25 elokuuta 2019

Sammyn ja Cherryn puomin juoksarimittauksia

Hyvin vedetty, kuten tavataan sanoa, en olekaan aiemmin mitannut Sammylle noin nopeaa aikaa, varmuuden lisäksi myös vauhti on parantunut.
Cherryllä on ollt melko tiukka treenikausi, mutta siitä sekin kohentuu.
Hyvää työtä, trikit!



13 elokuuta 2019

Cherry 18kk ikään

Cherry (Haloilmiön Kaunotar) tänään puolentoista vuoden ikään.
Cherrystä on kasvanut oikein kiva harrastuskoita.
Välisynttäreiden kunniaksi otettiin hieman pujottelua.



11 elokuuta 2019

Kehikoton/kehyksetön, hajoava rengas

Muutama vuosi sitten hajoavat renkaat syrjäyttivät kiinteän täydellisesti ja viime vuodesta lähtien kehikoton rengas on yleistynyt nopeasti. Onhan se valtavan paljon turvallisempi, itsekin olen vältwellyt kehikollisen renkaan käyttöä aina, kun kehikoton on ollut saatavilla.
Aikani ideoitua rakensin sellaisen itselleni.
Runko on 5x40 terästä, pystyputket 32 mm terästä ja renkaan runko 18 mm vaneria, joka on pehmustettu putkieristeellä.Liitokset vahvoilla neodyymimagneeteilla.
Renkaasta tuli ihan toimiva, vaikka mitään tarviketta en erikseen tuohon kaupasta hakenutkaan.
Hyviä ideoita sain tuollaisen rakentamiseen, seuraava voisi sitten olla rosteriputkea, kuten alun perin haaveilin.


 


Kaaharikaksikon kuulumiset Ilon kautta"


Kaaharikaksikko Sammy&Cherry kävivät ottamassa lämmöt Joensuun paragilitykoulutuksessa, Heidi H-K:n kouluttamana.
Erityisen tyytyväinen olen Cherryn pujotteluun: helmikuussa vuoden vanhana aloitettiin ja tänäänkin meni useampi täysmittainen ilman apuja. Ei voi pahaa sanoa juoksupuomistakaan: ollaan hyvällä mallilla, kun kahden metrin päässä puomista oleva ruokapalkka jää poimimatta, koska seuraava este on koiralle parempi palkka!

Kisakalenteri on jo koirankorville plarattu.



Ilon kautta -agilitya