30 syyskuuta 2017

Sammy kolmosluokkaan.

Sammyn sokka irtosi lauantaina Kuopiossa, kun päivän ensimmäisellä tehtiin mediluokan ainoa nollarata. Radalla oli useampikin pelastus ja kalastus, mutta maaliin päästiin.



20 syyskuuta 2017

Erään agilityuran päätös 19.9.2011

19.9.2011 päättyi erään agilityvalion melko menestyksekäs kilpaura renkaaseen törmäämiseen. Törmäys oli niin kova, että koira halvaantui pariksi päivää ja iskusta shetlanninlammaskoira Prestonille selkävamma, joka aiheuttaa koordinaatiohäiriön takajalkaan.

Silloin ei hajoavia renkaita tunnettu eikä sellaisesta olisi ehkä hyötyä ollutkaan, koska törmäys osui renkaan sivuun.
Agilityn harrastamisen jouduimme herran kanssa unohtamaan, mutta ehdimmehän me kilpailla yhdessä 323 virallista agilitystarttia. 

Sir Preston on oloneuvoksenakin oivallinen sohvaperuna ja mitä parhain koiraterapeutti omistajalleen!



11 syyskuuta 2017

Esimerkillinen kilpailujärjestäjä, Järvenpään Agilityurheilijat ry.

Reilut 13 vuotta kestäneen agilityn kilpaurani aikana olen käyttänyt noin 36 eri seuran palveluksia. Useimmiten kilpailujärjestelyt toimivat "ihan ok". Agilityssa oppii sietämään jonkinlaista epämukavuutta, varsinkin, kun kilpailut järjestetään talkoovoimin ja kilpailijan maksama osallistumismaksu suhteutettuna yleiseen kustannuskehikseen vuosien varrella vain halventunut -erityisesti, kun ottaa huomioon kilpailuolosuhteiden ja  -kaluston paranemisen.

Kun kokonaisuus toimii kaikin osin, kilpailujärjestäjien joukosta on helppo poimia helmet. Yksi sellainen on Järvenpään Agilityurheilijat ry ja sen järjestämät hallikisat Sipoossa elokuun lopulla. Olin kilpailemassa kakkosluokassa kahdella koiralla

Seuran nettisivut ovat esimerkilliset: kaikki tarvittava informaatio löytyy hyvin ja ulkoasu on poikkeuksellisen selkeä.

Ilmoittautuminen seuraavan viikonlopun kilpailuun tapahtuu edelliseen maanantaihin mennessä. Näin kilpailijallaan tiedossaan mahdolliset menneen viikonlopun onnistumiset ja rimanalitukset, joten ei tarvitse sammutetuin lyhdyin lähetä kisaamaan.
Kilpailunjärjestäjääkin helpottaa, kun mahdolliset luokkanousut ovat tiedossa jo ilmoittautumisen aikana. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta, mistä oli tieto jo ilmoittautuessa, eipä tarvitse turhia kysellä.

Kilpailukutsu lötkähti postilaatikkoon keskiviikkona, eli melko pian ilmoittautumisen päättymisen jälkeen.
Ehdin jo tuumata, että taasko sieltä tulee ilmoitus, että kilpailukirje ja lähtöluettelot ovat luettavissa päivänä x. Yllätykseni oli kuitenkin melkoinen, kun nettisivulta löytyivat niin kilpailukirje kuin lähtöluettelotkin!
Monella seuralla on tapana lähettää kilpailukutsu monta päivää ennen kilpailukirjettä, aikatauluja ja lähtöluetteloita, mikä on hyvin ärsyttävää, kun kilpailujärjestäjän sivuilla joutuu vierailemaan kerta toisensa jälkeen tarvittavia dokumentteja odottaessaan. Kilpailukutsu ilman varsinaista sisältöä on turhaa postilaatikon täytettä -varsinkin, kun joka startista tulee oma postinsa.

Kilpailupaikka ei ensikertalaiselle ihan heti löytynyt ja navi ajatti harhaan, koska hallin sijainti on uusi ja tieto ei karttapalveluihin ollut ehtinyt päivittyä. Opaste kuitenkin löytyi jatkamalla tietä eteenpäin.

Kilpailupaikalla on leppoisa tunnelma ja toimihenkilöt ystävällisiä. Buffetti on yltäkylläinen. Parkkipaikalla on tilaa eikä autoa tarvitse pysäköidä kauas. Hallissa on tilaa leiriytyä.

Kilpailun aikana tulostilannetta voi seurata on-line isolta näytöltä ja tulokset ilmestyvät ilmoitustaululle muutaman minuutin sisällä kilpailuluokan päättymisen jälkeen.

Kuulutukset eivät juurikaan kuulu ulos, joten koiraa ulkona lämmitellessä pitää olla tarkkana, tämä ei liene vaikea seikka korjata.

Palkinnoksi ainakin juuri käymässäni kilpailussa sai voittaja käsittääkseni isoimman ruokasäkin.
Hyvin yllättävää oli se, että kaikki kolme palkittua saavat samansuuruisen, kisamaksua vastaavan lahjakortin! Lisäksi noutopöydästä sai valita itselleen ja koiralleen herkkuja sekä haluamansa lelun.

Kilpailukirjat olivat noudettavissa infopisteestä muutaman minuutin kuluttua kilpailuluokan päätyttyä.

Hyvin toimittu, JAU.