20 syyskuuta 2013

Puomin valmistusta päivitetty

Puomin valmistuksessa muutama lisäkuva.

Tänään nikkaroitu raakalaudasta 40 cm korkea jalusta puomille.
Onhan se hieman karkean näköinen, mutta siitä saa kelpo lypsyjakkaran jalustan, jos ei kelpaa agilitykäyttöön.

19 syyskuuta 2013

Puomin valmistusta

Kevytrakenteisen, mutta tukevan ja kisamittaisen puomin valmistuksesta asiaa omalla välilehdellään.

17 syyskuuta 2013

Keppiansa

Treeniryhmäni pääsi arvioimaan taitonsa kepeille viennin jalossa taidossa.

Lauantaisissa JoA:n kisoissa Anne Viitanen oli kehitellyt joittenkin mukaan haastavat keppikulmat, joten niitä piti sitten harjoitella jäljestä päin.

Onhan tuossa toki muutakin kivaa, kuten serpentiiniä ja välistä vetoa sekä putkijarrua.

Ryhmä oli tyytyväinen saatuaan haasteen kampitettua.

04 syyskuuta 2013

Epävirallisia arvosteltu

Joensuun Agilityurheilijat ry:n epävirallisissa kisoissa kävin arvostelemassa alokasluokan ja kisaavien luokat.

Radat näyttävät yllättävän samanlaisilta, alokasluokan radalla ei meillä käytetä keinua, pujottelua tai rengasta, jotka sitten kilpailevien radalla voivat olla.

Kilpailevien radan koukku on keinun jälkeinen elämä, jossa jo hypyllä 15 esiintyi paljon kieltoja koiran ohittaessa hypyn takaa. Vauhdin hallinta loppukiemuroissa vaatii ohjaajalta alun vauhdin hurman jälkeen jos nyt ei taitoa, niin ainakin itsehillintää.

Maanantain treeniryhmäni sai testata kilpailevien radan lisäksi modifioitua versiota tästä radasta.