30 toukokuuta 2013

Värityksiä ja kontrasteja

Valmistin juuri a-esteen ja maalasin hieman muista esteistämme poikkeavalla värityksellä. Hieman hämmästytti, kun koirat olivat pihalla ja pyörivät hökötyksen ympärillä ilman aiettakaan kiivetä esteelle.

Aikaisemmin, kun este jökötti samassa paikassa maalaamattomana ja ilman listoja, olisivat ne kovasti tahtoneet kiivetä ylös, mutta eihän siinä kynsi pitänyt.

Olisiko tuo väritys sellainen, joka aiheuttaa kontrastieroillaan koiralle hankaluuksia hahmottaa estettä?
Sinisen olen todennut olevan sellainen sävy, joka esim. riman värinä aiheuttaa koiralle hahmottamisvaikeuksia.

29 toukokuuta 2013

Haltuunottoja ja leieröintiä

Treeniryhmä tykkäsi kuitenkin kovasti alkujaan hieman ikävältä näyttäneeltä treeniltä.

Muutamassa kohdassa joutui ohjaamaan etäältä, toisaalla vaadittiin tarkkaa haltuunottoa ja joissakin kohtaa koutsin niin tykkäämä persjättö oli kovaa valuuttaa, kuten 19-20 viennissä.

27 toukokuuta 2013

Kisapäivitystä -pitkästä aikaa

Shetlanninlammaskoira Timmy (Silvercool Frosty Fighter) kilpaili kaksi viikkoa sitten kisansa ensimmäiset ulkokisat -vaikka aloittihan tuo kisauransa jo marraskuussa 2011 ja kolmosluokassakin on pasteerattu jo yli vuoden ajan.

Viikonloppuna oli oman seuran kolmosluokan kisat kisat molempina päivinä ja jo lauantain ensimmäiseltä agilityradalta raapaistiin nollavoitto ja agilityserti.

Kisaajia ei toki ollut kovin runsaasti, mutta näennäisesti helpolta näyttävillä Mujusen radoilla riittää vääntöä ja haastetta ja muilla radoilla mekin vain tarkistelimme tasoamme.

Sunnuntaina oli sitten tuloksellisesti parempi päivä parilla kakkossijalla ja yhdellä nollavoitolla. Serti jaettiin jo eilen, joten hengaillaan sitten eilisen koristeilla, mikä koiran mielestä on hyvin pitkästyttävää.

20 toukokuuta 2013

Jos ei ole epävirallista kisaa helluntaina, ei sitten koko kesänä ja kentän tekoa

Niin kuin ei muuten olekaan, sillä kevään viimeisiä epävirallisia kävin tuomaroimassa JoA:lla 19.5.2013.

Muutakin tekemistä olisi ollut, kuten esterakentamista ja agilitykentän tekemistä.
 Kentän teko on hieman sellainen teen itse ja säästän -projekti.


Kenttä on periaatteessa ollut koskematon ja "valmis" sen kaksi vuotta, mitä tässä olemme asuneet, mutta se on toivottoman epätasainen ja kivikkoinen. Lisäksi nurmen leikkuu noin 650 m² alueelta on tuskaa, varsinkin, kun esteitä pitää siirrellä.

Kentän takana pajua, jättiputkea ja horsmaa syytävän jättömaan pistin saman projektin piikkiin.

Maansiirtoväline, Valmet 565, on hieman köykäisen oloinen tähän työhön, mutta niin tuttu sellaiselle, joka on saanut viettää lapsuutensa ja nuoruutensa pientilalla.

Tokihan jollakin pyöriväalustaisella isolla kaivurilla tai pyöräkuormaajalla olisi homma ollut valmis jo aikoja sitten, mutta en ole aikonut budjetoida jotain 70€/h, koska haluan tehdä tämän itse!

/hVäliin on joutunut remontoimaan konetta, joka ei ole viime aikoina tottunut siirtelemään ihmisen kokoisia kivenmurikoita. Onneksi ei ole peukalo keskellä kämmentä ja viime syksynä ostamani hitsausinvertterikin on päässyt hyötykäyttöön (eihän näitä yleensä ole tarvis hitsata, mutta kun joku on jo sen aloittanut aiemmin.)

Valmetti onkin saanut terapiatraktorin arvon, koska sillä möyrytessä muut murheet ja huolet mukavasti unohtuvat. Harvinaisen mukava tekninen laite.

Tuota kiveä on niin mahdottomasti! En olisi uskonut, kun savolaiselta maatilalta maailmalle läksin, että moista urakkaa, kuin joka keväistä kivenkeruuta olisi koskaan joutunut kokemaan, mutta sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Projekti etenee varsin mukavasti, tässä työssä on se hieno puoli, että työnsä jäljen näkee jokseenkin heti. Katsotaan, mihin kustannusarvio venyy, eli millaista pintakerrosta tuohon saa laitettua. Salaojitus olisi ollut kova juttu, mutta se olisi ollut isotöinen ja kallis investointi.


Epäviralliseen: porukkaa oli odotetun niukalti, olihan lähialueilla sekä kolmosen että alempien luokkien virallisia kisoja tarjolla.

Tässä radat. Ilmeisesti olivat kilpailijoita miellyttävät, koska hyvin moni halusi varsinkin kilpailevan luokan radan suorittaa maksua vastaan uudelleen, jolloin parempi tulos jää voimaan.