05 lokakuuta 2012

Haittaavat harrastuksia

Meinasin otsikoida, että työt... mutta sitten muistin, että kolme kertaa viikossa on lauluharkat ja agilitya ehtii virallisesti harrastamaan vain kerran, sitäkin koutsaamisen muodossa.

Lisäksi Joensuun Agilityurheilijat ry:n halli vaatii jonkin verran käteviä käsiä.
Lisää blogissa: http://joanhalli.wordpress.com/

Rengas valmistuu tuskastuttavan hitaasti, mutta jotain sentään on saatu aikaan, lisää yläpalkin välilehden kautta.


24 syyskuuta 2012

Hyppysiivekkeiden viimeistelyä

Pidetään tätä blogia lämpimänä esittelemällä sunnuntaiaamun askartelun tuloksena syntyneet "korkeusmittarit" rimankannattimille.

Dymo -tarrakirjoitin on näpsäkkä väline kestävien merkintätarrojen tekemiseen, vaikka mistään sarjatyöstä ei olekaan kyse. Tarran hinta-laatusuhde on kuitenkin erinomainen.

Samalla hieman suunnittelin hajoavan renkaan prototyyppiä.

Tämän valmistamiseen on puolestaan käsijyrsin varsin toimiva ratkaisu.

Yhtään en osaa sanoa, tuleeko tästä toimiva ratkaisu, mutta materiaali ei maksa juuri mitään, joten lämmitetään materiaaleilla vaikka leivinuunia, jos menee puihin.

08 syyskuuta 2012

Treenejä ja ratapiirroksia

Lisäsin omaksi välilehdekseen treenipiirroksia ja ratoja sisältävän osion.
Piirrokset ovat vapaasti käytettävissä.
Toki, jos suoraan lainataan, on tekijänoikeuksien haltija hyvä mainita.

30 elokuuta 2012

DIY rimankannattimet


Toisin kuin seuroille hankittavat esteet, joiden hinnalla ei ole oikeastaan ylärajaa, yksityiskäyttöön rakennettavat esteet eivät saisi maksaa hankkijalleen juuri mitään, joten rimankannattimeksi kehittelin tuollaisen rautalankapatentin.

Halusin nimenomaan tällaisen epäsymmetrisen ratkaisun, jotta kannatinta voisi vapaasti laskea myös esim. tulevan sääntömuutoksen okserin vaatimaan 10 cm alimpaan korkeuteen. Tolppaa kiertävät ratkaisut ovat siis poissuljettuja.

Materiaaleina 4 mm galvanoitua lankaa ja millin peltiä. Kuten hypyissäkään, materiaalikustannus on melko pieni suhteessa työmäärään.

Tuollaisen kannattimen etuna on se, että se on melko turvallinen, koska se mm. irtoaa melko helposti siihen kohdistuvasta iskusta.

Rima on myös uudet sääntövaatimukset täyttävä, koska se "on valmistettu puusta (mänty) tai muusta synteettisestä materiaalista" ja sisältää kolme toisistaan erottuvaa värialuetta ja on 33 mm vahvuinen (min. 30 mm).

Hyppyeste on siis valmis, kuin täyttää mitoitukseltaan ja turvallisuudeltaan tulevat FCI:n mukaiset vaatimukset, on myös säänkestävä: pohjuste, öljymaali, vedenkestävä puuliima, ruostumattomat ruuvit, sinkityt helat, galvanoidut kannattimet sekä maata vasten tulevissa osissa filmivaneri.