23 maaliskuuta 2017

Aamu auringolla

20.3.2017 aurinko nousi kalenterin mukaan klo 06.01, mutta ei se tuon enempää jaksanut taivaanrannan yläpuolelle nousta pilvien lomasta.

Timmy, Sammy, Wallace, Rhea, Preston

24 helmikuuta 2017

Sammyn hyppytekniikkaa 24.2.2017, perussarja

Huomista treeniä varten otimme hieman valmistavaa perussarjaa, jotta hyppäämiseen vaikuttavat lihakset ovat sitten kondiksessa.

18 helmikuuta 2017

Esla, hankijalakset ja eväät mukaan

Eslan Kickspark varusteltiin 56 mm liukujalaksilla. Voitelin jalakset parafiinilla ja asensin polkupyörän etukorin käyttäen Motonetin 35 mm pakoputkikiinnikkeitä.
Keittelin lähtiessä kahveet koriin ja suuntasin järven jäälle.

Moottorikelkan tuore ura olisi ollut kelpo väylä lykkiä, mutta hyvinhän tuo kelkka kantoi noin nilkkaan asti upottavassa hangessakin.

Maltan tuskin odottaa myöhemmin keväällä paremmin kantavia hankia ja eritoten hankiaisia, jotka ainakin viime vuonna kestivät pitkälle kevääseen.

07 helmikuuta 2017

Sammyn pujottelu 7.2.2017

Ohjureita on viskattu mäkeen ja haettu aloituksia, alkaa hiljalleen sujua itsenäinen pujottelu ja lopetukset alkavat siedättyä etupalkan houkutuksesta huolimatta.

Selkeästi huomaa, että koira osaa aloittaa pujottelun paremmin, kun tietyn vbärinen rima jaa koiran vasemmalle kyljelle (ei sattunut tähän videoon). Se ei haittaa, sillä sen pitääkin tottua mahdollisimman monenlaisiin pujotteluesteisiin.