15 tammikuuta 2013

Tauolta palattua

Treeniläiset viettäneet kukin mistäkin syystä joulutaukoa, kuten koutsikin.

Palaaminen arkeen tulee tehdä jouhevasti, jotta harrastajalla on taas aikaa sopeutua lajin vaatimaan fyysiseen ja henkiseen rasitukseen.

Maanantain 14.1.2013 treenin aiheena olkoon nyt sitten vaikka irtoaminen.
Testasin puomin alla olevan putken haasteita aiemmin syksyllä ja totesin, että koiran on aluksi hieman hankala hahmottaa putken jälkeen olevaa estettä. Muutamalla toistolla koiran kuitenkin saa fokusoimaan esteen niin, että radan jatkaminen onnistuu.

Jouluherkkujen kyllästämät koirakot jaksoivat kuitenkin kiitettävällä sykkeellä painaa läpi vaikeat paikat periksi antamatta.

01 joulukuuta 2012

Ratapiirroksia ja renkaan uusi elämä

Uuden renkaan rakentaminen on kelien ja talvikelien takia jäissä, sen sijaan entisöin jeesuksen vanhan agilityrenkaan todettuani, että hyvinhän tuo on ajan hammasta ja sään pieksentää kestänyt.

Talviagility ei valtavasti innosta, mutta ei se ihan mahdotontakaan ole.
Totesin, että kumimattopäällysteinen a-este hylkii hyvin lunta, lähtee puhtaaksi kevyesti harjaamalla, toisin kuin hiekkamaalipäällysteinen puomi tai keinu. Tämä on varmaan monen mielestä hyvin merkittävä lajihavainto -)


18 marraskuuta 2012

Ratapiirroksia päivitetty

Esterakentamisrintamalla on hieman hiljaista ja omalla kentällä on aika vierähtänyt lähinnä lumia työnnellessä.
Lumia tässä kontekstissa ei ole siis mikään suomalaisen matkapuhelinteollisuuden tuote vaan se valkoinen ja kostea nöyhtä, jota näihin aikoihin leijailee maahan saakka harrastuksia haittaamaan.

Treeniryhmää on koulutettu uudessa hallissa -olen havaitsevinani kehitystä monen yksilön kohdalla, joten tuleepahan taas todistettua, että oppii se vanhakin koira uusia temppuja.

05 lokakuuta 2012

Haittaavat harrastuksia

Meinasin otsikoida, että työt... mutta sitten muistin, että kolme kertaa viikossa on lauluharkat ja agilitya ehtii virallisesti harrastamaan vain kerran, sitäkin koutsaamisen muodossa.

Lisäksi Joensuun Agilityurheilijat ry:n halli vaatii jonkin verran käteviä käsiä.
Lisää blogissa: http://joanhalli.wordpress.com/

Rengas valmistuu tuskastuttavan hitaasti, mutta jotain sentään on saatu aikaan, lisää yläpalkin välilehden kautta.