26 huhtikuuta 2015

Agilityesteitä alumiinista


Siirryin esterakentamisessa uudelle tasolle ja kävin hakemassa Joensuun Rautavarastolta 24 metriä 100x20 alumiinista suorakaideputkea ja 4 m² millin alumiinipeltiä.
Palavanerista hain 24 metriä valmiiksi sahattua 12x50 mm koivuvanerisoiroa.

Viime kesänä valmistamaani alumiini-vanerikomposiittikeinuun olen ollut erittäin tyytyväinen. Vanerin valitsin alumiinin pariksi sen takia, että se hieman huokoisempana materiaalina vaimentaa hyvin jäykän alumiinin värähtelyjä, joita syntyy esim. keinun iskeytyessa maahan tai koiran juostessa puomin rampilla.

Alumiini on puuhun verrattuna monin verroin kalliimpaa, joten materiaalia ei juuri ole hukattavissa. Alumiinin hitsaukseen tarvittavia välineitäkään en toistaiseksi vielä omista, joten liitokset toteutetaan niiteillä, ruuveilla ja liimalla.

19 huhtikuuta 2015

Agilityvalmennus Hammaslahdessa keskiviikkona 6.5.2015


Alk klo 18.00.

18-20 sekä 20-22 ryhmässä molemmissa vielä kolme paikkaa vapaana.
Viisi koirakkoa per ryhmä,  noin 20 min treeniä per koirakko.

Harjoituksen taso räätälöidään koirakon osaamisen mukaan, noviiseista kilpaileviin.

Kentällä (ratasuunnittelun mukaan) käytössä kaikki esteet.

Kontaktiesteet pääasiassa kumirouhetta, koiraystävällinen keinu.

Tervetuloa kirmaamaan isolle ulkokentälle, kentän teholliset mitat 20x37 m.

Koutsina Suomen Agilityliiton valmentajakurssin opintojaan viimeistelevä Jari Lukkarinen.

Koulutuksen hinta 15€.

Ilmoittautumiset, tiedustelut ym. jari.lukkarinen ät gmail.com




17 huhtikuuta 2015

Valmentajakurssi ohi

Suomen Agilityliiton Valmentajakurssin 2014-15 neljäs lähijakso on myös minun osalta ohi ja nyt kotona turvallisesti.

Syyskuussa alkaneen kurssin tiimoilta on tullut ajettua kaikkiaan yli 4000 kilometriä, laadittua kymmeniä sivuja aanelosia raporttien, dokumenttien ja suunnitelmien muodossa.

"Hyvää ruokaa ja mukavia ihmisiä" -teemalla alkaneen kurssin tiimoilta on myös syöty melko pitkä pitopöydällinen evästä, joka on poltettu saatujen oppien mukaan joko lähijaksoilla tai kotitreeneissä.

Valtava määrä hankittua fyysistä ja henkistä pääomaa, jonka prosessointi kestää tovin.

Vielä loppuraportti ja se on sitten siinä.

09 huhtikuuta 2015

Rhean matalan a-esteen treenit

Rhea on edistynyt a-esteen treenissään todella mallikkaasti ja suorittaa estettä innokkaasti. Hyvän pohjatyön merkitys korostuu tässäkin harjoituksessa, ollaanhan tätä kokonaisuutta jauhettukin jo puolisen vuotta.
Tästä on hyvä jatkaa.