminen) kohti puomin edessä olevaa makupalaa tuottaa klikkauksen. Tässä vaiheessä voidaan "hetsata" ja nostaa koiran viretilaa (kierroksia) hokemalla esim. "Missä makupala".

Hetsaamista on hyvä treenata myös muualla, itse teen sitä koiran ruokailun yhteydessä: laitan koirat odottamaan ruokaa sillä aikaa kun annostelen sen ja kun ruokakupit on asetettu kaikkien neljän koiramme eteen järjestykseen, hetsaan hokemalla "Missä makupala" ja kun koirien fokus on kohden ruokakuppia, vapautan "okei" käskyllä. Nykyään koirat eivät paljoa nirsoile ruokakupillakaan.

Toistoja tehdään aiemmin opitun mukaan samalla tavalla, eli kymmenesta suorituksesta yhdeksän onnistunutta, niin kriteeriä voidaan nostaa ja siirtyä ketjutuksessa eteenpäin (tässä tapauksessa siis taaksepäin). Muistetaan harjoitella puomin molemmin puolin ja on hyvä, jos puomin paikkaa voi vaihtaa ja siirtää boksi toiselle alastulorampille.

Harjoittelun tässä vaiheessa minulla ei ollut enää tarvetta leventää boksia, mikä oli merkki siitä, että edelliten vaiheiden työ oli tehty huolella. Mikäli koira alkaa loikkia laatikon yli tai sivulle, on syytä palata takaisin edelliseen vaiheeseen, eli hyppymatriisiin asti.

Kun harjoittelu on esennyt siihen saakka, että puomin koko pituus on käytössä, voidaan varovasti kokeilla suorittaa puomia vastakkaiseen suuntaan, ts. alastulokontaktilla ei ole boksia. Mikäli koira on vienyt kontaktin suorituksen automaatiotasolle, pitäisi tässä vaiheessa häivytetty kontaktikin onnistua. Yleensä tämä edellyttää kuitenkin lukuisia toistoja kokopitkällä puomilla suuntaan, jossa boksi on alastulossa.

Itse olen tehnyt alimmalla korkeudella eniten toistoja sen vuoksi, että koira on siinä nimenomaisesti unohtanut vanhan oppimansa ja kun teen paljon toistoja uudella "alustalla" on uusi tekniikka helpompi vidä korkeammalle esteelle. Nopeuden nosto ja häirioitten lisääminen on syytä lisätä tähän vaiheeseen.
En ole vielä tässä vaiheessa lisännyt ohjaustekniikoita suoritettavaksi ennen ja jälkeen puomia, vaan keskittynyt pelkän mekaanisen suorituksen äkseeraukseen.

Boksin häivyttämiseen en ole erityisesti kiinnittänyt huomiota, sillä suoritettaessa puomia molempiin suuntiin, toisella kontaktilla on boksi ja toisella ei, joten häivyttäminen tapahtuu näin vähitellen.




Täyskorkea puomi




Seuraavaksi kokeillaan täyskorkeaa puomia. Tässä vaiheessa yleensä koiran oppimishistoria tulee vastaan, kuten alla oleva hieman making of -tyyppinen video kertoo. Olisin toki voinut liittää tähän vain sen onnistuneen sekvenssin, mutta on mielestäni tärkeä tämän tekniikan(kin) opettelussa sisäistää se, mihin ongelmiin väistämättä jossakin vaiheessa törmätään.

Tällä videolla koira sekä loikkaa kontaktipinnan yli että myös pysähtyy sille 2on2ff -tyyppisesti, mitä käytöstä me emme tässä koulutuksessa halua.

Mitä huolellisemmin ground work -osuuden ja sitä seuraavat puolikorkeat osuudet tekee, sen helpompi on omaksua täyskorkean puomin suoritus tällä tekniikalla. 

Kun havaitsin, että koira tarjoaa vanhaa oppimaansa, aloin ketjuttaa tässäkin takaperin aloittaen alastulorampilta. Niitä toistoja tehdään runsaasti, mikä tarkoittaa sitä, että ketjutus ei etene ja kriteeriä ei nosteta, ennen kuin 90% varmuus on saavutettu. Toistot kannattaa jaksottaa eri päiville ja treenauspaikkaa vaihtaa (koirat ovat melko huonoja yleistämään). 


Täyskorkean puomin "äksiisi"





Tehdessäni toistoja täyskorkealla puomilla, olen sijoittanut makupalakupin kolmisen metriä esteen eteen, molempiin päihin puomia. Vain toisessa päässä on boksi.
Kun koira suorittaa boksittoman kontaktin oikein, tiedän, että minun ei tarvitse juuri sillä hetkellä palata takaisin koulutuksessa ja teen näin helpommaksi boksin häivyttämisen toiseltakin rampilta.

Kuten aikaisemmin on jo monta kertaa todettu, toistoja kannattaa tehdä jaksotellen eri päiville, eri paikassa, häiriöitä lisäten ym.

Olen myös sijoittanut u:n muotoisen putken molempiin päihin puomia ja palkkio tulee sitten jostakin sivulla olevan esteen takaa. Näin koira oppii paremmin sen, että tässäkin tekniikassa paras palkka heti ohjaajan jälkeen on seuraava suoritettava este.

Seuraava vaihe on sitten vaikeampien estekuvioiden lisääminen ja ohjaustekniikat. Moni kokee oman ehtimisensä ehkä suurimmaksi haasteeksi puomin juoksukontaktilla ja siksi opettavat koiralle myös pysäytyskontaktin. Näitten erottelu kiivaassa kisatilanteessa on sitten oma tarinansa.
Itseni lähinnä sunnuntaiagilitaajaksi luokittelevana yritän pitää asiat yksinkertaisina itselleni.

Häivytystä 23.2.2012


Olen melko pitkään tehnyt kontaktiharjoittelua siten, että rampin toisessa päässä on boksi ja toisessa ei. Noin kerran viikossa olemme treenanneet shetlanninlammaskoira Shaun&Timmy kanssa seuramme hallilla vaihdellen eri kentillä puisella ja alumiinisella puomilla. Satunnaisesti on treenattu myös kokonaan ilman boksia, jolloin kyseessä on ollut korkeavireinen ratatreeni.

Tänään harjoiteltiin puomia taas ilman boksia ja samalla kokeiltiin "etätyöskentelyä". Puomin toisessa päässä on kontaktipinnan rajalla "stride regulator" (pumpperi) loikkaamisen eliminoimiseksi.
Ihan hyvässä mallissa häivytyksen suhteen, seuraavaksi olisi tarkoitus häivyttää etupalkka ja käyttää palkan sijaan suoritettavaa estettä, jolloin koira tajuaa, että vahvisteen ehtona on oikein suoritettu este.




keywords: dog agility dw dog walk dogwalk running contact 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti