11 elokuuta 2019

Kaaharikaksikon kuulumiset Ilon kautta"


Kaaharikaksikko Sammy&Cherry kävivät ottamassa lämmöt Joensuun paragilitykoulutuksessa, Heidi H-K:n kouluttamana.
Erityisen tyytyväinen olen Cherryn pujotteluun: helmikuussa vuoden vanhana aloitettiin ja tänäänkin meni useampi täysmittainen ilman apuja. Ei voi pahaa sanoa juoksupuomistakaan: ollaan hyvällä mallilla, kun kahden metrin päässä puomista oleva ruokapalkka jää poimimatta, koska seuraava este on koiralle parempi palkka!

Kisakalenteri on jo koirankorville plarattu.



Ilon kautta -agilitya 

04 elokuuta 2019

Sateenkaaren päässä on...

Seitsemäntoista kuukauden ikäinen Cherry tietää, että sateenkaaren värisen puojottelun päässä on jotain arvokasta.

Sammy kisaamassa -yksi tulos

Helinin ja Wala-Bruijnin radoilla saimme Sammyn ja Timmyn kanssa niukasti tuloksia. Radat olivat aivan suoritettavia, mutta aivan pikkuvirheisiin karahtivat suoritukset.

Kati Walan hyppäri oli joillekin haastava: pikkumakseissa ei yhtään tulosta, makseissa kaksi ja medeissä yksi. Lujaa mentiin Sammyn kanssa ja melko lailla nappiin osuivat ohjaukset.

Agilityradoilla jäivät hylyt melko helpoissa paikoissa kaivelemaan, varsinkin, kun juoksarit sekä a-esteellä että puomilla alkavat olla supervarmoja ja nopeita


02 elokuuta 2019

Sheltti Cherry hyppytekniikkatreeni 1.8.2019

Treenasin kolmen koiran kanssa hyppytekniikkaa, Cherry pääsi videolle malliksi. Teimme Set pointia ja perussarjaa.
 Ei tullut alkuun sellaista "Kyllä lähtee" -efektiä, kun seisoin koiran hännän päällä.